tiistai 6. marraskuuta 2018

Ensilumen reissu Kolille


Onpas kulunut pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta! Loka-marraskuu on aina ollut vähän kiireistä ja kurjaa aikaa itselleni, kuten monelle muullekin, ja energiaa on ollut tosi vähän mihinkään ylimääräiseen. Onneksi kohta alkaa joulunodotuskausi, se taas on aina ihanaa. Pari viikkoa sitten kuitenkin käytiin Stiinan ja Freyan kanssa Kolilla retkeilemässä, joten tässä siihen liittyä muutamia kuvia ja juttua! Kaikki kuvat ovat Stiinan ottamia.

Kun olin pieni, me liikuttiin perheen kanssa luonnossa ymmärtääkseni aika paljon keskimääräiseen nähden. Teini-ikäisenä eräily vähän jäi, mutta vähän myöhemmin, kun olin muuttanut jo Jyväskylään, mielenkiinto metsää kohtaan alkoi palata. Sittemmin ollaan usein käyty jossakin pikku päiväretkellä, kun oon ollut vanhempieni luona käymässä, ja oon jo pidempään haaveillut yön yli reissusta. Tänä kesänä kuumuus pilasi heinäkuun suunnitelmat, kun tultiin siihen tulokseen että on tyhmää lähteä retkelle, jos jo lähtökohtaisesti pitäisi liikkua öisin helteen ja koirien jaksamisen takia. Olin jo luopunut ajatuksesta päästä tänä vuonna retkeilemään ja siirtänyt ajatukset ensi kevääseen, mutta sitten Stiina laittoi viestiä ja kysyi lähdettäisiinkö mukaan minivaellukselle vaikkapa Kolille. Voi kyllä! Pistettiin vuokratupa tilaukseen ja kaksi viikkoa sitten keskiviikkona lähdettiin matkaan kohti Pohjois-Karjalaa.

Ikolanaho

Mä oon itse käynyt Kolilla sata ja yksi kertaa elämäni aikana, mutta lähinnä vain tsekkaamassa kansallismaisemat Ukko-Kolin laelta milloin minäkin porukan turistioppaana. Hienohan se on aina, ja olikin mahtavaa päästä tutkimaan alueen muitakin huippuja ja näkemään aluetta vähän eri kulmista. Lähdettiin keskiviikkoaamuna liikkeelle luontokeskukselta ja käveltiin vaarojen yli ja alas Mäkrävaaran alle. Oli aika harmaa ja pilvinen päivä, mutta siitä huolimatta näkymät olivat kyllä hienot. Toki ihan parhaimmillaan Koli on kirkkaana kesäpäivänä, kun näkee kauas, mutta tuollaisessa hiljaisessa synkkyydessä on oma magiansa. Keskiviikkona oli kuivaa ja vaaroilla ihan pitävän oloista kiipeillä.

Oltiin ajateltu kävellä Paimenen polku matkalla meidän varaustuvalle, mutta missattiin sinne vievä risteys ja lopulta törmättiin mökkiin puolivahingossa. Oltiin varattu pieni ja punainen Ikolanahon vuokratupa, joka osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi tähän aikaan vuodesta, kun ei ole kovin kokenut retkeilijä. Jätettiin ylimääräistä tavaraa mökkiin ja jatkettiin sitten matkaa Mäkrävaaran laelle. Sieltä käveltiin Pirunkirkolle, jossa olen aiemminkin käynyt ja jonka tiedän olevan hieno nähtävyys sinänsä, mutta koirien paikka se ei ihan ollut... Valuttiin rinnettä alas puissa roikkuen ja rämmittiin sieltä offroadia pois, kun polkua ei löytynyt ja rinkat selässä ei päästy enää takaisin ylös. Sieltä sitten suunnattiin takaisin Ikolanahoon ja ehdittiinkin suhteellisen hyvin ennen pimeää. Kävelyä tuli liki 22 kilometriä keskiviikon aikana ja se oli tottumattomalle rinkka selässä ehkäpä hitusen liikaa, koirat jaksoivat kyllä hyvin.


Ilta meni mökkiä lämmittäessä ja syödessä. Mökissä oli kunnon takka, joka lämpeni hitaasti mutta piti kyllä hyvin lämpöä. Meni ehkä vähän turhan kuumaksikin, sillä yöllä ei olisi tarvinnut ihan noin hyvää makuupussia kuin mullakin oli ja piti herätä keskellä yötä riisumaan koirilta takit pois. Lattialla oli toki aika viileä. Hyvin kuitenkin nukutti ja torstaina saatiin herätä siihen, että maa oli valkea! Hitaan aamun jälkeen lähdettiin valumaan takaisin Kolin rinteitä kohden pienessä lumisateessa. Keskiviikkona ei nähty ketään, mutta torstaina tuli sitten senkin edestä kulkijoita vastaan. Oli myös märkää, kuraista ja liukasta, mutta niin kaunista - tykkään lumesta ja lumisista maisemista ihan älyttömästi. Koska edellisen päivän reippailu vähän tuntui, ei torstaina lähdetty sen kummemmin enää etsimään lisälenkkejä vaan käpsyteltiin hiljakseen vaarojen yli luontokeskukselle ja lähdettiin sieltä mun lapsuudenkotiin saunomaan.

Oli kyllä rentouttava reissu kaikkinensa, ehdottomasti pitää ensi keväänä jatkaa seikkailuja! Vilppukin käyttäytyi jo rennommin kuin edellisellä reissulla ja Lenni jaksoi hienosti. Huippua, että vielä tälle syksyä pääsi kunnolla metsään. Ensi keväänä täytyy sitten kokeilla telttailua - täytyy vain pohtia joku riittävän rauhallinen reitti.


Pirunkirkolla. "Ihan hyvin tästä pääsee"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti