torstai 14. joulukuuta 2017

Vilppu 11 kuukautta




Toiseksi viimeistä kuukausittaista kasvukatsausta viedään! En ole saanut kaveria kuvaamaan kasvukuvia valoisan aikaan ja yksin se ei oikein onnistu, joten seisomapotrettia ei nyt tähän hätään ole. Yritän saada sellaisen napattua vielä ennen joulua, kun kasvukuvia on myöhemmin niin älyttömän kiva katsella. Vilppukin tuntuu taas miehistyneen - en tiedä huomaako sitä näistä naamakuvista, mutta se on kasvattanut vähän karvaa ja jykevöitynyt. Sirohko ja pitkäraajainen Vimsu on edelleen, mutta selvästi urosmaisempi kuin vielä pari kuukautta sitten.

Urosmaisempi Vilppu on muutenkin kuin ulkonäöltään - se on oppinut nostamaan jalkaa ja merkkailee itseensä tyytyväisenä lenkillä vähän väliä, hajut kiinnostavat nekin enemmän kuin ennen. Murrosikä painaa kovasti päälle ja usein Vilpusta oikein näkee, kuinka se ei tiedä miten päin olisi oudoissa ja kiihdyttävissä tilanteissa. Kärsivällisesti olen yrittänyt Vipsua luotsata kohti aikuisuutta, mutta kyllä koiranomistamisessa kivempiakin ajanjaksoja on. Onneksi Vilppu on kotosalla yksi kullanmuru eikä arjessa ole valittamista. Yksinollessaan Vilppu askartelee jonkun verran edelleen, jos askarteltavaa jää näkösälle, mutta muuten peruskäytöstavat on suunnilleen hallinnassa eivätkä ne ole unohtuneet murrosiänkään myötä. Toivottavasti tilanne jatkuu siltäosin samanlaisena.

Harrastuksissa ollaan käyty normaalista eli maanantaisin tokoa ja tiistaisin aksaa. Pääsääntöisesti homma sujuu ja etenee, mutta nyt tokossa Vilppu on viimeiset pari kertaa ollut kovin kierroksilla ja väsyessään kiehahtanut treenikavereille. Häiriöt eivät ole ongelma kun ne ovat kontrolloituja, mutta muuten kyllä. Jatketaan harjoituksia, mutta luulenpa että jouluun osuva parin-kolmen viikon treenitauko tekee meille molemmille tosi hyvää.

Ollaan lähdössä jouluksi ja ehkä uudeksivuodeksikin mun vanhemmille Kontiolahteen, ja siellä meinasin ulkoilla koirien kanssa mahdollisimman paljon ja viettää lomaa kaikenmaailman riennoista. Huippua näin kiireisen syksyn jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti