torstai 18. toukokuuta 2017

Touhutorstai

Vilppu 18 viikkoa. Kuvat © Aija Tanskanen

Tänään Vilpulla olikin vauhdikas päivä. Aamu aloitettiin metsälenkillä ja jatkettiin siitä hakutreeneillä. Maasto oli aika haastava ja peitteinen, mutta pennuille löytyi riittävän helppoa lähetyslinjaa ja ainakin tuli nenän käyttö taas harjoiteltua, kun piilolle ei voinut painua ihan suoraan. Vilpulle otettiin ekalla kierroksella kaksi maalimiestä, joilta näkö- ja ääniavut ennen lähetystä. Ekalla pientä epäröintiä, pysähtyi hetken pistoa juostuaan, otti ilmavainun ja teki sitten hienon löydön. Toisella painui suoraan maalimiehelle, oli sen verran helpompi kohta maastossa että olisi pitänyt pyöräyttää pentu hetkeksi pois haamun jälkeen ennen lähetystä. 

Toisella kierroksella otettiin hajunhakua eli maalimies piiloon ja Vilpun kanssa partioiden lähemmäs, pentu irti ja se sai hakea ilmavainulla piilon. Vilppu oli ihan huikea! Alkuun se vähän harhaili epävarmana ideasta, mutta otti vainun lopulta jo hyvinkin kaukaa ja meni suoraviivaisesti piilolle. Hieno tyyppi! Näitä aletaan ottaa nyt treeniin enemmänkin, jos maasto ja tuuli sallii.



Treenin jälkeen otettiin pari tuntia lepoa ja lähdettiin sitten kasvattaja-Aijan omien ja lainakoirien kanssa lenkille. Mukana oli Lyyli-äiti, mummokoirat, Lempi-pentu ja Leo-veli eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti! Lempi oli aika tiukasti Vilpun karvoissa kiinni pienestä koostaan huolimatta, mutta alun sekoilujen jälkeen lauma vähän asettui ja päästiin kävelemään suhteellisen rauhallisissa tunnelmissa mukava puolentoista tunnin lenkki. 



Oli ihana nähdä Leo-veljeäkin, se on tällä hetkellä vähän Vilppua isompi ja niin eri näköinen! Ei uskoisi sisaruksiksi. Leikit onneksi sujui kuitenkin hyvin ja Aija otti taas ihania kuvia muistoksi. Sääkin suosi, oli lämmintä ja kuivaa. Eiköhän se kesä sieltä tule.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Liian söpöjä pentuja 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentutrio oli kyllä valloittava! Kukin niin omanlaisensa.

      Poista