keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Odotus

Viikko aikaa pennun tuloon. Enää vai vielä? Vaikea sanoa, tuntuu että aika on mennyt samalla sekä järkyttävän nopeasti että hitaasti. Mä olen kaiken kaikkiaan suunnitellut pennun ottamista niin kauan, että tuntuu ihan älyttömältä, että se on nyt todella tulossa. Toisaalta tässä muuttui rotuvalinta aika dramaattisestikin välissä ja loppujen lopuksi homma eteni nopeasti sitten, kun se lähti etenemään oikeaan suuntaan. 

On ihan mahtavaa, kun kasvattaja ja pennut asuvat tässä lähellä - niiden kasvua on päässyt seuraamaan ihan eri tavalla kuin vaikka Lennin kanssa. Siltikin tuntuu vähän epätodelliselta, että yksi niistä maailman hienoimmista mustista pennuista on kohta mun koira. Maanantaina pitelin mulle tulevaa Musta-Pekkaa sylissä ja olin kerta kaikkiaan ihmeissäni siitä, että vain reilun viikon päästä se muuttaisi meille kotiin ja jäisi tänne.

© Aija Tanskanen
Välillä jännittää aivan älyttömästi. Mitä jos en osaakaan kasvattaa pennusta kunnon koirakansalaista? Jos siitä tulee kauhea remmirähjä? Jos Lenni vihaa sitä? Mitä jos en heti muodosta siihen samanlaista sidettä kuin Lennin kanssa? Mitä jos se karkaa kaupungissa? Tai ei opi kerrostalossa sisäsiistiksi ikinä? Tai tuhoaa seinät ja lattiat?

Mutta enemmän kuin mitään muuta mä olen hyvin onnellinen! Pentu on hieno pieni koiranalku ja tukea ja apua varmasti löytyy kasvattajan ja koiratuttujen puolelta, kun sitä tarvitaan. En malttaisi odottaa, että saan pennun kotiin ja pääsen kasvattamaan siitä mun omaa koiraa. Haluan päästä opettelemaan sen kanssa uusia juttuja, mennä kursseille, laajentaa lajivalikoimaa, päästä seuraamaan kahden koiran laumaa yhden yksinäisen sijaan. Kaikenlaista uutta ja ihmeellistä.

© Aija Tanskanen

Onneksi ei enää kauaa. Viikko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti