tiistai 22. tammikuuta 2019

Vilppu 2 vuotta

Vilppu täytti 12. tammikuuta eli jo vähän yli viikko sitten kokonaiset kaksi vuotta! Toistan itseäni, mutta en voi uskoa miten nopeasti aika menee. Itsehän en ole tässä välissä vanhentunut yhtään, eikä Lennikään, mutta Vilppu se vain pikkuhiljaa aikuistuu.

Paino sanalla pikkuhiljaa: ehkä isoin muutos viime kuukausina on tapahtunut Vilpun fyysisessä habituksessa. Vaihdoin sille ruoaksi Acanan Sport & Agilityn ja se saa myös säännöllisesti raakaa rasvaprosentilla 45, ja nyt siihen on viimeinkin ruvennut tarttumaan ruoka. Luut ei enää törrötä ja lihasta on alkanut tulla ihan eri tavalla kuin aiemmin esimerkiksi selkään, vaikka hoikka poikahan Vilppu on edelleen. Se on myös nyt tosi hyvässä karvassa ja muutenkin kovasti miehekkäämpi kuin vielä pari kuukautta sitten, kuten alla olevasta kuvasta ehkä näkyy - vaikka jalat nyt vähän sinne tänne sojottavatkin. 


Noin muuten Vilppu ei edelleenkään ole kovin aikuinen, mutta kuulemma tämä vuosi saattaa hyvinkin tuoda järkeä päähän - tai olla tuomatta (olkoon tämä kuitenkin viimeinen teksti teiniaika-tunnisteella). Jaksan kyllä odotella, sillä diilaan nykyään aina vain paremmin Vilpulle luontaisen kohelluksen ja salamannopeiden päähänpistojen kanssa. 

Noin yleisesti ottaen se on edelleen vauhdikas, äänekäs, reaktiivinen, hyvin fyysinen, temperamenttinen, hellyydenkipeä, hirveän hauska, nokkela, kiltti ja näppärä. Ja paljon muuta. Hirveästi tulta ja hirveästi rakkautta samassa paketissa. 


tiistai 8. tammikuuta 2019

Tavoitteista - ja tavoitteet vuodelle 2019


Vielä löytyi Teemu Korpelan ottamia kesäkuvia, kiitos!

Vuoden 2019 tavoitteet tuntuvat vaikeilta asettaa. Tällä hetkellä en edes tiedä missä asun syksyllä, saati sitten mitä haluaisin koirien kanssa harrastaa sen verran, että tavoitteiden ylös kirjaaminen tässä vaiheessa vuotta kannattaisi. Terveystarkkeja tai luonnetestejä ei ole tälle vuodelle aikataulutettu eikä tiedossa ole muutenkaan mitään elämää suurempaa.

Koe-/kisatavoitteita ei meillä tälle vuodelle ole. Aiemmissa pitkän tähtäimen suunnitelmissa oli kyllä, koska olin ajatellut Vilpun rähinäongelmien ratkeavan, mutta eivät ne ratkenneet ja jos eivät tänäkään vuonna ratkea, niin tietenkään mihinkään koepaikoille ei meillä ole asiaa. Kokeisiin mennään sitten, kun Vilppu kykenee sietämään vieraita koiria, ja suoraan sanottuna koen että siihen mulla on valitettavasti kovin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa. 

Treenatahan aina voi. Ja treenataankin, totta kai. Viime vuosi kuitenkin osoitti, että mikään määrä treeniä ei tätä asiaa yhtäkkiä, johonkin tiettyyn päivämäärään mennessä, ratkaise. Niin paljon ja niin oikein ei voi, tai minä en osaa treenata, että voisin päättää, että nyt tässä tammikuussa työstetään Vilpun rähjäämisongelmat pois, niin kuin voisin vaikka päättää että tämän kuukauden aikana rakennetaan merkinkierto loppuun. Kaksivuotias urokseni on edelleen niin keskenkasvuinen, että tilanne voi olla kahden vuoden päästä ihan toinen, mutta tässä vaiheessa mun on turha laittaa itselleni mitään painetta niskaan asettamalla jotain henkisiä takarajoja ja deadlineja. Koira kertoo kyllä, kun se on valmis, ja se päivä ei tule kuumeisesti odottamalla.

Tämä on ollut mulle vähän kipeä asia todeta, mutta toisaalta myös aika valaiseva ja helpottava. Ei meillä ole mikään kiire. Ei saa olla eikä voi olla. Välillä on kuitenkin, kun oikealla ja vasemmalla tehdään tulosta ja somemaailmassa kaikki on enimmäkseen täydellistä. Välillä tuntuu turhauttavalta ja motivaation rippeitä saa keräillä jostain kentän pohjalta nakinpalasten seasta. Vilpun haasteethan ovat sen tyyppisiä, ettei sen kanssa yksinkertaisesti voi mennä kokeilemaan ja toivoa parasta, vaan sen kanssa on oltava satavarma joka kerta kun sen päästää irti. Paljon, paljon varmempi kuin tarvitsisi mielestäni olla esim. minkään yksittäisen liikkeen onnistumisesta ensimmäistä kertaa kokeeseen mennessä.

Niinpä kokeisiin mennään sitten, kun voidaan molemmat olla rentoina koiravilinässä ja keskittyä olennaiseen. Jos sellaista päivää ei tule tänä vuonna, niin ehkä vuonna 2020. Jos ei silloin, niin ehkä joskus myöhemmin. Vilppu on mennyt paljon eteenpäin ja kokonaiskäyrä on ehdottomasti nousujohteinen, vaikka aaltoliikettähän tässä tehdään, joten missään nimessä en ole heittämässä hanskoja tiskiin minkään suhteen tässä vaiheessa.


Kun sitten miettii muita tavoitteita, niin ainahan itsensä ja koiriensa kehittämiseen liittyviä toiveita ja suunnitelmia löytyy. En tiedä haluanko kutsua niitä tavoitteiksi vai ennemmin suunnitelmiksi, mutta koska niihin on kiva palata myöhemmin, kirjataan silti:
  • Lisää työkaluja arjen sujumiseen. Monipuolista, liikunnallista ja aktiivista arkea molemmille koirille!
  • Toko: ylempien luokkien liikkeitä hallintaan ja kokonaisuuksi
  • Paljon kokeenomaista, palkattomuuteen ja vireenhallintaan liittyvää treeniä
  • Haku: mahdollisimman säännöllistä treeniä kohti ykkösluokan hakuratoja, ilmaisun yhdistäminen etsintään. Esineruutu valmiiksi
  • Nenähommat: noseworkia, veri- ja/tai metsäjälkeä molemmille

  • (Mini)vaellus tai muutama
  • Vähintään pari ulkopuolisen kouluttajan koulutusta!
  • Vieraita kenttiä ja halleja, vierasta treeniseuraa
  • Leirejä/semmoja/luentoja
  • Treenipäiväkirjan & blogin pitäminen elossa


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hyvää joulua

Valoisaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille minulta, Lenniltä ja Vilpulta!





torstai 13. joulukuuta 2018

Miten kävi tämän vuoden tavoitteiden?

Vuoden 2018 tavoitteet täyttyivät kohtuullisesti. Lenni ei treenannut hirveästi, mutta suhteellisen laadukkaasti ja se voisi olla rallyn avoimeen nyt valmis. Vilpun kanssa suurin osa tavoitteista näyttää vihreää, mutta on siellä oranssia ja punaistakin. Muut, yleiset tavoitteet täyttyivät kaikki! Yllättävän paljon saatiin aikaan, vaikka välillä tuntui/tuntuu että paikallaan junnaaminen oli vuoden teema. 


LENNI

  • Rally: oikealla seuruu ja voi-kylttien opiskelua. Möllirallyt, jos lähistöllä on.
Oikealla seuruuta ei kyllä opeteltu, oikeaa perusasentoa jonkun verran. Myöskään voi-kyltit eivät ole hallussa, mutta ne muutamat puuttuvat avo-kyltit joo. Mölleissä ei käyty.
  • MEJÄn palauttelu treenivalikoimaan sulan maan aikana
Onnistui! Heinäkuussa mejäiltiin pari kertaa viikossakin, mutta Seinäjoella ei sitten ollenkaan maastojen puutteessa.
  • Mahdollisesti silmätarkki
Ei käyty, eikä varmaan tule enää käytyäkään.


VILPPU

  • Terveystarkit: ainakin lonkat, kyynärät, selkä niiltä osin kuin lausunnot saa
Hoidettu helmikuussa: A/A, 0/0, VA0, LTV1!
  • Sujuva arki kaikin puolin
Eihän se nyt ihan sujuvaa ole. Ohitusongelmat ovat edelleen läsnä, samoin tietyissä tilanteissa on itsehillinnän kanssa paljon tekemistä ja innostuminen tai vahtiminen lyö helposti yli. Vilppu myös tuhoaa satunnaisesti edelleen, jos jotain sopivaa revittävää jää tarjolle. Pääsääntöisesti kuitenkin elämä kulkee ihan tasaisesti eteenpäin ja on mutkatonta, mutta jonkun verran vaivannäköä se vielä vaatii.
  • Toko: perustaitojen syventäminen (erityisesti seuruu, paikkis), liikkeiden osien rakentaminen (ml. ylemmät luokat), alon liikkeet kasaan
Liikkeitä ollaan saatu hyvin kasaan, Vilppu osaa monenlaista jo ylemmistä luokistakin ja alo olisi paikkista lukuun ottamatta täysin koevalmis. Seuruu on mielestäni hyvää siinä mielessä, että sitä voisin mennä ihan hyvin esittelemään niin tokokokeeseen kuin pk-puolellekin, vaikka toki se tästä vielä rakentuu ja vahvistuu edelleen. Paikkiksen eteen ollaan tehty ihan järjetön määrä työtä ja vaikka varsinaisesti meillä ei paikkisongelmia ole, ei se ole lähelläkään riittävän varmaa esim. kokeita ajatellen.
  • Agility: kisavalmis muttei välttämättä vielä startannut, kontaktit ja kepit kunnossa, möllistartteja
Aksa jäi huhtikuussa pois lajivalikoimasta, vaikka olin ajatellut syksyllä vielä treenaavani. Osittain päädyin tähän siksi, että toko ja pk-hommat kiinnostavat enemmän, osittain siksi että koen Vilpun kanssa viikkoryhmässä harrastamisen vaikeaksi (etenkin ilman autoa). Sen kanssa voi, ja on kivakin, tehdä yksin hallissa, mutta ulkokentät tai arki-illan kiireinen halli ja hallinpiha ei ole meidän paikka tässä vaiheessa. En halua enkä aio ottaa mitään riskejä, että jotain sattuisi, kun tehdään kiihkeän koiran kanssa kiihkeyttä vaativia treenejä sille vaikeassa ympäristössä.
  • Haku: monipuolista treeniä kohti 1-luokan tasoista hakurataa, toivottavasti treeniä myös vierailla maalimiehillä. Erityishuomio ohjaajan taidossa (koiranluku, maastonluku). Ilmaisutreeniä, esineitä ja tottista säännöllisesti kauden aikana.
Esineruutu jäi kyllä liian vähälle huomioille, mutta muuten olen tosi tyytyväinen meidän edistymiseen haussa kauden aikana treenimäärä huomioon ottaen. Olen itse oppinut hurjasti lisää lajista, Vilpulla on ilmaisu hyvässä vaiheessa, tottikset sujuu, vieraille maalimiehille ollaan päästy ja treenit olivat loppukaudesta jo ihan reilun mittaisiakin. Ihan 1-luokan ratoja ei kyllä olla tehty, mutta tyhjät saatiin jo otettua mukaan.
  • Paimennusta kokeilemaan
Vilppu kävi lampailla neljästi. Tästä ei kyllä meille harrastusta tullut eikä tule, mutta mielenkiintoista ja opettavaista yhtä kaikki!
  • Vähintään pari ulkopuolisen kouluttajan koulutusta, treenejä vähintään parissa vieraassa hallissa ja useammalla vieraalla kentällä
Missään varsinaisissa spesiaalikoulutuksissa ei käyty, mutta päästiin kuitenkin kokemaan useampi halli ja iso määrä vieraita kenttiä sekä uusien kouluttajien ja treenikavereiden silmien alle. Teki hyvää itse kullekin.

 

MUUT

  • Treenipäiväkirja
Tuli pidettyä! Vaihdoin formaatin Excelistä vihkoon kesällä, vielä hieman pohdinnassa kumpi on sittenkin se itselle parempi, mutta lähestulkoon kaikki "kunnon" treenit tältä vuodelta on tavalla tai toisella ylhäällä. Hyvä minä!!
  • Koirakulujen kirjaaminen
Taulukko laahaa hippasen jäljessä nyt, mutta ajattelin sen vielä päivittää ja julkaista jotain tuloksia täälläkin. On ollut supermielenkiintoista katsoa, paljonko koiriin oikeasti menee rahaa, vaikka luvut ovat kyllä paljon isompia kuin kuvittelin. ":D"
  • Luentoja/seminaareja/koulutuksia/leirejä ainakin muutama
Hmm, katsotaan täyttyneeksi. SporttiRakin kautta olen kuunnellut luentoja, hakuleirillä käytiin, samoin kuin OnniDogissa. Niitä ulkopuolisten koulutuksia voisi yrittää ensi vuonna rohkeammin!

tiistai 11. joulukuuta 2018

Vuosi 2018 pähkinänkuoressa

Ihan älytöntä, että tätä vuotta on enää jäljellä pari hassua viikkoa. Hetkittäin tuntuu, kuin tammikuu olisi loppunut vasta äsken. Mihin kesä meni, entä tämä pitkä ja pimeä syksy? 2018 oli koiraharrastusten puolesta aktiivinen ja opettavainen vuosi, mutta paikoin myös henkisesti aika haastava. Vilpun kanssa joutui kohtaamaan sen tosiasian, että etenkin toisten koirien sietäminen on sille äärettömän vaikeaa, ja se vaikutti ilman muuta kaikkeen tekemiseen ja nousi esiin minne ikinä sen kanssa menikin. Toisaalta molemmat koirat pysyivät suhteellisen terveinä ja ollaan vielä kokonaisena kolmen laumana tässä, eikä Lennikään tunnu yhtään 9-vuotiaalta, niin kokonaisuuteen täytyy ilman muuta olla tyytyväinen.


Tammikuussa harrastettiin tokoa ja vielä aksaakin. Treenien muistan olleen aika vaikeita ja motivaation rakoilleen etenkin tokon suhteen. Alkuvuosi ylipäätänsä oli aikaa, jolloin Vilppu oli ehkä pahimmillaan, eikä ollut kerta tai kaksi kun lähdin treeneihin itku valmiiksi kurkussa ja märisin lenkillä ohitusongelmille. Siitäkin selvittiin, kun vastapainoksi pääsi jäälle tuntikausiksi. Vilppu täytti vuoden!

Helmikuussa juhlittiin kennelporukalla synttärijuhlia, nautittiin talvesta ja treenattiin tokossa häiriöitä. Kylmien säiden takia agilitystä oli useamman viikon tauko, ja penturyhmä vaihtui oikeaan aksaryhmään helmi-maaliskuun taitteessa. Kävin Mental Sport -luennolla miettimässä henkisen valmentautumisen tärkeyttä.

Maaliskuussa tuli vuosi siitä, kun Vilppu muutti taloon! Tokotreenit alkoivat tässä vaiheessa vähän helpottua ja aussie tuntui olevan hitusen paremmin hankassa. Saatiin pitkään kaivattuja rentoja, onnistuneita treenejä alle. Vilppu kävi myös luustokuvissa: tuloksena lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV1 ja VA0.

Huhtikuussa löydettiin tokoon entistä rennompaa ilmettä ja yhteistyö alkoi sujua, mutta agility tuntui edelleen vaikealta ja suhde siihen rakoili viikko toisensa jälkeen. Mulla lähti hanskat tiskiin suunnilleen joka treenissä, ja kuun lopulla alkanut tauko tuli helpotuksena. Muutto Seinäjoelle varmistui ja kesän suunnittelu saattoi alkaa. Pitkän kylmän talven jälkeen kevät tuli äkkiä.

Kuvan ottanut Teemu Korpela

Toukokuu toi muuton tullessaan. Käytettiin viikonloppu paimennuksen testaamiseen, etsittiin Seinäjoelta treeniporukat tokoon ja tottikseen, luontoretkeiltiin, tutustuttiin eteläpohjalaisiin maastoihin ja iloittiin poikkeuksellisen aurinkoisesta toukokuusta. Muistelen kesää Seinäjoella edelleen lämmöllä, olisipa vielä/jo toukokuu! Kirjoitin blogin toistaiseksi luetuimman tekstin Vilpun rähinäongelmista

Kesäkuussa kohdattiin terveyspulmia Lennin ontumisen ja Vilpun allergisen reaktion muodossa, mutta molemmat koirat parantuivat onneksi nopeasti. Yksin vieraalla paikkakunnalla asuessa tuli treenattua intensiivisesti ja mietittyä koiraharrastusasioita vieläkikn intensiivisemmin mm. sakemannitreenien myötä. Juhannukseksi lähdettiin Itä-Suomeen, jonne jäätiin lomailemaan, ja rakennettiin Vilpulle ilmaisun alkeet kuntoon hakua ajatellen.  

Heinäkuu oli lomakuukausi ja mallia liian kuuma, joten päivät menivät lähinnä uidessa ja levätessä. Ehdittiin kuitenkin ajamaan molemmilla koirilla verijälkeä, paimentamaan kerran, ja muutamia kertoja hakumetsään ja tottiskentälle. Vilppu oli etenkin kahdessa jälkimmäisessä ihan supertaitava, olin sen uuteen tottisilmeeseen todella tyytyväinen! Pohdiskelin koiraharrastajan resursseja ja meidän nykyistä sekä tulevaa lajivalikoimaa blogissa. 

Elokuu kulutettiin Seinäjoella työnteon ja treenaamisen merkeissä. Hakuiltiin mielettömän kiva viikonloppu Ilmajoella ja vietettiin toinen mokoma Emppu-treffeillä Jyväskylässä. Jatkettiin SPL Seinäjoen treeneissä ja nautittiin hyvästä seurasta ja hyvistä treeneistä; niiden porukkaan allekirjoittaneella mulla on vähän ikävä! Kuun taitteessa koitti muutto takaisin Jyväskylään ja Pohjanmaa jäi toistaiseksi taakse.


Syyskuussa tursusin energiaa ja treenimotivaatio oli ylimmillään. Kuun eka päivä Vilppu kävi MH-kuvauksessa ja toinen viikonloppu vietettiin hyvässä seurassa OnniDogissa. Jonkun verran ehdittiin hakuilemaan, mutta tottista tehtiin sitäkin enemmän. Treeneissä otettiin Vilpun kanssa takapakkia häiriönsiedossa, mutta ehkä joitain edistysaskeliakin. Kuun lopussa tiesin jo muuttavani joulukuussa jälleen, tällä kertaa Joensuuhun.

Lokakuussa Lenni täytti kokonaiset yhdeksän vuotta! Mulla oli töiden kanssa kiireitä ja autokin saatiin myytyä, mikä rajoitti vähän treenimahdollisuuksia, mutta jatkettiin siitä huolimatta tokohommia. Kenttätreenit alkoivat pikkuhiljaa jäädä pois iltojen pimentyessä ja lähestyvä treenitauko tuntua hyvältä ajatukselta. Heitettiin päiväreissu Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja yhden yön minivaellus Kolilla

Marraskuu vei multa kaikki voimat, minkä huomasi blogin päivitystahdissakin. Kuun alkupuolella käytiin vielä tokoilemassa ja meininki oli taas samaa suossa rämpimistä mitä alkuvuonnakin. Teknisesti kaikki toimi ja Vilppu teki superhyvää työtä, mutta päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen jälleen kuvioihin palanneet äkilliset räjähdykset treenikavereiden koirille. Marraskuun puolivälissä jäätiin treenitauolle ja tehtiin pikkuhiljaa muuttoa Joensuuhun.

Joulukuu on sujunut rauhallisissa merkeissä: ulkoilua, paljon vapaana juoksentelua koirille, eikä sitten hirveästi muuta. En ole sopinut tänne mitään kunnon treenejä yhtä aksa-pop-upia lukuun ottamatta, mutta varmasti tammikuussa ryhdistäydyn sen suhteen. Katsotaan, mitä keksitään, mutta nyt keskitytään vielä hiljaiseloon. Uusi duuni on syönyt itseltäni energiaa - Vilpullahan sitä kyllä olisi, ja Lennikin on nuortunut päästyä kauemmaksi kaupungin keskustan hälystä. 

Kuvan ottanut Stiina Heikkilä

Mitäs ensi vuonna? Sen näkee sitten! Kirjoittelen toiveista ja tavoitteista vielä erikseen, mutta sanottakoon jo nyt, että vähintään yhtä aktiivista ja antoisaa vuotta tahtoisin odotella. Yksi muutto kyllä riittäisi, ja sekin toivottavasti vain takaisin Jyväskylään täältä Itä-Suomesta!

tiistai 6. marraskuuta 2018

Ensilumen reissu Kolille


Onpas kulunut pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta! Loka-marraskuu on aina ollut vähän kiireistä ja kurjaa aikaa itselleni, kuten monelle muullekin, ja energiaa on ollut tosi vähän mihinkään ylimääräiseen. Onneksi kohta alkaa joulunodotuskausi, se taas on aina ihanaa. Pari viikkoa sitten kuitenkin käytiin Stiinan ja Freyan kanssa Kolilla retkeilemässä, joten tässä siihen liittyä muutamia kuvia ja juttua! Kaikki kuvat ovat Stiinan ottamia.

Kun olin pieni, me liikuttiin perheen kanssa luonnossa ymmärtääkseni aika paljon keskimääräiseen nähden. Teini-ikäisenä eräily vähän jäi, mutta vähän myöhemmin, kun olin muuttanut jo Jyväskylään, mielenkiinto metsää kohtaan alkoi palata. Sittemmin ollaan usein käyty jossakin pikku päiväretkellä, kun oon ollut vanhempieni luona käymässä, ja oon jo pidempään haaveillut yön yli reissusta. Tänä kesänä kuumuus pilasi heinäkuun suunnitelmat, kun tultiin siihen tulokseen että on tyhmää lähteä retkelle, jos jo lähtökohtaisesti pitäisi liikkua öisin helteen ja koirien jaksamisen takia. Olin jo luopunut ajatuksesta päästä tänä vuonna retkeilemään ja siirtänyt ajatukset ensi kevääseen, mutta sitten Stiina laittoi viestiä ja kysyi lähdettäisiinkö mukaan minivaellukselle vaikkapa Kolille. Voi kyllä! Pistettiin vuokratupa tilaukseen ja kaksi viikkoa sitten keskiviikkona lähdettiin matkaan kohti Pohjois-Karjalaa.

Ikolanaho

Mä oon itse käynyt Kolilla sata ja yksi kertaa elämäni aikana, mutta lähinnä vain tsekkaamassa kansallismaisemat Ukko-Kolin laelta milloin minäkin porukan turistioppaana. Hienohan se on aina, ja olikin mahtavaa päästä tutkimaan alueen muitakin huippuja ja näkemään aluetta vähän eri kulmista. Lähdettiin keskiviikkoaamuna liikkeelle luontokeskukselta ja käveltiin vaarojen yli ja alas Mäkrävaaran alle. Oli aika harmaa ja pilvinen päivä, mutta siitä huolimatta näkymät olivat kyllä hienot. Toki ihan parhaimmillaan Koli on kirkkaana kesäpäivänä, kun näkee kauas, mutta tuollaisessa hiljaisessa synkkyydessä on oma magiansa. Keskiviikkona oli kuivaa ja vaaroilla ihan pitävän oloista kiipeillä.

Oltiin ajateltu kävellä Paimenen polku matkalla meidän varaustuvalle, mutta missattiin sinne vievä risteys ja lopulta törmättiin mökkiin puolivahingossa. Oltiin varattu pieni ja punainen Ikolanahon vuokratupa, joka osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi tähän aikaan vuodesta, kun ei ole kovin kokenut retkeilijä. Jätettiin ylimääräistä tavaraa mökkiin ja jatkettiin sitten matkaa Mäkrävaaran laelle. Sieltä käveltiin Pirunkirkolle, jossa olen aiemminkin käynyt ja jonka tiedän olevan hieno nähtävyys sinänsä, mutta koirien paikka se ei ihan ollut... Valuttiin rinnettä alas puissa roikkuen ja rämmittiin sieltä offroadia pois, kun polkua ei löytynyt ja rinkat selässä ei päästy enää takaisin ylös. Sieltä sitten suunnattiin takaisin Ikolanahoon ja ehdittiinkin suhteellisen hyvin ennen pimeää. Kävelyä tuli liki 22 kilometriä keskiviikon aikana ja se oli tottumattomalle rinkka selässä ehkäpä hitusen liikaa, koirat jaksoivat kyllä hyvin.


Ilta meni mökkiä lämmittäessä ja syödessä. Mökissä oli kunnon takka, joka lämpeni hitaasti mutta piti kyllä hyvin lämpöä. Meni ehkä vähän turhan kuumaksikin, sillä yöllä ei olisi tarvinnut ihan noin hyvää makuupussia kuin mullakin oli ja piti herätä keskellä yötä riisumaan koirilta takit pois. Lattialla oli toki aika viileä. Hyvin kuitenkin nukutti ja torstaina saatiin herätä siihen, että maa oli valkea! Hitaan aamun jälkeen lähdettiin valumaan takaisin Kolin rinteitä kohden pienessä lumisateessa. Keskiviikkona ei nähty ketään, mutta torstaina tuli sitten senkin edestä kulkijoita vastaan. Oli myös märkää, kuraista ja liukasta, mutta niin kaunista - tykkään lumesta ja lumisista maisemista ihan älyttömästi. Koska edellisen päivän reippailu vähän tuntui, ei torstaina lähdetty sen kummemmin enää etsimään lisälenkkejä vaan käpsyteltiin hiljakseen vaarojen yli luontokeskukselle ja lähdettiin sieltä mun lapsuudenkotiin saunomaan.

Oli kyllä rentouttava reissu kaikkinensa, ehdottomasti pitää ensi keväänä jatkaa seikkailuja! Vilppukin käyttäytyi jo rennommin kuin edellisellä reissulla ja Lenni jaksoi hienosti. Huippua, että vielä tälle syksyä pääsi kunnolla metsään. Ensi keväänä täytyy sitten kokeilla telttailua - täytyy vain pohtia joku riittävän rauhallinen reitti.


Pirunkirkolla. "Ihan hyvin tästä pääsee"

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kolmen vuoren vaellus


Lauantaina käytiin kämppis-Iinan ja koirien kanssa Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Alun perin oli ajatus olla yötäkin, mutta koska öisin on jo telttailuun suhteellisen viileää ja mä oon edelleen vähän kipeä, päädyttiin päiväreissuun. Kohteeksi valikoitui reilun tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä oleva Etelä-Konnevesi ja siellä tuo Kolmen vuoren vaellus, joka on 14 km rengasreitti + kilometri parkkipaikalta reitille ja takaisin. Tosiasiassa reitti oli (yleensä melko tarkan) puhelimen mukaan noin 18 km ja muualtakin luin, että 16 km on aika paljon alakanttiin.

Lähdettiin matkaan kasin pintaan aamulla ja ajomatka kesärenkaat alla oli kyllä melkoisen järkyttävä. Tie oli Jyväskylästä lähdettäessä ok, mutta muutttui vähän kauempana kaupungista ihan superliukkaaksi. Madeltiin Ysitiellä neljääkymppiä pitkät pätkät, ja se oli ihan absoluuttinen maksimi mitä mun autolla ja ajotaidoilla pystyi etenemään, eikä juuri kellään muullakaan ollut tarvetta sen kovempaa ajaa. Lukuisia rekkoja ja autoja oli jopa pysähtynyt tienvarsille odottamaan tien sulamista. Mulla on ollut ajokortti kohta kuusi vuotta ja noin pelottavaa ei ole ollut ratissa ikinä, mutta onneksi parikymmentä kilometriä ennen kansallispuistoa käännyttiin hiekkatielle ja päästiin hyvin perille, joskin jonkun verran ajateltua myöhemmin.


Ennen kymmentä päästiin lähtemään liikkeelle. Sattui huippukiva sää, lähtiessä pari astetta ja palatessa seitsemisen astetta plussalla, puolipilvistä ja tyyntä. Luontoon.fi oli kertonut meille reitin olevan "erittäin haastava", ja vaikka se nyt on ehkä liioiteltua, helppo reitti ei kyllä ollut. Kuten nimikin kertoo, korkeuseroja oli paljon, samoin kivikkoja ja juurakkoja. Koirat olivat repun lantiohihnassa 1,8m narussa kiinni valjaista ja välillä tuli mieleen, että joustopala hihnaan voisi olla ihan hyvä hankinta, kun Vilppukin hyppi kiveltä kivelle ylämäkeen ja yritin parhaani mukaan oli nykäisemättä sitä kesken loikan alas.

Maisemat olivat kyllä paikoin makeita ja vaihtelevia luontotyyppejä riitti, ei päässyt kyllästymään! Iso osa reitistä kulki Konneveden rantaa. Reitti kiertää Kituvuoren, Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren, mutta noista oikeastaan vain Kituvuoren päältä on maisemia; Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren voisi käydä katsastamassa erikseen näköalapaikoilta, mutta me ei jaksettu enää pidentää reittiä. Taukopaikkoja oli hyvin ja niillä näkyikin muita kulkijoita jonkun verran. Loppumatkasta oli myös vastaantulijoita, mutta siihen nähden että palatessamme takaisin parkkipaikalla oli useita kymmeniä autoja, aika rauhassa sai olla. Alueellahan on muutamia lyhyempiä reittejä (2-5km), ja luulen että suurin osa oli kiertämässä niitä.


Meillä ei ollut mukana tulentekovälineitä eikä kunnon taukovaatteita, joten pyrittiin kävelemään aika tasaista tahtia parilla lyhyellä evästauolla. Silti matkaan meni lähestulkoon kuusi tuntia, joten aikaa saa varata ihan hyvin noiden korkeuserojen vuoksi. Kolmen vuoren vaellus sopisi varmasti hyvin myös yhden yön reissuksi, jolloin ehkä jaksaisi käydä katsastamassa näköalapaikkojakin perusteellisemmin. Teltalle löytyisi kyllä hyvin paikkoja ja joitain porukoita tulikin nähtyä rinkat selässä. Voin siis suositella kauempaakin tuleville! Reitti oli hyvin merkitty ja polku selkeä, vaikka kansallispuistohan on hyvinkin uusi (perustettu 2014).

Koirat jaksoivat reissun hyvin, vaikka olivatkin illalla aika väsyneitä. Etenkin Lennin jaksamista olin etukäteen miettinyt, mutta hyvin se käpsytteli menemään. Taitaa olla, että sitä ei välillä vain huvita lähteä täällä tutuissa maisemissa ulos; ei niinkään, ettei se jaksaisi. Vilpusta oli kivaa päästä ulkoilemaan kunnolla, mutta täytyy todeta, että se ei ole kovin kiva vaelluskumppani tässä vaiheessa sen vahtivietin, terävyyden ja puolustushalun yhdistelmän vuoksi. Vilppu koki kovasti tarvetta huutaa vastaantulijoille, eikä se vain haukahtele pari kertaa ilmoittaakseen vaan on ihan tosissaan. Esimerkiksi tauot piti sen takia mielellään jossain omassa rauhassa varsinaisten taukopaikkojen sijaan. Jouduttiin vähän keskustelemaan siitä, onko älämölö sallittua, ja joudutaan varmaan keskustelemaan vastakin. Vahtiviettihän on asia, joka Vilpulla vielä tulee vahvistumaan jos on vahvistuakseen, mutta toisaalta voisi kuvitella että turhanpäiväinen ylireagointi saattaa jäädä aikuistumsen myötä vähemmälle. Eiköhän Vilpustakin ihan kiva retkikoira saada, mutta mikään luontainen helppo ja mutkaton vaelluskaveri se ei kyllä ole.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Lenni 9 vuotta


Paljon onnea rakas 9-vuotias Lennipsi! Juhlimme syntymäpäivää pienimuotoisesti perhepiirissä lenkillä, jossa hänen korkeutensa saa nuuskia puskia ihan niin kauan kuin huvittaa, ja vinguttamalla uutta ihanaa lelua. 

Lenni on vanhentunut vuodessa aika paljon, vaikka muuta toivoisin. Siitä on tullut mukavuudenhaluinen vanha hedonisti, joka aamuisin herättää ruoka mielessä mutta ei oikein jaksaisi enää lähteä myöhäisiltaisin lenkille (lähtee kuitenkin aina, kun ovi aukeaa, mutta kutsuun ei vielä reagoida). Toisinaan se intoutuu juoksuttamaan Vilppua ja hammastelee sen kanssa välillä karvamatolla, mutta pääasiallisesti päivittäinen riehuminen on jo jätetty nuoremmille. Lennin ei omasta mielestään läheskään aina tarvitse totella käskyjä, tulla kun kutsutaan tai kävellä lenkillä samaan suuntaan kuin muut, mutta kun se on muuten niin kiltti ja kultainen, niin eipä tuo oikeastaan haittaa.

Toivottavasti saan nauttia Lennin seurasta vielä monen, monen, monen monta vuotta. Hienoja vuosia ovat olleet jokainen tähän mennessä ♥ Hän on niin hirveän rakas. 

Treenikuvat Teemu Korpelan ottamia, kiitos! 


sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kesämuistelmia ja syksysuunnitelmia



Elokuu meni älyttömän nopeasti, ja tämä syyskuu ehkä vielä nopeammin. Elokuussa Seinäjoella jatkettiin siitä mihin ennen lomaa jäätiin: töitä, ulkoilua ja treenejä. Käytiin edelleen kerran viikossa tekemässä tokoa tai rallya Raikulla ja kerran viikossa SPL:n kentällä. Treenien puolesta kesä olisi toki voinut olla aktiivisempikin, mutta tilanteen (= uusi paikkakunta ja uudet kuviot) huomioon ottaen olin ihan tyytyväinen. Päästiin hyvin tekemään hommia vieraissa paikoissa ja vieraassa seurassa. Tottikset meni kovasti eteenpäin, etenkin paikkamakuussa alkoi näkyä vähän valoa tunnelin päässä (ei näy enää, mutta ehkä se tästä taas). Hakutreenit pystyi valitettavasti laskemaan yhden käden sormilla, mutta siitä huolimatta Vilppu oli niissä vähissä treeneissä älyttömän taitava ja edennyt isoin harppauksin.

Seinäjoelta oli yllättävänkin haikea lähteä, vaikka toki oli kiva palata kotiin Jyväskylään. Erityisesti sakemanniporukan treeneissä olisin kovin mielelläni jatkanut, niin mukava siellä oli harrastaa! Alueena Etelä-Pohjanmaa oli kyllä sellainen missä voisin ajatella asuvani joskus tulevaisuudessakin, viihdyin hyvin. Oli kaikin puolin mukava kesä ja ehdittiin tehdä melkein kaikki jutut mitä huhtikuussa suunnittelin. Tutustuttiin paikallisiin luontopolkuihin ja tehtiin kaikenlaista nenähommaa sekä vähän, mutta ei kyllä riittävästi esineruututreeniä. Vilppu oppi suhteellisen kelvollisesti uimaan. Canicrossin makuun ei vielä päästy, kuumuus haittasi sitä harrastetta ja nyt syyskuussa oon ollut useamman viikon kipeä, mutta vakaa aikomus on suunnata juoksemaan heti kun toivun.


Jyväskylässä ollaan päästy palaamaan vanhoihin tuttuihin treeniporukoihin, mikä on ollut tietysti ihanaa sekin. Maanantaitokoissa Vilppu on ollut taas valitettavan kireä samaan tapaan kuin alkuvuonna, ja ulkona tutussakin seurassa tehdessä se on ottanut kovasti häiriötä kaikesta mahdollisesta. Treenimotivaatio sinällään olisi mulla kova ja aika paljon ollaan nyt treenattukin asiaksemme, mutta välillä väsyttää työstää samoja Vilpun reaktiivisuuteen liittyviä ongelmia päivästä ja treenistä toiseen. Takapakit toki kuuluu asiaan ja jos miettii juurikin sitä alkuvuotta, niin pitkä matka ollaan tultu, mutta pitkän pitkä on vielä edessäkin ja se välillä synkistää. Jatkamme harjoituksia.

Toiveena on päästä tekemään kentällä vielä paljon ennen talven tuloa ja toivottavasti hakuilemaankin jonkun verran. Auto on tosin nyt myynnissä ja kun se on myyty, niin sittenpä sitä ei ole, mutta tehdään mitä voidaan. Aksahallille en vielä syyskuussa ottanut treenioikeutta, mutta ainakin nyt lokakuuksi aion sen maksaa. Haluaisin treenata kepit ja kontaktit kuntoon ennen kunnon taukoa, niin olisi sitten helpompi jatkaa, jos/kun jatketaan.


Loppuvuodesta tulee jälleen eteen muutto, kun suuntaan kotikonnuille Pohjois-Karjalaan näillä näkymin joulu- ja tammikuuksi graduprojektin merkeissä. Sen ajan ajattelin pitää treenitaukoa, tai ainakaan en etsimällä etsi mitään treenimahdollisuuksia Joensuusta. Vilppu ei ole pitänyt pitkää treenitaukoa varmaan viime joulun jälkeen ja kaipaan ehkä itsekin vähän irtiottoa tokosta. Ehkä koirat voisivat voimistella aivoja vaikka nosen merkeissä, mutta mitään toko-/rallyhommia en aio ajatellakaan pariin kuukauteen vuodenvaihteessa.

Vuosi tähän mennessä on kyllä vain vilissyt silmien edessä: toisaalta alkuvuodesta on pitkä aika, mutta kun on kolmasosan vuodesta pois kotipaikkakunnalta, tuntuu vähän kuin se aika olisi vain oudosti pyyhkiytynyt pois. Kohtahan tuo onkin jo joulu, ja sitten tammikuu, ja Vilppukin täyttää jo kaksi. Suoraan sanottuna en ole huomannut Vipsussa hirveää aikuistumista siinä mielessä, että ajattelisin sen olevan kovin kypsä tai valmis, mutta on se joissain asioissa ihan eri koira kuin ennen Seinäjokea. Lenni taas täyttää ensi viikolla jo yhdeksän. Niin ne kasvaa ja vanhenee!


lauantai 15. syyskuuta 2018

OnniDog 2018: Lauantai & sunnuntai

Lauantai alkoi Krista Karhun luennolla kisoihin valmistautumisesta. Oli ihan superhyvä luento, mutta palataan siihen vielä tosiaan myöhemmin! Luennolta lähdin pikku lenkille ja sitten vetämään hakutreenit yhdelle ryhmälle. Olin alun perin ilmoittautunut itse tähän ryhmään treenaamaan, mutta viime hetken kouluttajaperuutuksen takia päädyin sitten vetämään treenit. Mukana oli enimmäkseen ihan ensimmäistä kertaa hakuilemassa olevia, joten hyvin sujui. En ehtinyt itse treenaamaan Vilppua, mikä oli vähän harmi, mutta tietysti oma vika :D Toivottavasti ehditään tässä syksyn mittaan tekemään vielä parit treenit Jyväskylässä, vaikka ensi viikolla alkavat työt hankaloittaa elämää.

Nämäkin kuvat ottanut Stiina Heikkilä!

Vilpun päivän eka ja vika treeni oli Jirka Vierimaan tokotunti. Jirka piti aamupäivällä luentoa luopumisesta ja kohteista ja tunti liittyikin vahvasti näihin. Tiedän tuttuja, jotka ovat tykänneet Jirkan treeneistä kovasti ja saaneet sieltä paljon apua esim. impulsiivisen koiran kanssa toimimiseen, mutta sitten tiedän kyllä niitäkin jotka eivät ole ihan päässeet samalla aaltopituudelle kouluttajan kanssa ja kokeneet jääneensä vaille konkreettisiä neuvoja. Olikin kiva päästä itse ihan käytännössä Jirkan oppiin ja tykkäsin kyllä, jos pääsisi käymään pidempikestoisella kurssilla tmv. voisin kuvitella, että Vilpun kanssa voitaisiin hyötyä Jirkan lähestymistavasta joissain asioissa paljonkin.

Mua jännitti treeni ihan älyttömästi syystä tai toisesta, mutta Vilppu oli itse asiassa ihan ok mielentilassa siihen nähden, että se oli räksyttänyt autossa jo jonkun aikaa sille päivälle. Tunnilla oli neljä koiraa, joten hyvin mahduttiin tekemään liikkuvampiakin tehtäviä. Juteltiin ensin vähän meistä ja meidän koirista, luopumiseen liittyvistä haasteista ja vähän teoriaa. Ensimmäinen harjoitus oli houkuttelevasta namista/lelusta luopuminen, eli houkuteltiin koiraa liikkumaan ohjaajan edessä itse peruuttaen ja kesken imutuksen pyydettiin koiralta joku helppo jäävä asento. Otin aluksi istu-käskyn, mutta se oli yllättävänkin vaikea toteuttaa Vilpulta muuta kuin hiiiiitaaaaaasti, joten vaihdoin seisomiseen. Se oli skarppi ja hyvä. Näitä voisi tehdä paljon enemmänkin kaikilla kolmella asennolla ja miksei pyytää vaikka pyörähdyksiä tai jotain muuta, missä koira joutuu vielä kääntymään pois päin namista.

Toisena tehtiin luopumista helpottavaa vihjeisiin reagoimista nopeasti. Aloitettiin kutsumalla koira perusasentoon, palkkaamalla ja siirtymällä samalla itse koiran eteen, kutsumalla taas koira perusasentoon jne. Tarkoitus oli tuottaa vauhtia olemalla itse vikkelä ja testaamalla, miten nopeasti saa tehtyä esim. 3-5 toistoa. Vilppuhan ei ole koira, joka vastaisi kovin hyvin tällaisiin nopeustreeneihin ja esim. kaukoihin sille ei saa vauhtia pyytämällä yhä nopeammassa rytmissä vaihtoja, mutta tämä yllättäen toimi! Nopea palkkaus ja hyvään rytmiin pääsy tuotti selkeästi vauhtia perusasentoon siirtymiseen.

Eniten työstettiin maassa olevasta (nami)alustasta luopumista. Tässä Jirka halusi, että jos päätti lähteä syömään houkutusnamit, sen piti antaa mennä ja ottaa se vinkkinä itselle, että tarvitsisi ottaa enemmän tilaa/vahvistaa itse enemmän ja paremmin kontaktia. Tarkoituksena ei siis ollut seuruuttaa koiraa alustan ohi tmv. vaan antaa sen itse valita. Tähän liittyi joku ajatus josta en ihan saanut kiinni, että jos koira ei oikeasti halua luopua, ajautuu koirakko sellaiseen kielto-korjaus -kierteeseen, jossa mielentila kääntyy vääräksi. Mulle on aina ollut vaikeaa keskittyä ohjeisiin tai ylipäätänsä puheeseen samaan aikaan kuin olen koiran kanssa kentällä, joten nytkin meni osa jutuista valitettavan ohi. Vilppu osasi kyllä tosi hienosti olla rennosti tauolla, mutta kun ohjaaja ei pysty, niin ei pysty...


Lenni pääsi nose workiin. Tehtiin samat treenit kuin Vilpulle Emppu-treffeillä eli hajuradalla purkkierottelua ja sitten romurata toisessa huoneessa. Lenni oli ihan leikissä, sen mielestä oli PARASTA IKINÄ päästä treenaamaan ja vauhdilla ja innolla tulikin hommat tehtyä. Saatiin ajettua sille idea eukalyptuksesta todella nopeasti sisään ja romuradalla se ilmaisi selvästi ja vahvasti osuttuaan hajupilveen. Kouluttaja-Elli sanoikin, että Lennin tyyppisen yli-innokkaan koiran kanssa on hyvä edetä aika reippaasti eikä jäädä esim. jankkaamaan purkkirataa. Tämä laji otetaan kyllä valikoimaan talveksi molemmille koirille!

Sunnuntaina olin koko aamupäivän luennolla, mutta vielä ennen vikaa lenkkiä ja kotiinlähtöä Vilppu pääsi takaosan tehotreenitunnille etsimään takatassujaan. Tehtiin hommia tasapainotyynyllä, harjoiteltiin niitä samoja ristiaskeleita mitä Mikankin tunnilla mutta pienen kavaletin yli, opetettiin koira peruuttamaan laatikkoon ja muuta pientä ja hyödyllistä. Vilppu osasi suurimman osan tunnin tehtävistä entuudestaan, mutta sivuaskeleet olivat edelleen haastavia. Otetaan ne työn alle kotona. Tämä oli kyllä hyvä tunti, mukavan reipas tempo ja kiva kouluttaja!


Temppuradalle ei jääty, vaan lähdettiin ajamaan kohti Jyväskylää Hesburgerin toivossa ja sieltä jatkoin Joensuuhun gradujuttujen merkeissä pariksi päiväksi. Hieno viikonloppu oli kyllä, ensi vuonna toivottavasti taas uudestaan! Koirat olivat tosi väsyneitä, vaikka tuntimäärällisesti treeniä ei paljon ollutkaan. Toki reissaaminen aina rähjäännyttää ja vilkas ympäristö on koiralle kuin koiralle varmasti kuormittava.

Kaikkinensa olin myös tosi tyytyväinen Vilppuun viikonlopun aikana vaikeissakin tilanteissa. Toki sen kanssa joutuu joitain järjestelyjä tekemään ja miettimään vähän mitä voin tehdä, että luon edellytykset onnistumisille. Ottaa tilaa, etsiä rauhallisia kulmia treenissä, olla jäämättä juttelemaan tutuille koira kädessä paikkaan, jossa koiria menee oikealta ja vasemmalta, olla huolellinen mm. kentältä poistumisissa ja ottaessa koiraa autosta. Ei mitään ihmeellistä ja isoa, mutta sellaisia juttuja, mitä nyt ei vaan joudu toisten koirien (Lenni) kanssa miettimään koskaan. Mulle on ollut iso juttu oppia sanomaan tarvittaessa esim. kouluttajille ja treenikavereille, että meillä on tällaisia haasteita ja jos mahdollista niin ihan kosketusetäisyydelle ei kannata tulla. Tietysti kaikkia olosuhteita ei vaan voi muokata ja jos Vilppu olisi ollut ihan mahdoton koiravilinässä, olin varautunut siihenkin että sitten se katselee muita vähän kauempaa ja Lenni treenaa. Mutta hyvä näin, jäi hyvä mieli itse kullekin. Ihan täysin kiihtymättä ei viikonlopusta selvitty, mutta ne olivat melko pieniä ja paikallisia kiihtymyksiä, ei mitään hallitsemattomia haukku- ja rähinäkohtauksia. Tästä se taas homma etenee.