maanantai 21. lokakuuta 2019

Lenni 10 vuotta

Rakas Lenni täytti 3. lokakuuta täydet kymmenen vuotta! Olen niin onnellinen, että olen saanut pitää punaturkkini näinkin kauan ja toivon, että meillä on vielä useita yhteisiä vuosia jäljellä. Rakastan Lennin lempeyttä, viisautta ja hiljaista läsnäoloa, omalaatuisia päähänpistoja ja vanhemmiten lisääntynyttä omapäisyyttä. Vaikka välillä se on niin huomaamaton, ettei muista koiraa omistavansakaan, se on valtavan tärkeä ja korvaamaton osa meidän porukkaa.

Synttärisankarin syksyyn on kuulunut vatsavaivoja, mutta onneksi myös pitkiä hyviä, terveitä jaksoja. Syyskuussa siltä poistettiin hampaita ja putsattiin hammaskiveä, joten siltä osin asian pitäisi olla kunnossa melko pitkälle tulevaisuuteen. Muuten Lennin terveydentilassa ei ole ollut muutoksia tai ongelmia: se on hyvässä lihavuus- ja lihaslunnossa, jaksaa hyvin menossa mukana (vaikkakaan ei ihan aina halua), leikkii ja puuhastelee. Kyllä se aika paljon nukkuukin, mutta minusta se ei ole ikäisekseen vielä lainkaan vanhan oloinen. 

Kuva: Säynevirta Photography & Video



Välillä tunnen huonoa omatuntoa siitä, miten Lenni on jäänyt väistämättä vähemmälle huomiolle Vilpun tultua. Koska se ei ole enää moneen vuoteen mitenkään vaatimalla vaatinut treeniä vaikuttaakseen tyytyväiseltä elämäänsä, niin pääosin harrastukset ovat keskittyneet Vilpulle, joka taas muuttuu aivan riivatuksi vähemmillä virikkeillä. On kuitenkin ilmiselvää, miten paljon Lenni edelleen nauttii päästessään hommiin, ja joskus harmittaa että säännölliset harrastukset ovat sen kanssa jääneet. Siitä olisi voinut tulla vielä vaikka kuinka hyvä rally-tokokoira, ja jos olisin viimeisen kahden vuoden aikana treenannut sen kanssa tokoa läheskään yhtä ahkerasti kuin Vilppua, se olisi varmasti ollut kisavalmis jo kauan. Toisaalta Lenni rakastaa myös tärkeää tehtäväänsä hakualueen tallaajana, nosework-humputtelua ja pieniä tokopätkiä Vilpun treenivuoron päätteeksi, eikä koira välitä saavutuksista tai siitä mitä jäi saavuttamatta. Pääasia, että saa tehdä ja olla mukana. 

Koirien välit ovat kohtuulliset, mutta sydänystäviä ne eivät ole koskaan olleet. Vilpun tuloa odottaessani ehdin useaan kertaan miettiä, onko reilua tuoda koko elämänsä ainoana koirana olleen 7-vuotiaan Lennin kaveriksi pentu, josta jo pentulaatikossa näki, että siitä löytyy tiettyä topakkuutta toisia kohtaan. Siinä mielessä pohdinnat olivat aiheellisia, että Vilpussa on vähän koulukiusaajan vikaa ja minä joudun koirien väleihin melko runsaasti puuttumaan, ja Lenni siltikin Vilppua vähän varoo. Toisaalta koen, että Lennille kämppis (sillä sitä Vilppu enemmän on kuin ystävä) on antanut paljon hyvääkin; ainakin se jää ihan mieluusti nykyään kotiin, kun itse lähden töihin, vaikka muutama vuosi takaperin sillä oli selkeääkin eroahdistukseksi luokiteltavaa oireilua. 

Oli miten oli, minun ja koirien kolmikossa Lenni on täysin ainutlaatuinen palanen, jolla toivottavasti on vielä monta hyvää vuotta jäljellä! Paljon onnea Lennille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti