sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kun haluaisi harrastaa kaikkea


Huippukivat treenikuvat Seinäjoelta ottanut Teemu Korpela, kiitos!

Kun ensimmäisen kerran otin Vilpun kasvattajaan yhteyttä, muistan kirjoittaneeni sähköpostiin haluavani harrastaa mahdollisen tulevan aussieni kanssa aksaa, tokoa ja rally-tokoa. Kirjoitin myös, että näyttelyt, pk-lajit ja paimennus ei kiinnosta. Kuinkas sitten kävikään... Aksaa, tokoa ja vähän rally-tokoakin tehdään kyllä, mutta sen lisäksi en malttaisi odottaa hakumetsään pääsyä ja kesälle on sovittu jo uusia paimennustreenejäkin. Sen lisäksi koko ajan tekisi mieli kokeilla jotain uutta, puuhata vielä jotain enemmän ja harrastaa yhä useampana iltana.

Ek kiinnostaa ja sen osia olen alkanut Vilpulle jo vähän opettaakin. Metsäjälkeä pitäisi päästä tekemään, ja sitä mejää ainakin Lennin kanssa. Nenälajeista vielä noseworkkauskin huvittaisi hirveästi. Doboa alkaisin harrastella heti, jos se pallo mahtuisi Jyväskylässä johonkin. Koiratanssi on ajatuksen tasolla kiinnostellut jo pitkään, se voisi olla Vilpulle tosi sopiva laji. Juoksuhommia ollaan aloiteltu. Mitähän vielä? Vepe tai noutajien rodunomaiset sentään ei innosta, eikä ne näyttelyt nyt vieläkään.

Etenkin nyt kun on kesä, valoisat illat, superhyvä sää ja auto käytössä, niin ei mitään muuta tekisikään mieli kuin hitokseen koiraharrastuksia. Kaikenmaailman leirit ja koulutukset siellä, täällä ja tuolla houkuttavat älyttömästi. Vähintään joka päivä pitäisi päästä harrastamaan, edes jotakin pientä.


Haasteena on vain se, että resurssit kuitenkin ovat rajalliset ja sekä koira että ohjaaja jaksaa vain tietyn määrän treenejä viikossa ja kuussa. Koiraharrastusbudjettini on vuokran jälkeen suurin yksittäinen kuukausittainen menoeräni ennen omia ruokiakin, mutta sekään ei mitenkään riitä kaikkeen mitä tekisi mieli tehdä (riittääkö kyllä mikään...). Viime aikoina olen pohdiskellut meidän lajivalikoimaa, vuodenkiertoa ja treenimääriä, peilannut niitä tavoitteisiin ja pohtinut, onko tilanne ihan järkevä vai pitäisikö tehdä muutoksia. Pohdinnan tuloksia ei ole vielä saatavilla, kun tilanne kesän osalta on vähän poikkeuksellinen siinä mielessä että aksaa tai hakua ei tosiaan Pohjanmaalla tehdä, mutta syksyä ajatellen alustavaa karsintaa on jo tehty. Kai.

Mutta päällimmäisenä fiiliksenä on ollut, että niitä rajallisia resursseja ja jaksamista pitäisi keskittää vähän paremmin pariin lajiin sen sijaan, että yritettäisiin harrastella vähän kaikkea. Tämä etenkin talvikaudella, kun sitä autoa ei ole ja yleensä omat energialevelit ovat vähän matalammalla. 

Sen olen nimittäin itsestäni havainnut, että vaikka kuinka pelkään ja jännitän kisaamista, mun on aika vaikea motivoitua treenaamaan asioita  järkevästi ilman mitattavia tavoitteita. Lähinnä siis kisa-/koetavoitteita, edes pitkällä  tähtäimellä. En varmastikaan harrastaisi tokoa jos ajattelisin, etten koskaan mene kokeisiin. Kaikista vähiten aksaa aion harrastaa huvin ja urheilun vuoksi, kyllä se vaatii edes teoreettisen mahdollisuuden kisata säännöllisesti (oli se sitten 3 tai 30 kertaa vuodessa) ja edetä harrastuksessa. Paimennusta nyt voi tehdä jonkun kerran kesässä ja nenäjuttuja puuhata paljonkin ihan koiran aktivoinnin vuoksi, mutta säännöllisiin, maksullisiin treeneihin sitoutuminen vaatii kyllä multa sen että tavoite on mitattava, tuloskeskeinenkin. Mielenkiintoista kyllä, koska en koe että muuten olisin kovinkaan tuloskeskeinen ihminen.

Lennin kanssa on ollut vähän vaikea motivoitua harrastamaan tosissaan, kun niitä tavoitteita ei enää ole. Mutta tyyppi on hyvä humputtelemaan ja osaa hienon pyörähdyksen.


Pohdinta lähti edistymään siitä, kun pari viikonloppua sitten kisattiin agilityn SM-kisat ja tänä viikonloppuna MM-karsinnat. Seurasin livestreamia tiukasti tietokoneen ääressä niin kuin monena vuonna aiemminkin. Aika usein tuli ajateltua, että olisinpa munkin koira joskus tuolla! Pääsisipä kokemaan sen ison kisan fiiliksen oman koiran kanssa. Vielä joskus.

Agilityssa SM-kvaalit ovat varsin kohtuulliset ja mukana on monenlaista treenaajaa monenlaisen koiran kanssa (joskin terävin kärki on jo todella terävä), mikä on hirveän hieno juttu. Vaikka arvokisoihin osallistuminen on ihan mahdollinen tavoite aika tavalliselle harrastelijallekin, vaatinee se vuoden varrella kuitenkin paljon onnistumisia, aika paljon kisaamista, ja kovasti laadukasta  treeniä. Lajipriorisointia ei välttämättä kaikilta, onhan noita koiria jotka kisaavat SM-tasolla ties kuinka monessa lajissa, mutta multa kyllä.

Vilpun kanssa aksa jäi vähän paitsioon jo ennen muuttoa ja siellä paitsiossa se on nyt viihtynyt. Vilppu on teknisesti hyvällä mallilla kyllä, mutta silti silkkaa esteosaamisharkkaa tarvitaan vielä runsaasti puhumattakaan vireenhallintatreenistä, muusta hallintatreenistä, ratatreenistä, irtoamistreenistä... Ja on kieltämättä vähän kurjaa aksata jos joutuu jännittämään, että sattuuko joku nyt törmäämään ovesta koira edellä kun Vilppu on mulla irti. Mitä vähemmän aksaa treenaa, sitä vähemmän sitä kyllä kaipaakaan. Siksi on tullut mietittyä, onko agility mun ja Vilpun laji nyt kumminkaan - tällä hetkellä. Maksaahan se, ja hallille raahautuminen vaatii aikaa ja vähän viitsimistäkin etenkin talvikaudella, kun pitää kävellä tunti suuntaansa ja hallikin on kylmä ja niin edelleen. Ja kaikki se raha, aika ja viitsiminen on sitten kyllä muilta lajeilta pois.

Ihan hyvin osaan olla paikkamakuussa t. Vilppu


Toko, tuo mokoma lurjus, on vallannut aksalta tilaa huomattavasti enemmän kuin olin ajatellut. Toko on kivaa. Se on myös aika vaikeaa, mutta siinä edistymisen näkee konkreettisesti joskus hyvin lyhyessäkin ajassa. Tokossa on hyvin treenimahdollisuuksia ja sitä on helppo tehdä yksinkin. Tällä hetkellä mun ja Vilpun keskipitkän ajan päätavoitteet ovat kyllä tokossa. Koevalmis se ei siinäkään lajissa ole vielä pitkään aikaan, koska paikkis, mutta näen jo sieluni silmin sen päivän, kun päästään tokokokeeseen. Se on aika varmasti tulossa.

Sieluni silmin en vielä näe sitä päivää, että ollaan pk-kokeessa. Sekin voi olla tulossa, mutta kyllähän hakukin vaatii huomattavasti enemmän vaivannäköä kuin mitä mulla on ollut antaa. Osioita on kuitenkin kolme ja tottistakin pitäisi muistaa tehdä ihan tokosta erillään. Periaatteessa treenataan tavoitteellisesti, koska en näe että muuten voi tällaista lajia treenata, mutta tavoitteet ne vähän elävät ja ovat vielä aika kaukana tulevaisuudessa. Enemmän siellä toivotaan toivotaan -alueella.

Ajattelin nyt kuitenkin ottaa syys-joulukuulle itsenäisen treenioikeuden aksahallille, jotta voin käydä omassa rauhassa tekemässä päivisin treenejä, ja katsoa miltä tuntuu. Jos tulee ennemmin lähdettyä tekemään tokoa niin katsotaan varmaan aksaharrastusta ehkä vuoden päästä uudestaan. Silloinkin Vilppu on vasta kaksi ja puoli, ja fiilis voi olla ihan eri.

Nuoren koiran kanssa parasta on kyllä se, kun ehtii vähän tutkailla ja mietiskellä, kokeilla kaikenlaista, löytää vaikka niitä uusia lempilajeja. Vilpun kanssa tilanne on siitä helppo että se tykkää tehdä kaikkea, sillä ei ole mitään motivaatio-ongelmia minkään lajin kanssa. Vaan kukapa olisi puolitoista vuotta sitten uskonut, että mun ja Vilpun ykköslaji tulee olemaan toko! En minä ainakaan. Vielä kun saisi harrastaa koirien kanssa kokopäiväisesti!


6 kommenttia:

  1. Olipa hyvää pohdintaa, samaa joutunut itse myös miettimään kun kaikkea tekisi mieli tehdä. Useammassa lajissa on tosin puolensa, vaikka joku laji tökkisi niin yleensä ainakin itsellä on niin, että jotain on silti kiva treenata.

    Tunnistan itseni hyvin tuosta, että tavoitteita on oltava vaikken itsekkään näe itseäni mitenkään kovin tuloskeskeisenä niin kyllä ne kisatavoitteet vaan ovat tärkeitä ja motivoivat treenaamaan suunnitelmallisemmin.

    Tänä kesänä oon kuitenkin huomannut, että joskus tekee hyvää hömpötellä myös ihan vaan ilman tavoitteita. Meillä aksa on tällainen laji, ei ole mitään tavoitteita ja ei oikeastaan kumpikaan osata paljoa, mutta silti meillä on aina älyttömän hauskaa agilitykentällä. Ne sivulajit, missä ei sen ihmeempiä tavoitteita ole, on siis joskus ihan hyvää nollaamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, vaihtelu kyllä virkistää ja joku humputtelulaji on hyvä olla olemassa! Jos mekin nyt aksa jätetään tauolle niin tarvinnee silti jonkun lajin johon ei liity seuraamista missään muodossa :D Oisko se sitten joku nenänkäyttölaji, ehkä. Mulla vaan on paha taipumus tehdä tosi intensiivisesti tai ei ollenkaan ja hurahdan yleensä juttuihin joita yritän tehdä vähän siinä sivussa. Katsotaan miten käy!

      Poista
  2. Samaistuin mäkin kyllä kovasti tähän tekstiin, itseä kiinnostaa niin paimennus, toko, vepe, peltojälki, metsäjälki, haku, nose work, rally kuin ne näyttelytkin xD aksa on oikeestaan ainoa, mihin en koe mitään intohimoa. Kuitenkin kuten totesit, resurssit on rajalliset, niin aika, raha kuin jaksaminenkin, mutta blaah niin hirveän vaikeeta päättää ja nyt ollaankin tilanteessa, missä Koda osaa vähän kaikkee jonkin verran, mutta ei ole kyllä loistava oikeen missään. Toki tähän osasyynä myös ohjaajan osaamattomuus. Mutta toisaalta kun nyt ekan koiran kanssa on päässyt kokeilemaan vähän kaikkea ja oppinut kaikista lajeista jo jotain, niin ehkä seuraavan koiran kohdalla tietää jo, mihin suuntaa ja osaa ehkä miettiä osin lajivalintaa myös koiran vahvuuksien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on kyllä vielä ihan oma juttunsa että osaisi valita koiralle sopivat lajit, varsinkin pk-lajin. Nyt meni vähän sillä mihin ekaksi mahdollisuus ilmaantui. :D Hauska kyllä nähdä miten mullakin seuraavan koiran kanssa lajivalinta muotoutuu, kun Vimsun kanssa on mennyt toistaiseksi niin eri tavalla kuin kuvittelin. Samoin kuin Lenninkin, siitä nimenomaan piti tulla tokokoira mutta tulikin aksakoira...

      Poista
  3. Itsekin tekisi mieli kokeilla vähän sitä ja tätä ja tuota. Tällä hetkellä käymme aksaa varten treeneissä, ja kotona harjoitelemme tokoa siinä toivossa, että joskus uskallan käydä kokeessakin (täällä on supermatala kynnys ilmoittautumiselle matalimpaan tasoluokkaan, että periaatteessa sinne voisi mennä nytkin, mutta saas nyt nähdä). Lexasta kaikki ihmisten etsiminen leikkinä on hurjan hauskaa, mutta Skotlannissa ei voi harrastaa hakua, mikä on harmi. Pelastuskoiratoiminta olisi kiinnostanut minua paljon, mutta sitä varten on täällä isot vaatimukset (kokenut kukkula/vuorikävelijä, ollut ihmisten pelastustiimissä ainakin vuoden (+ kouluttautuminen), vapaaehtoisena koirapuolella jonkun aikaa), niin siinä vaiheessa tuo ei olekaan ihan pentu enää, enkä tiedä kuinka helposti aikuisia koiria otetaan täällä joukkoon mukaan, joten se jää varmaankin seuraavalle koiralle. PK-toiminnasta en uskonut ikinä kiinnostuvani, mutta sitäkin pitäisi jossain välissä kokeilla edes jäljestyksen vuoksi, koska tuo tykkää käyttää nenäänsä. Paimennuksesta olenkin lähettänyt kyselyitä joillekin kouluttajille, kun se on, niin kiehtova laji. Koiratanssi, frisbee ja miljoona muutakin asiaa olisi kiva kokeilla, ja varmasti jossain välissä kokeillaankin, mutta kaikkea ei voi harrastaa, koska yliopiston alkaessa resurssit tulee jossain vaiheessa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä että peko-hommat vaatii siellä ohjaajalta noin paljon etukäteisosaamista! Se olis kyllä myös yksi mielenkiintoinen koiraharrastuksen osa-alue, mutta vaatii varmasti sitoutumista ja paljon kovaa treeniä.

      Rohkesti vaan kokeeseen, olisi kiva kuulla sitten millaisia tokokokeita siellä on! :)

      Poista