maanantai 4. syyskuuta 2017

Kolmosluokan korkkaus

Viikonloppuna kisattiin kotikisoina Keski-Suomen piirinmestaruudet. Kolmosille oli sunnuntaina tarjolla hypäri ja kaksi agilityrataa, ja koskapa mulla oli vielä lahjakortteja JATin kisoihin käyttämättä, niin sinne suuntasimme Lennin kanssa kahdelle radalle. Tuomarina toimi Jari Helin, joka oli keksinyt yhden aika jekkuisan radan ja toisen hyvinkin juostavan pätkän. 

Päivän paras juttu oli se että mua ei jännittänyt juurikaan. Kisoissa oli hyvä kannustava tunnelma ja paljon tuttuja paikalla, niin mikäpäs siinä oli juostessa ilman suorituspaineen häivääkään. Pääsi toden teolla nauttimaan aksaamisesta maailman parhaan koiran kanssa, ja jäi hyvä fiilis vaikka ei nyt tuloksilla juhlittukaan.



Ensimmäinen rata, hypäri, oli se vaikeampi ja alkoi erikoisella neljän hypyn ahtaalla pyörityksellä ennen keppejä. Lenni oli innoissaan lähdössä radalle, mutta tiputti sekä ensimmäisen että toisen riman vaikka treeneissä sillä ei rimat putoile koskaan. Sille tuli hiekkatekonurmipohja selvästi yllätyksenä: se on meidän normaalia treenipohjaa kivituhkaa sen verran liukkaampi, että koira ei ollut ehtinyt valmistautua. Minähän menin ihan sekaisin jo noista rimoista ja loppurata menikin sähellyksen puolelle eli hylkäykseksi lipsahti. Hyvää kuitenkin vauhdikkaat kepit ja iloinen ilme, Lenni eteni hyvin ja rimat pysyivät ylhäällä kun koira taas muisti miten nurmella liikutaan. Oma moka, olisi pitänyt käydä aiemmin viikolla näyttämässä sille pohjaa kun se on siihen aiemminkin reagoinut ottamalla rimoja alas.

Agirata taas oli helpohko, ei mitään ihmeellistä vaikka juosta saikin. Lenni liikkui jo huomattavasti tahmeammin kuin ekalla radalla ja kepeillä ja kontakteilla sitä sai kannustaa kovasti. Sen verran koko kisatilanne vie koirasta mehuja, että kaksi rataa oli kyllä ehdottomasti maksimi. Itse olin tähän rataan kuitenkin tyytyväinen, tuntui että liikuin suhteellisen sujuvasti. Yksi kieltovitonen sieltä tuli kun oma ohjaus oli vähän myöhässä ja korjauksesta muutama sekunti yliaikaa.

Kiva kisapäivä kaikkinensa. Olisi kyllä niin kiva päästä juoksemaan noita kolmosen ratoja enemmänkin, mutta luulen että ehkä joitain satunnaisia humputteluja lukuun ottamatta jään odottelemaan Vilpun agikisauraa - toivottavasti sellainen on edessä ennemmin tai myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti