sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kisarutiini ja sen puute

Tänään sunnuntaina kisattiin "taas" Jattilassa yhen hypärin ja kahden agiradan verran. Kirjoitan radoista vielä oman tekstin myöhemmin, mutta tässä pikaista pohdintaa kisarutiinista nyt kun vielä muistan, mitä tuli päivän mittaan ajateltua. 


© Milena Nevanto

Lennihän kisaa hyvin harvakseltaan eli ainoastaan kotikisoissa. Tämä johtuu mun kisajännityksestä ja pitkälti myös siitä, etten ennen ole omistanut autoa enkä ole niin innokas kilpailija, että olisin jaksanut lähteä julkisilla yhtään mihinkään pelkkiä kisoja varten. Nyt minulla on auto, mutta nyt on myös kesä, enkä tykkää kilpailla ulkona enkä oikeastaan vieraissa paikoissa ollenkaan. Lenni on multa kerran karannut agilityradalta ja sitä traumaa kannan varmaan mukanani lopun ikääni. Vaikka se onkin nyt jo vanha ja viisas koira ja luotan siihen kyllä, mutta en kuitenkaan varmasti koskaan niin paljon, että lähtisin aitaamattomalle radalle ulkokisoihin. Siksipä toistaiseksi tai varmaankin Lennin kisauran loppuun saakka ollaan edelleen omien kisojen varassa, ellen ihan hurjaksi heittäydy.

Lenni on kilpaillut agilityssa yhden kauden vuosina 2012-2013 (seitsemät kisat). Tämän jälkeen se palasi radoille lokakuussa 2016 ja on kilpaillut yhdet kisat myös viime marraskuussa ja maaliskuussa ennen tämän päivän skaboja. Yli kolmen vuoden kisatauon jälkeen startattuja ratoja meillä oli alla kahdeksan: kaksi nollaa (joista 1 LUVA), kolme muuta tulosta ja kolme hylkyä. Suoritusvarmuus on siis ollut vähintäänkin kelvollisella tasolla. Silti musta tänäänkin tuntui, että olen odottanut sitä seuraavaa LUVA-nollaa niin kauan, että aloin parin hylätyn radan jälkeen jo hieman turhautua tilanteeseen. Onhan tässä seitsemän kuukautta kulunut, joo, mutta sille ajalle on mahtunut vain kolme kisapäivää! Joku toinen saattaa kisata kolmet kisat kuussa eikä lannistua yhtään, vaikka tuloksina olisi pelkkää hyvää hyllyä.

© Milena Nevanto

Jotenkin tahtomattani onnistuin siis lataamaan Lenni-rukan päälle ihan epärealistisia odotuksia siitä, että kolmissa kisoissa kolmosiin ja sillä hyvä. Vaikka koiranhan vika se ei ole, että ohjaaja ilmoittautuu kisoihin neljä kertaa vuodessa ja odottaa, että elävä ja tunteva koira toimisi kuin kone - tai että itse ohjaajana tekisi samoin.

Sillä vaikka kuinka koira kulkisi treeneissä kuin ajatus, niin kisarutiinia et kyllä saa kuin kisaamalla. Minä en vieläkään - kahdeksanvuotiaan koirani kanssa - tiedä, mikä olisi optimaalisin tapa viritellä Lenni suoritukseen. En osaa suhtautua sen kisavireeseen tilanteen vaatimalla tavalla enkä varautua siihen, että se saattaa reagoida mun jännitykseen, pitkiin esteväleihin, tuomariin tai ihan mihin hyvänsä eikä sitten kuljekaan niin kuin treeneissä. Tämän takia kisoissa tulee sellaisia virheitä, jotka olisivat täysin estettävissä sillä, että tuntisi oman koiran kisakäyttäytymisen paremmin. 

Joku kokenut agilitaaja muistaakseni Putkeen-lehden haastattelussa joskus sanoi, että mitä enemmän kisaa, sitä vähemmän yhdellä startilla on painoarvoa. Minusta viisaasti sanottu! Mitä vähemmän painetta lataa siihen yhteen alle minuutin mittaiseen suoritukseen, sitä rennompana voi lähteä radalle ja sitä todennäköisemmin onnistuu kuitenkin. Agilityyn lajina kuuluu epäonnistumiset, eikä kaikkia hyllyjä edes voi epäonnistumisiksi kutsua. Tämä on niin äärimmäisen herkkä laji, että todennäköisyydet jatkuvalle omalla parhaalla tasolla (tulosten puolesta) suorittamiselle ovat pienet.  Aina sanotaan, että kisoihin ei kannata mennä harjoittelemaan agilitya. Mutta nimenomaan kisaamista siellä kyllä saa ja pitää harjoitella.

Lenni on jo iäkäs koira eikä se enää kisaa tässä lajissa kuin ihan maksimissaan vuoden, tuskin sitäkään. Vilpun kanssa on kuitenkin maailma auki, joten sen kanssa ajattelin ottaa uudenlaisen lähestymistavan koko tähän kisaamisasiaan. Jos voisin, niin tekisin toisin Lenninkin kanssa:
  • Treenaa paljon vieraissa paikoissa, monenlaisissa halleissa ja kentillä, monenlaisilla pohjilla
  • Treenaa paljon kisamaisia tilanteita, möllikisoja ja ratatreenejä
  • Kisaa säännöllisesti
  • Panosta kisarutiineiden luomiseen
  • Tunne kisakoirasi
  • Keskity myös mentaalipuolen kehittämiseen
  • Unohda suorituspaineet
  • Murehdi vähemmän sitä, mitä muut ajattelevat (todennäköisesti eivät kuitenkaan mitään)

Tämänpäiväiset kisat meni kuitenkin hyvin ja nyt "viimein" olemme yhden LUVAn lähempänä sitä kolmosiin nousua!

3 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus ja pätee varmasti omallakin kohdalla osittain, vaikka aksaa ei tulla kisaamaan mutta muita lajeja sitten joskus😄. Pitäisi itekkin alkaa pohtia jo tulevaisuutta varten vähän tuota näkökulmaa. T. Toinen jännittäjä 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisaaminen on kyllä yhtä aikaa niin hirveetä mutta kuitenkin niin hauskaa :D Jännittäminen on tosi raskasta pidemmän päälle, toivottavasti se on vähän laantunut kun Vilppu tuosta kisaikään ehtii. Sen kanssa aion kyllä ihan ehdottomasti treenata paljon monenlaisissa paikoissa pienestä pitäen, niin ei tuu tätä ongelmaa ettei uskalla lähteä kotihallista pois.. :D

      Poista
    2. Joo mä kans ratsastuksessa ku kilpailin ihan kotikisoja nuorempana nii huhhuh se on kyl asia jota joutaa itekki harjottamaa 😂 jep hyvä kyllä heti alkaa käymää kaikkialla

      Poista