torstai 13. joulukuuta 2018

Miten kävi tämän vuoden tavoitteiden?

Vuoden 2018 tavoitteet täyttyivät kohtuullisesti. Lenni ei treenannut hirveästi, mutta suhteellisen laadukkaasti ja se voisi olla rallyn avoimeen nyt valmis. Vilpun kanssa suurin osa tavoitteista näyttää vihreää, mutta on siellä oranssia ja punaistakin. Muut, yleiset tavoitteet täyttyivät kaikki! Yllättävän paljon saatiin aikaan, vaikka välillä tuntui/tuntuu että paikallaan junnaaminen oli vuoden teema. 


LENNI

  • Rally: oikealla seuruu ja voi-kylttien opiskelua. Möllirallyt, jos lähistöllä on.
Oikealla seuruuta ei kyllä opeteltu, oikeaa perusasentoa jonkun verran. Myöskään voi-kyltit eivät ole hallussa, mutta ne muutamat puuttuvat avo-kyltit joo. Mölleissä ei käyty.
  • MEJÄn palauttelu treenivalikoimaan sulan maan aikana
Onnistui! Heinäkuussa mejäiltiin pari kertaa viikossakin, mutta Seinäjoella ei sitten ollenkaan maastojen puutteessa.
  • Mahdollisesti silmätarkki
Ei käyty, eikä varmaan tule enää käytyäkään.


VILPPU

  • Terveystarkit: ainakin lonkat, kyynärät, selkä niiltä osin kuin lausunnot saa
Hoidettu helmikuussa: A/A, 0/0, VA0, LTV1!
  • Sujuva arki kaikin puolin
Eihän se nyt ihan sujuvaa ole. Ohitusongelmat ovat edelleen läsnä, samoin tietyissä tilanteissa on itsehillinnän kanssa paljon tekemistä ja innostuminen tai vahtiminen lyö helposti yli. Vilppu myös tuhoaa satunnaisesti edelleen, jos jotain sopivaa revittävää jää tarjolle. Pääsääntöisesti kuitenkin elämä kulkee ihan tasaisesti eteenpäin ja on mutkatonta, mutta jonkun verran vaivannäköä se vielä vaatii.
  • Toko: perustaitojen syventäminen (erityisesti seuruu, paikkis), liikkeiden osien rakentaminen (ml. ylemmät luokat), alon liikkeet kasaan
Liikkeitä ollaan saatu hyvin kasaan, Vilppu osaa monenlaista jo ylemmistä luokistakin ja alo olisi paikkista lukuun ottamatta täysin koevalmis. Seuruu on mielestäni hyvää siinä mielessä, että sitä voisin mennä ihan hyvin esittelemään niin tokokokeeseen kuin pk-puolellekin, vaikka toki se tästä vielä rakentuu ja vahvistuu edelleen. Paikkiksen eteen ollaan tehty ihan järjetön määrä työtä ja vaikka varsinaisesti meillä ei paikkisongelmia ole, ei se ole lähelläkään riittävän varmaa esim. kokeita ajatellen.
  • Agility: kisavalmis muttei välttämättä vielä startannut, kontaktit ja kepit kunnossa, möllistartteja
Aksa jäi huhtikuussa pois lajivalikoimasta, vaikka olin ajatellut syksyllä vielä treenaavani. Osittain päädyin tähän siksi, että toko ja pk-hommat kiinnostavat enemmän, osittain siksi että koen Vilpun kanssa viikkoryhmässä harrastamisen vaikeaksi (etenkin ilman autoa). Sen kanssa voi, ja on kivakin, tehdä yksin hallissa, mutta ulkokentät tai arki-illan kiireinen halli ja hallinpiha ei ole meidän paikka tässä vaiheessa. En halua enkä aio ottaa mitään riskejä, että jotain sattuisi, kun tehdään kiihkeän koiran kanssa kiihkeyttä vaativia treenejä sille vaikeassa ympäristössä.
  • Haku: monipuolista treeniä kohti 1-luokan tasoista hakurataa, toivottavasti treeniä myös vierailla maalimiehillä. Erityishuomio ohjaajan taidossa (koiranluku, maastonluku). Ilmaisutreeniä, esineitä ja tottista säännöllisesti kauden aikana.
Esineruutu jäi kyllä liian vähälle huomioille, mutta muuten olen tosi tyytyväinen meidän edistymiseen haussa kauden aikana treenimäärä huomioon ottaen. Olen itse oppinut hurjasti lisää lajista, Vilpulla on ilmaisu hyvässä vaiheessa, tottikset sujuu, vieraille maalimiehille ollaan päästy ja treenit olivat loppukaudesta jo ihan reilun mittaisiakin. Ihan 1-luokan ratoja ei kyllä olla tehty, mutta tyhjät saatiin jo otettua mukaan.
  • Paimennusta kokeilemaan
Vilppu kävi lampailla neljästi. Tästä ei kyllä meille harrastusta tullut eikä tule, mutta mielenkiintoista ja opettavaista yhtä kaikki!
  • Vähintään pari ulkopuolisen kouluttajan koulutusta, treenejä vähintään parissa vieraassa hallissa ja useammalla vieraalla kentällä
Missään varsinaisissa spesiaalikoulutuksissa ei käyty, mutta päästiin kuitenkin kokemaan useampi halli ja iso määrä vieraita kenttiä sekä uusien kouluttajien ja treenikavereiden silmien alle. Teki hyvää itse kullekin.

 

MUUT

  • Treenipäiväkirja
Tuli pidettyä! Vaihdoin formaatin Excelistä vihkoon kesällä, vielä hieman pohdinnassa kumpi on sittenkin se itselle parempi, mutta lähestulkoon kaikki "kunnon" treenit tältä vuodelta on tavalla tai toisella ylhäällä. Hyvä minä!!
  • Koirakulujen kirjaaminen
Taulukko laahaa hippasen jäljessä nyt, mutta ajattelin sen vielä päivittää ja julkaista jotain tuloksia täälläkin. On ollut supermielenkiintoista katsoa, paljonko koiriin oikeasti menee rahaa, vaikka luvut ovat kyllä paljon isompia kuin kuvittelin. ":D"
  • Luentoja/seminaareja/koulutuksia/leirejä ainakin muutama
Hmm, katsotaan täyttyneeksi. SporttiRakin kautta olen kuunnellut luentoja, hakuleirillä käytiin, samoin kuin OnniDogissa. Niitä ulkopuolisten koulutuksia voisi yrittää ensi vuonna rohkeammin!

tiistai 11. joulukuuta 2018

Vuosi 2018 pähkinänkuoressa

Ihan älytöntä, että tätä vuotta on enää jäljellä pari hassua viikkoa. Hetkittäin tuntuu, kuin tammikuu olisi loppunut vasta äsken. Mihin kesä meni, entä tämä pitkä ja pimeä syksy? 2018 oli koiraharrastusten puolesta aktiivinen ja opettavainen vuosi, mutta paikoin myös henkisesti aika haastava. Vilpun kanssa joutui kohtaamaan sen tosiasian, että etenkin toisten koirien sietäminen on sille äärettömän vaikeaa, ja se vaikutti ilman muuta kaikkeen tekemiseen ja nousi esiin minne ikinä sen kanssa menikin. Toisaalta molemmat koirat pysyivät suhteellisen terveinä ja ollaan vielä kokonaisena kolmen laumana tässä, eikä Lennikään tunnu yhtään 9-vuotiaalta, niin kokonaisuuteen täytyy ilman muuta olla tyytyväinen.


Tammikuussa harrastettiin tokoa ja vielä aksaakin. Treenien muistan olleen aika vaikeita ja motivaation rakoilleen etenkin tokon suhteen. Alkuvuosi ylipäätänsä oli aikaa, jolloin Vilppu oli ehkä pahimmillaan, eikä ollut kerta tai kaksi kun lähdin treeneihin itku valmiiksi kurkussa ja märisin lenkillä ohitusongelmille. Siitäkin selvittiin, kun vastapainoksi pääsi jäälle tuntikausiksi. Vilppu täytti vuoden!

Helmikuussa juhlittiin kennelporukalla synttärijuhlia, nautittiin talvesta ja treenattiin tokossa häiriöitä. Kylmien säiden takia agilitystä oli useamman viikon tauko, ja penturyhmä vaihtui oikeaan aksaryhmään helmi-maaliskuun taitteessa. Kävin Mental Sport -luennolla miettimässä henkisen valmentautumisen tärkeyttä.

Maaliskuussa tuli vuosi siitä, kun Vilppu muutti taloon! Tokotreenit alkoivat tässä vaiheessa vähän helpottua ja aussie tuntui olevan hitusen paremmin hankassa. Saatiin pitkään kaivattuja rentoja, onnistuneita treenejä alle. Vilppu kävi myös luustokuvissa: tuloksena lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV1 ja VA0.

Huhtikuussa löydettiin tokoon entistä rennompaa ilmettä ja yhteistyö alkoi sujua, mutta agility tuntui edelleen vaikealta ja suhde siihen rakoili viikko toisensa jälkeen. Mulla lähti hanskat tiskiin suunnilleen joka treenissä, ja kuun lopulla alkanut tauko tuli helpotuksena. Muutto Seinäjoelle varmistui ja kesän suunnittelu saattoi alkaa. Pitkän kylmän talven jälkeen kevät tuli äkkiä.

Kuvan ottanut Teemu Korpela

Toukokuu toi muuton tullessaan. Käytettiin viikonloppu paimennuksen testaamiseen, etsittiin Seinäjoelta treeniporukat tokoon ja tottikseen, luontoretkeiltiin, tutustuttiin eteläpohjalaisiin maastoihin ja iloittiin poikkeuksellisen aurinkoisesta toukokuusta. Muistelen kesää Seinäjoella edelleen lämmöllä, olisipa vielä/jo toukokuu! Kirjoitin blogin toistaiseksi luetuimman tekstin Vilpun rähinäongelmista

Kesäkuussa kohdattiin terveyspulmia Lennin ontumisen ja Vilpun allergisen reaktion muodossa, mutta molemmat koirat parantuivat onneksi nopeasti. Yksin vieraalla paikkakunnalla asuessa tuli treenattua intensiivisesti ja mietittyä koiraharrastusasioita vieläkikn intensiivisemmin mm. sakemannitreenien myötä. Juhannukseksi lähdettiin Itä-Suomeen, jonne jäätiin lomailemaan, ja rakennettiin Vilpulle ilmaisun alkeet kuntoon hakua ajatellen.  

Heinäkuu oli lomakuukausi ja mallia liian kuuma, joten päivät menivät lähinnä uidessa ja levätessä. Ehdittiin kuitenkin ajamaan molemmilla koirilla verijälkeä, paimentamaan kerran, ja muutamia kertoja hakumetsään ja tottiskentälle. Vilppu oli etenkin kahdessa jälkimmäisessä ihan supertaitava, olin sen uuteen tottisilmeeseen todella tyytyväinen! Pohdiskelin koiraharrastajan resursseja ja meidän nykyistä sekä tulevaa lajivalikoimaa blogissa. 

Elokuu kulutettiin Seinäjoella työnteon ja treenaamisen merkeissä. Hakuiltiin mielettömän kiva viikonloppu Ilmajoella ja vietettiin toinen mokoma Emppu-treffeillä Jyväskylässä. Jatkettiin SPL Seinäjoen treeneissä ja nautittiin hyvästä seurasta ja hyvistä treeneistä; niiden porukkaan allekirjoittaneella mulla on vähän ikävä! Kuun taitteessa koitti muutto takaisin Jyväskylään ja Pohjanmaa jäi toistaiseksi taakse.


Syyskuussa tursusin energiaa ja treenimotivaatio oli ylimmillään. Kuun eka päivä Vilppu kävi MH-kuvauksessa ja toinen viikonloppu vietettiin hyvässä seurassa OnniDogissa. Jonkun verran ehdittiin hakuilemaan, mutta tottista tehtiin sitäkin enemmän. Treeneissä otettiin Vilpun kanssa takapakkia häiriönsiedossa, mutta ehkä joitain edistysaskeliakin. Kuun lopussa tiesin jo muuttavani joulukuussa jälleen, tällä kertaa Joensuuhun.

Lokakuussa Lenni täytti kokonaiset yhdeksän vuotta! Mulla oli töiden kanssa kiireitä ja autokin saatiin myytyä, mikä rajoitti vähän treenimahdollisuuksia, mutta jatkettiin siitä huolimatta tokohommia. Kenttätreenit alkoivat pikkuhiljaa jäädä pois iltojen pimentyessä ja lähestyvä treenitauko tuntua hyvältä ajatukselta. Heitettiin päiväreissu Etelä-Konneveden kansallispuistoon ja yhden yön minivaellus Kolilla

Marraskuu vei multa kaikki voimat, minkä huomasi blogin päivitystahdissakin. Kuun alkupuolella käytiin vielä tokoilemassa ja meininki oli taas samaa suossa rämpimistä mitä alkuvuonnakin. Teknisesti kaikki toimi ja Vilppu teki superhyvää työtä, mutta päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen jälleen kuvioihin palanneet äkilliset räjähdykset treenikavereiden koirille. Marraskuun puolivälissä jäätiin treenitauolle ja tehtiin pikkuhiljaa muuttoa Joensuuhun.

Joulukuu on sujunut rauhallisissa merkeissä: ulkoilua, paljon vapaana juoksentelua koirille, eikä sitten hirveästi muuta. En ole sopinut tänne mitään kunnon treenejä yhtä aksa-pop-upia lukuun ottamatta, mutta varmasti tammikuussa ryhdistäydyn sen suhteen. Katsotaan, mitä keksitään, mutta nyt keskitytään vielä hiljaiseloon. Uusi duuni on syönyt itseltäni energiaa - Vilpullahan sitä kyllä olisi, ja Lennikin on nuortunut päästyä kauemmaksi kaupungin keskustan hälystä. 

Kuvan ottanut Stiina Heikkilä

Mitäs ensi vuonna? Sen näkee sitten! Kirjoittelen toiveista ja tavoitteista vielä erikseen, mutta sanottakoon jo nyt, että vähintään yhtä aktiivista ja antoisaa vuotta tahtoisin odotella. Yksi muutto kyllä riittäisi, ja sekin toivottavasti vain takaisin Jyväskylään täältä Itä-Suomesta!

tiistai 6. marraskuuta 2018

Ensilumen reissu Kolille


Onpas kulunut pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta! Loka-marraskuu on aina ollut vähän kiireistä ja kurjaa aikaa itselleni, kuten monelle muullekin, ja energiaa on ollut tosi vähän mihinkään ylimääräiseen. Onneksi kohta alkaa joulunodotuskausi, se taas on aina ihanaa. Pari viikkoa sitten kuitenkin käytiin Stiinan ja Freyan kanssa Kolilla retkeilemässä, joten tässä siihen liittyä muutamia kuvia ja juttua! Kaikki kuvat ovat Stiinan ottamia.

Kun olin pieni, me liikuttiin perheen kanssa luonnossa ymmärtääkseni aika paljon keskimääräiseen nähden. Teini-ikäisenä eräily vähän jäi, mutta vähän myöhemmin, kun olin muuttanut jo Jyväskylään, mielenkiinto metsää kohtaan alkoi palata. Sittemmin ollaan usein käyty jossakin pikku päiväretkellä, kun oon ollut vanhempieni luona käymässä, ja oon jo pidempään haaveillut yön yli reissusta. Tänä kesänä kuumuus pilasi heinäkuun suunnitelmat, kun tultiin siihen tulokseen että on tyhmää lähteä retkelle, jos jo lähtökohtaisesti pitäisi liikkua öisin helteen ja koirien jaksamisen takia. Olin jo luopunut ajatuksesta päästä tänä vuonna retkeilemään ja siirtänyt ajatukset ensi kevääseen, mutta sitten Stiina laittoi viestiä ja kysyi lähdettäisiinkö mukaan minivaellukselle vaikkapa Kolille. Voi kyllä! Pistettiin vuokratupa tilaukseen ja kaksi viikkoa sitten keskiviikkona lähdettiin matkaan kohti Pohjois-Karjalaa.

Ikolanaho

Mä oon itse käynyt Kolilla sata ja yksi kertaa elämäni aikana, mutta lähinnä vain tsekkaamassa kansallismaisemat Ukko-Kolin laelta milloin minäkin porukan turistioppaana. Hienohan se on aina, ja olikin mahtavaa päästä tutkimaan alueen muitakin huippuja ja näkemään aluetta vähän eri kulmista. Lähdettiin keskiviikkoaamuna liikkeelle luontokeskukselta ja käveltiin vaarojen yli ja alas Mäkrävaaran alle. Oli aika harmaa ja pilvinen päivä, mutta siitä huolimatta näkymät olivat kyllä hienot. Toki ihan parhaimmillaan Koli on kirkkaana kesäpäivänä, kun näkee kauas, mutta tuollaisessa hiljaisessa synkkyydessä on oma magiansa. Keskiviikkona oli kuivaa ja vaaroilla ihan pitävän oloista kiipeillä.

Oltiin ajateltu kävellä Paimenen polku matkalla meidän varaustuvalle, mutta missattiin sinne vievä risteys ja lopulta törmättiin mökkiin puolivahingossa. Oltiin varattu pieni ja punainen Ikolanahon vuokratupa, joka osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi tähän aikaan vuodesta, kun ei ole kovin kokenut retkeilijä. Jätettiin ylimääräistä tavaraa mökkiin ja jatkettiin sitten matkaa Mäkrävaaran laelle. Sieltä käveltiin Pirunkirkolle, jossa olen aiemminkin käynyt ja jonka tiedän olevan hieno nähtävyys sinänsä, mutta koirien paikka se ei ihan ollut... Valuttiin rinnettä alas puissa roikkuen ja rämmittiin sieltä offroadia pois, kun polkua ei löytynyt ja rinkat selässä ei päästy enää takaisin ylös. Sieltä sitten suunnattiin takaisin Ikolanahoon ja ehdittiinkin suhteellisen hyvin ennen pimeää. Kävelyä tuli liki 22 kilometriä keskiviikon aikana ja se oli tottumattomalle rinkka selässä ehkäpä hitusen liikaa, koirat jaksoivat kyllä hyvin.


Ilta meni mökkiä lämmittäessä ja syödessä. Mökissä oli kunnon takka, joka lämpeni hitaasti mutta piti kyllä hyvin lämpöä. Meni ehkä vähän turhan kuumaksikin, sillä yöllä ei olisi tarvinnut ihan noin hyvää makuupussia kuin mullakin oli ja piti herätä keskellä yötä riisumaan koirilta takit pois. Lattialla oli toki aika viileä. Hyvin kuitenkin nukutti ja torstaina saatiin herätä siihen, että maa oli valkea! Hitaan aamun jälkeen lähdettiin valumaan takaisin Kolin rinteitä kohden pienessä lumisateessa. Keskiviikkona ei nähty ketään, mutta torstaina tuli sitten senkin edestä kulkijoita vastaan. Oli myös märkää, kuraista ja liukasta, mutta niin kaunista - tykkään lumesta ja lumisista maisemista ihan älyttömästi. Koska edellisen päivän reippailu vähän tuntui, ei torstaina lähdetty sen kummemmin enää etsimään lisälenkkejä vaan käpsyteltiin hiljakseen vaarojen yli luontokeskukselle ja lähdettiin sieltä mun lapsuudenkotiin saunomaan.

Oli kyllä rentouttava reissu kaikkinensa, ehdottomasti pitää ensi keväänä jatkaa seikkailuja! Vilppukin käyttäytyi jo rennommin kuin edellisellä reissulla ja Lenni jaksoi hienosti. Huippua, että vielä tälle syksyä pääsi kunnolla metsään. Ensi keväänä täytyy sitten kokeilla telttailua - täytyy vain pohtia joku riittävän rauhallinen reitti.


Pirunkirkolla. "Ihan hyvin tästä pääsee"

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kolmen vuoren vaellus


Lauantaina käytiin kämppis-Iinan ja koirien kanssa Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Alun perin oli ajatus olla yötäkin, mutta koska öisin on jo telttailuun suhteellisen viileää ja mä oon edelleen vähän kipeä, päädyttiin päiväreissuun. Kohteeksi valikoitui reilun tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä oleva Etelä-Konnevesi ja siellä tuo Kolmen vuoren vaellus, joka on 14 km rengasreitti + kilometri parkkipaikalta reitille ja takaisin. Tosiasiassa reitti oli (yleensä melko tarkan) puhelimen mukaan noin 18 km ja muualtakin luin, että 16 km on aika paljon alakanttiin.

Lähdettiin matkaan kasin pintaan aamulla ja ajomatka kesärenkaat alla oli kyllä melkoisen järkyttävä. Tie oli Jyväskylästä lähdettäessä ok, mutta muutttui vähän kauempana kaupungista ihan superliukkaaksi. Madeltiin Ysitiellä neljääkymppiä pitkät pätkät, ja se oli ihan absoluuttinen maksimi mitä mun autolla ja ajotaidoilla pystyi etenemään, eikä juuri kellään muullakaan ollut tarvetta sen kovempaa ajaa. Lukuisia rekkoja ja autoja oli jopa pysähtynyt tienvarsille odottamaan tien sulamista. Mulla on ollut ajokortti kohta kuusi vuotta ja noin pelottavaa ei ole ollut ratissa ikinä, mutta onneksi parikymmentä kilometriä ennen kansallispuistoa käännyttiin hiekkatielle ja päästiin hyvin perille, joskin jonkun verran ajateltua myöhemmin.


Ennen kymmentä päästiin lähtemään liikkeelle. Sattui huippukiva sää, lähtiessä pari astetta ja palatessa seitsemisen astetta plussalla, puolipilvistä ja tyyntä. Luontoon.fi oli kertonut meille reitin olevan "erittäin haastava", ja vaikka se nyt on ehkä liioiteltua, helppo reitti ei kyllä ollut. Kuten nimikin kertoo, korkeuseroja oli paljon, samoin kivikkoja ja juurakkoja. Koirat olivat repun lantiohihnassa 1,8m narussa kiinni valjaista ja välillä tuli mieleen, että joustopala hihnaan voisi olla ihan hyvä hankinta, kun Vilppukin hyppi kiveltä kivelle ylämäkeen ja yritin parhaani mukaan oli nykäisemättä sitä kesken loikan alas.

Maisemat olivat kyllä paikoin makeita ja vaihtelevia luontotyyppejä riitti, ei päässyt kyllästymään! Iso osa reitistä kulki Konneveden rantaa. Reitti kiertää Kituvuoren, Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren, mutta noista oikeastaan vain Kituvuoren päältä on maisemia; Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren voisi käydä katsastamassa erikseen näköalapaikoilta, mutta me ei jaksettu enää pidentää reittiä. Taukopaikkoja oli hyvin ja niillä näkyikin muita kulkijoita jonkun verran. Loppumatkasta oli myös vastaantulijoita, mutta siihen nähden että palatessamme takaisin parkkipaikalla oli useita kymmeniä autoja, aika rauhassa sai olla. Alueellahan on muutamia lyhyempiä reittejä (2-5km), ja luulen että suurin osa oli kiertämässä niitä.


Meillä ei ollut mukana tulentekovälineitä eikä kunnon taukovaatteita, joten pyrittiin kävelemään aika tasaista tahtia parilla lyhyellä evästauolla. Silti matkaan meni lähestulkoon kuusi tuntia, joten aikaa saa varata ihan hyvin noiden korkeuserojen vuoksi. Kolmen vuoren vaellus sopisi varmasti hyvin myös yhden yön reissuksi, jolloin ehkä jaksaisi käydä katsastamassa näköalapaikkojakin perusteellisemmin. Teltalle löytyisi kyllä hyvin paikkoja ja joitain porukoita tulikin nähtyä rinkat selässä. Voin siis suositella kauempaakin tuleville! Reitti oli hyvin merkitty ja polku selkeä, vaikka kansallispuistohan on hyvinkin uusi (perustettu 2014).

Koirat jaksoivat reissun hyvin, vaikka olivatkin illalla aika väsyneitä. Etenkin Lennin jaksamista olin etukäteen miettinyt, mutta hyvin se käpsytteli menemään. Taitaa olla, että sitä ei välillä vain huvita lähteä täällä tutuissa maisemissa ulos; ei niinkään, ettei se jaksaisi. Vilpusta oli kivaa päästä ulkoilemaan kunnolla, mutta täytyy todeta, että se ei ole kovin kiva vaelluskumppani tässä vaiheessa sen vahtivietin, terävyyden ja puolustushalun yhdistelmän vuoksi. Vilppu koki kovasti tarvetta huutaa vastaantulijoille, eikä se vain haukahtele pari kertaa ilmoittaakseen vaan on ihan tosissaan. Esimerkiksi tauot piti sen takia mielellään jossain omassa rauhassa varsinaisten taukopaikkojen sijaan. Jouduttiin vähän keskustelemaan siitä, onko älämölö sallittua, ja joudutaan varmaan keskustelemaan vastakin. Vahtiviettihän on asia, joka Vilpulla vielä tulee vahvistumaan jos on vahvistuakseen, mutta toisaalta voisi kuvitella että turhanpäiväinen ylireagointi saattaa jäädä aikuistumsen myötä vähemmälle. Eiköhän Vilpustakin ihan kiva retkikoira saada, mutta mikään luontainen helppo ja mutkaton vaelluskaveri se ei kyllä ole.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Lenni 9 vuotta


Paljon onnea rakas 9-vuotias Lennipsi! Juhlimme syntymäpäivää pienimuotoisesti perhepiirissä lenkillä, jossa hänen korkeutensa saa nuuskia puskia ihan niin kauan kuin huvittaa, ja vinguttamalla uutta ihanaa lelua. 

Lenni on vanhentunut vuodessa aika paljon, vaikka muuta toivoisin. Siitä on tullut mukavuudenhaluinen vanha hedonisti, joka aamuisin herättää ruoka mielessä mutta ei oikein jaksaisi enää lähteä myöhäisiltaisin lenkille (lähtee kuitenkin aina, kun ovi aukeaa, mutta kutsuun ei vielä reagoida). Toisinaan se intoutuu juoksuttamaan Vilppua ja hammastelee sen kanssa välillä karvamatolla, mutta pääasiallisesti päivittäinen riehuminen on jo jätetty nuoremmille. Lennin ei omasta mielestään läheskään aina tarvitse totella käskyjä, tulla kun kutsutaan tai kävellä lenkillä samaan suuntaan kuin muut, mutta kun se on muuten niin kiltti ja kultainen, niin eipä tuo oikeastaan haittaa.

Toivottavasti saan nauttia Lennin seurasta vielä monen, monen, monen monta vuotta. Hienoja vuosia ovat olleet jokainen tähän mennessä ♥ Hän on niin hirveän rakas. 

Treenikuvat Teemu Korpelan ottamia, kiitos! 


sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kesämuistelmia ja syksysuunnitelmia



Elokuu meni älyttömän nopeasti, ja tämä syyskuu ehkä vielä nopeammin. Elokuussa Seinäjoella jatkettiin siitä mihin ennen lomaa jäätiin: töitä, ulkoilua ja treenejä. Käytiin edelleen kerran viikossa tekemässä tokoa tai rallya Raikulla ja kerran viikossa SPL:n kentällä. Treenien puolesta kesä olisi toki voinut olla aktiivisempikin, mutta tilanteen (= uusi paikkakunta ja uudet kuviot) huomioon ottaen olin ihan tyytyväinen. Päästiin hyvin tekemään hommia vieraissa paikoissa ja vieraassa seurassa. Tottikset meni kovasti eteenpäin, etenkin paikkamakuussa alkoi näkyä vähän valoa tunnelin päässä (ei näy enää, mutta ehkä se tästä taas). Hakutreenit pystyi valitettavasti laskemaan yhden käden sormilla, mutta siitä huolimatta Vilppu oli niissä vähissä treeneissä älyttömän taitava ja edennyt isoin harppauksin.

Seinäjoelta oli yllättävänkin haikea lähteä, vaikka toki oli kiva palata kotiin Jyväskylään. Erityisesti sakemanniporukan treeneissä olisin kovin mielelläni jatkanut, niin mukava siellä oli harrastaa! Alueena Etelä-Pohjanmaa oli kyllä sellainen missä voisin ajatella asuvani joskus tulevaisuudessakin, viihdyin hyvin. Oli kaikin puolin mukava kesä ja ehdittiin tehdä melkein kaikki jutut mitä huhtikuussa suunnittelin. Tutustuttiin paikallisiin luontopolkuihin ja tehtiin kaikenlaista nenähommaa sekä vähän, mutta ei kyllä riittävästi esineruututreeniä. Vilppu oppi suhteellisen kelvollisesti uimaan. Canicrossin makuun ei vielä päästy, kuumuus haittasi sitä harrastetta ja nyt syyskuussa oon ollut useamman viikon kipeä, mutta vakaa aikomus on suunnata juoksemaan heti kun toivun.


Jyväskylässä ollaan päästy palaamaan vanhoihin tuttuihin treeniporukoihin, mikä on ollut tietysti ihanaa sekin. Maanantaitokoissa Vilppu on ollut taas valitettavan kireä samaan tapaan kuin alkuvuonna, ja ulkona tutussakin seurassa tehdessä se on ottanut kovasti häiriötä kaikesta mahdollisesta. Treenimotivaatio sinällään olisi mulla kova ja aika paljon ollaan nyt treenattukin asiaksemme, mutta välillä väsyttää työstää samoja Vilpun reaktiivisuuteen liittyviä ongelmia päivästä ja treenistä toiseen. Takapakit toki kuuluu asiaan ja jos miettii juurikin sitä alkuvuotta, niin pitkä matka ollaan tultu, mutta pitkän pitkä on vielä edessäkin ja se välillä synkistää. Jatkamme harjoituksia.

Toiveena on päästä tekemään kentällä vielä paljon ennen talven tuloa ja toivottavasti hakuilemaankin jonkun verran. Auto on tosin nyt myynnissä ja kun se on myyty, niin sittenpä sitä ei ole, mutta tehdään mitä voidaan. Aksahallille en vielä syyskuussa ottanut treenioikeutta, mutta ainakin nyt lokakuuksi aion sen maksaa. Haluaisin treenata kepit ja kontaktit kuntoon ennen kunnon taukoa, niin olisi sitten helpompi jatkaa, jos/kun jatketaan.


Loppuvuodesta tulee jälleen eteen muutto, kun suuntaan kotikonnuille Pohjois-Karjalaan näillä näkymin joulu- ja tammikuuksi graduprojektin merkeissä. Sen ajan ajattelin pitää treenitaukoa, tai ainakaan en etsimällä etsi mitään treenimahdollisuuksia Joensuusta. Vilppu ei ole pitänyt pitkää treenitaukoa varmaan viime joulun jälkeen ja kaipaan ehkä itsekin vähän irtiottoa tokosta. Ehkä koirat voisivat voimistella aivoja vaikka nosen merkeissä, mutta mitään toko-/rallyhommia en aio ajatellakaan pariin kuukauteen vuodenvaihteessa.

Vuosi tähän mennessä on kyllä vain vilissyt silmien edessä: toisaalta alkuvuodesta on pitkä aika, mutta kun on kolmasosan vuodesta pois kotipaikkakunnalta, tuntuu vähän kuin se aika olisi vain oudosti pyyhkiytynyt pois. Kohtahan tuo onkin jo joulu, ja sitten tammikuu, ja Vilppukin täyttää jo kaksi. Suoraan sanottuna en ole huomannut Vipsussa hirveää aikuistumista siinä mielessä, että ajattelisin sen olevan kovin kypsä tai valmis, mutta on se joissain asioissa ihan eri koira kuin ennen Seinäjokea. Lenni taas täyttää ensi viikolla jo yhdeksän. Niin ne kasvaa ja vanhenee!


lauantai 15. syyskuuta 2018

OnniDog 2018: Lauantai & sunnuntai

Lauantai alkoi Krista Karhun luennolla kisoihin valmistautumisesta. Oli ihan superhyvä luento, mutta palataan siihen vielä tosiaan myöhemmin! Luennolta lähdin pikku lenkille ja sitten vetämään hakutreenit yhdelle ryhmälle. Olin alun perin ilmoittautunut itse tähän ryhmään treenaamaan, mutta viime hetken kouluttajaperuutuksen takia päädyin sitten vetämään treenit. Mukana oli enimmäkseen ihan ensimmäistä kertaa hakuilemassa olevia, joten hyvin sujui. En ehtinyt itse treenaamaan Vilppua, mikä oli vähän harmi, mutta tietysti oma vika :D Toivottavasti ehditään tässä syksyn mittaan tekemään vielä parit treenit Jyväskylässä, vaikka ensi viikolla alkavat työt hankaloittaa elämää.

Nämäkin kuvat ottanut Stiina Heikkilä!

Vilpun päivän eka ja vika treeni oli Jirka Vierimaan tokotunti. Jirka piti aamupäivällä luentoa luopumisesta ja kohteista ja tunti liittyikin vahvasti näihin. Tiedän tuttuja, jotka ovat tykänneet Jirkan treeneistä kovasti ja saaneet sieltä paljon apua esim. impulsiivisen koiran kanssa toimimiseen, mutta sitten tiedän kyllä niitäkin jotka eivät ole ihan päässeet samalla aaltopituudelle kouluttajan kanssa ja kokeneet jääneensä vaille konkreettisiä neuvoja. Olikin kiva päästä itse ihan käytännössä Jirkan oppiin ja tykkäsin kyllä, jos pääsisi käymään pidempikestoisella kurssilla tmv. voisin kuvitella, että Vilpun kanssa voitaisiin hyötyä Jirkan lähestymistavasta joissain asioissa paljonkin.

Mua jännitti treeni ihan älyttömästi syystä tai toisesta, mutta Vilppu oli itse asiassa ihan ok mielentilassa siihen nähden, että se oli räksyttänyt autossa jo jonkun aikaa sille päivälle. Tunnilla oli neljä koiraa, joten hyvin mahduttiin tekemään liikkuvampiakin tehtäviä. Juteltiin ensin vähän meistä ja meidän koirista, luopumiseen liittyvistä haasteista ja vähän teoriaa. Ensimmäinen harjoitus oli houkuttelevasta namista/lelusta luopuminen, eli houkuteltiin koiraa liikkumaan ohjaajan edessä itse peruuttaen ja kesken imutuksen pyydettiin koiralta joku helppo jäävä asento. Otin aluksi istu-käskyn, mutta se oli yllättävänkin vaikea toteuttaa Vilpulta muuta kuin hiiiiitaaaaaasti, joten vaihdoin seisomiseen. Se oli skarppi ja hyvä. Näitä voisi tehdä paljon enemmänkin kaikilla kolmella asennolla ja miksei pyytää vaikka pyörähdyksiä tai jotain muuta, missä koira joutuu vielä kääntymään pois päin namista.

Toisena tehtiin luopumista helpottavaa vihjeisiin reagoimista nopeasti. Aloitettiin kutsumalla koira perusasentoon, palkkaamalla ja siirtymällä samalla itse koiran eteen, kutsumalla taas koira perusasentoon jne. Tarkoitus oli tuottaa vauhtia olemalla itse vikkelä ja testaamalla, miten nopeasti saa tehtyä esim. 3-5 toistoa. Vilppuhan ei ole koira, joka vastaisi kovin hyvin tällaisiin nopeustreeneihin ja esim. kaukoihin sille ei saa vauhtia pyytämällä yhä nopeammassa rytmissä vaihtoja, mutta tämä yllättäen toimi! Nopea palkkaus ja hyvään rytmiin pääsy tuotti selkeästi vauhtia perusasentoon siirtymiseen.

Eniten työstettiin maassa olevasta (nami)alustasta luopumista. Tässä Jirka halusi, että jos päätti lähteä syömään houkutusnamit, sen piti antaa mennä ja ottaa se vinkkinä itselle, että tarvitsisi ottaa enemmän tilaa/vahvistaa itse enemmän ja paremmin kontaktia. Tarkoituksena ei siis ollut seuruuttaa koiraa alustan ohi tmv. vaan antaa sen itse valita. Tähän liittyi joku ajatus josta en ihan saanut kiinni, että jos koira ei oikeasti halua luopua, ajautuu koirakko sellaiseen kielto-korjaus -kierteeseen, jossa mielentila kääntyy vääräksi. Mulle on aina ollut vaikeaa keskittyä ohjeisiin tai ylipäätänsä puheeseen samaan aikaan kuin olen koiran kanssa kentällä, joten nytkin meni osa jutuista valitettavan ohi. Vilppu osasi kyllä tosi hienosti olla rennosti tauolla, mutta kun ohjaaja ei pysty, niin ei pysty...


Lenni pääsi nose workiin. Tehtiin samat treenit kuin Vilpulle Emppu-treffeillä eli hajuradalla purkkierottelua ja sitten romurata toisessa huoneessa. Lenni oli ihan leikissä, sen mielestä oli PARASTA IKINÄ päästä treenaamaan ja vauhdilla ja innolla tulikin hommat tehtyä. Saatiin ajettua sille idea eukalyptuksesta todella nopeasti sisään ja romuradalla se ilmaisi selvästi ja vahvasti osuttuaan hajupilveen. Kouluttaja-Elli sanoikin, että Lennin tyyppisen yli-innokkaan koiran kanssa on hyvä edetä aika reippaasti eikä jäädä esim. jankkaamaan purkkirataa. Tämä laji otetaan kyllä valikoimaan talveksi molemmille koirille!

Sunnuntaina olin koko aamupäivän luennolla, mutta vielä ennen vikaa lenkkiä ja kotiinlähtöä Vilppu pääsi takaosan tehotreenitunnille etsimään takatassujaan. Tehtiin hommia tasapainotyynyllä, harjoiteltiin niitä samoja ristiaskeleita mitä Mikankin tunnilla mutta pienen kavaletin yli, opetettiin koira peruuttamaan laatikkoon ja muuta pientä ja hyödyllistä. Vilppu osasi suurimman osan tunnin tehtävistä entuudestaan, mutta sivuaskeleet olivat edelleen haastavia. Otetaan ne työn alle kotona. Tämä oli kyllä hyvä tunti, mukavan reipas tempo ja kiva kouluttaja!


Temppuradalle ei jääty, vaan lähdettiin ajamaan kohti Jyväskylää Hesburgerin toivossa ja sieltä jatkoin Joensuuhun gradujuttujen merkeissä pariksi päiväksi. Hieno viikonloppu oli kyllä, ensi vuonna toivottavasti taas uudestaan! Koirat olivat tosi väsyneitä, vaikka tuntimäärällisesti treeniä ei paljon ollutkaan. Toki reissaaminen aina rähjäännyttää ja vilkas ympäristö on koiralle kuin koiralle varmasti kuormittava.

Kaikkinensa olin myös tosi tyytyväinen Vilppuun viikonlopun aikana vaikeissakin tilanteissa. Toki sen kanssa joutuu joitain järjestelyjä tekemään ja miettimään vähän mitä voin tehdä, että luon edellytykset onnistumisille. Ottaa tilaa, etsiä rauhallisia kulmia treenissä, olla jäämättä juttelemaan tutuille koira kädessä paikkaan, jossa koiria menee oikealta ja vasemmalta, olla huolellinen mm. kentältä poistumisissa ja ottaessa koiraa autosta. Ei mitään ihmeellistä ja isoa, mutta sellaisia juttuja, mitä nyt ei vaan joudu toisten koirien (Lenni) kanssa miettimään koskaan. Mulle on ollut iso juttu oppia sanomaan tarvittaessa esim. kouluttajille ja treenikavereille, että meillä on tällaisia haasteita ja jos mahdollista niin ihan kosketusetäisyydelle ei kannata tulla. Tietysti kaikkia olosuhteita ei vaan voi muokata ja jos Vilppu olisi ollut ihan mahdoton koiravilinässä, olin varautunut siihenkin että sitten se katselee muita vähän kauempaa ja Lenni treenaa. Mutta hyvä näin, jäi hyvä mieli itse kullekin. Ihan täysin kiihtymättä ei viikonlopusta selvitty, mutta ne olivat melko pieniä ja paikallisia kiihtymyksiä, ei mitään hallitsemattomia haukku- ja rähinäkohtauksia. Tästä se taas homma etenee.



keskiviikko 12. syyskuuta 2018

OnniDog 2018: Perjantai


Freya ja Vilppu, murut ♥ Kaikki ihanat kuvat ottanut Stiina Heikkilä!

OnniDog koitti tänä vuonna jotenkin salakavalasti johtuen varmaankin hitokseen kiireisestä loppukesästä. Ilmoittautumisen kanssa oli tänä vuonna ongelmia ja laskuakaan ei oikein meinannut kuulua, mutta itse tapahtuma kuitenkin järjestyi mukavasti aika saman kaavan mukaan kuin viime vuonnakin. Nyt säät suosivat koko viikovaihteen, kun viime vuonna saatiin joka päivä treenata sateessa. Olipas taas kivat kolme päivää, etenkin kun mukana oli parhaat Rantamotelli-kämppikset Stiina ja Freya. ♥ Ei oltu pitkään aikaan ehditty kunnolla vaihtaa kuulumisia, niin oli huippua rauhassa jutella teinikoirien uusimmista käänteistä, ja ne toki nauttivat toistensa seurasta ihan älyttömästi. 

Perjantaina saavuin paikalle aamusta ja ensimmäisenä ilmoittautumisen jälkeen käytiin Stiinan kanssa purkamassa koirista turhat energiat Himoksen rinteillä. Nuoriso veti hullun lailla mäkeä ylös, alas ja sivulle. Aussie on niin fyysinen koira, että huomaa hyvin miten ne nauttii kun saa haastaa kroppaa. Mun koirat ei keskenään juurikaan juokse, joten selvästi teki Vilpullekin hyvää päästä rehaamaan sydämen kyllyydestä OnniDogin aikana useamman kerran päivittäin.


Perjantai oli treenien puolesta meidän viikonlopun tehokkain päivä: kahdet treenit molemmille koirille. Lenni aloitti dobolla. Tehtiin ihan perusjuttuja tasapainotyynyllä ja pallolla. Lennihän ei juuri osaa tarjota mitään, mutta nyt se oppi läiskäisemään etutassut tasapainotyynylle. Takatassut olivat sen sijaan hieman hukassa. Kiva tunti, kouluttaja oli sama kuin viime vuonna ja edelleen hyvä!

Vilppu pääsi sosiaalisen palkkauksen tunnille, jonka piti tuttu tokokoutsi Elli. Tunti pidettiin niityn laidassa ja se oli meille hyvä alku; saatiin otettua tarvittaessa vähän tilaa ja katsella rauhassa toisia koiria. Vähän ne kiihdyttivät, mutta yleisesti ottaen Vilppu oli yllättävän ok koiravilinässä koko viikonlopun. Käsiteltiin sosiaaliseen palkkaukseen liittyen erilaisia äänensävyjä, liikkumista, sosiaalisen palkan jälkeisen välineellisen palkan ajoitusta ja suuntaa ja ei-vapauttavaa sosiaalista palkkaa kesken liikkeen. Vilppu väsyi yllättävän nopeasti ja sain vähän kaivamalla kaivaa lopputunnista vastetta palkalle, mutta uusia ideoita ja parannusehdotuksia sosiaaliseen palkkaan saatiin mukavasti. Havaitsin uutena mm. sen, että Vilppu tykkää palkassa paitsi vähän ronskimmasta "äijämeiningistä" myös nopeatempoisista, korkealla nuotilla tulevista kehuista, jotka saivat koiralta iloisen ja spontaanin vasteen.

Päivän puolivälissä olin Mika Jalosen luennolla, josta kirjoittanen ehtiessäni muistiinpanot erikseen. Sieltä lähdettiin kohdetyöskentelyn tunnille Lennin kanssa. Koska se ei tosiaan juuri tarjoa eikä olla varta vasten tehty kohteita kovinkaan paljon, lähdettiin liikkeelle ihan perusteista. Tehtiin käsikosketusta, haettiin siihen kestoa ja sujumista myös liikkeessä. Kouluttaja ehdotti, että käsitargetia voisi käyttää oikealla seuruun opettamiseen, mikä on ihan harkitsemisen arvoinen idea. Lopputunnista työskenneltiin vähän tasapainotyynyllä ja se sujui nohevasti, kun homma oli aamulta tuoreessa muistissa. Lenni on niin paras, kun se tekee hirveällä tarmolla ja draivilla kaikki pikkuhommatkin. Kovin huolellinenhan se ei ole, mutta väliäkös tuolla! Kunhan punaturkilla on hauskaa. 


Illan päätti Mika Jalosen toko, jonne oltiin mahduttu Vilpun kanssa. Tunnilla ei ollut mitään erityistä teemaa ja aika paljon aikaa meni keskustellessa. Oon tottunut vähän ehkä tehokkaampaan ja ainakin tarkemmin strukturoituun treeniin Ellin opeissa, mutta oli silti superkiva saada treenivinkkejä ja palautetta Mikan kaltaiselta osaajalta. Käsiteltiin sitä, miten hyvin koirat oikeasti ymmärtävät sanallisia vihjeitä pyytämällä niiltä asennonvaihtoja täysin selin. Vilppu oli tästä ihmeissään ja teki alkuun hommia tosi hitaasti, mutta teki kuitenkin. Lisäksi katsottiin takapäänkäyttöä yrittämällä saada koiria ottamaan sivuaskelia ohjaajan edessä. Tämä oli mulle vaikeaa saada aikaan houkuttelemalla, mutta pitäisi tehdä vastaavanlaisia kropankäyttöharjoituksia kyllä taas enemmän. 

Lisäksi tehtiin pieniä seuruuruutuja molempiin suuntiin - askel suoraan, käännös, askel suoraan, käännös jne. Vaikka Vilppu oli selvästi jo vähän väsynyt, jaksoi se skarpata tässä tosi hyvin ja esitteli hyvää, oman osaamistasonsa mukaista seuraamista ja sai kovasti kehuja Mikalta.

Vilpullehan treenitilanteessa odottelu ja tauolla, mutta kentällä oleminen on ehdottomasti haastavinta, joten tämänkaltaiset 'paljon puhetta ja vähän tekemistä' -treenit ovat sille vaikeita. Se oli meidän kanssa samalla tunnilla olevien kahden koiran kanssa ihan sujut, mutta kehän ohi kulkevat koirat aiheuttivat kireyttä väliaikoina. Mikan kanssa oli tästä lyhyesti puhetta ja hän sanoi, että Vilppu muistuttaa Mikan omaa koiraa Kaitsua, joka herkästi tulkitsee asiat uhkiksi. Mikan näkemys oli se, että jos koira ehtii treenitilanteessa hermostua, ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa lisää tilaa tai viedä huono mielentila tokoliikkeisiin. Jos Vilppu jäi nostelemaan karvoja jollekin, halusi Mika että ihan vain kävelen sen kanssa sen verran, että koira rentoutuu. Itse olen tottunut noissa tilanteissa ottamaan Vilpun yksinkertaisesti takaisin hommiin ja minusta se on palannut kontaktiin ihan kohtuullisessa mielentilassa ja rentosuhtetunut kyllä seuraavan tehtävän myötä. En sitten tiedä, täytyy ehkä vähän tutkailla ja kokeilla onko eroa oikeasti olemassa.

Tokoilun jälkeen lähdettiin Stiinan kanssa meidän majoitukseen Patalahden rantamotellille, syömään ja sieltä saunaan. Teki hyvää pitkän päivän jälkeen!



sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Vilppu MH-luonnekuvauksessa

Eilen lauantaina muutettiin Seinäjoelta takaisin Jyväskylään. Koska ajattelin ettei muutossa, muuttosiivouksessa ja kaikessa härdellissä varmaankaan ole riittävästi, ilmoitin Vilpun samalle päivää Lapualle MH-kuvaukseen. No, matka ei ollut onneksi pitkä ja koska joka tapauksessa halusin käyttää Vipsun tämän vuoden puolella kuvattavana, tämä meni ihan hyvin näin. Testin järjesti Suomen Bokseriyhdistyksen Pohjanmaan alaosasto ja kuvaajina toimivat Anne Kuivinen ja Kai Tarkka.

Olin paikalla yli tuntia ennen omaa vuoroa ja saman tien sain kuulla, että meitä edeltävä koira on aikatauluväärikäsityksen vuoksi vasta matkalla ja että päästään Vilpun kanssa heti testiin. Tässä vaiheessa edelliselle koiralle ammuttiin jo, joten ei muuta kuin paperit järjestäjille ja Vilppu autosta. Mua jännitti hirveästi ja Vilppu toki sen tiesi ja oli tosi kireä, kun hetki odotettiin omaa vuoroa, mutta onneksi se siitä helpotti kun päästiin testialueelle. Varmaan ihan hyväkin ettei tarvinnut tuntia odottaa, kun kuitenkin olin sen verran videoita katsellut että tiesin mitä tuleman pitää ja testinohjaaja kyllä neuvoi koko ajan. Vilpun kuvauksesta ei videota saatu, kun olin paikalla ihan yksin, mutta profiilihan oli hyvin Vilpun näköinen:

1aKontakti, tervehtiminen                       4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1bKontakti, yhteistyö4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1cKontakti, käsittely4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia

Vilppu antoi itsestään aika sosiaalisen kuvan testissä, tarjosi testinohjaajalle iloisesti kontaktia pois päin vietäessä ja käsittelyssä varovasti nuuhki kasvoja, vaikka nojautui ja vähän liikkuikin poispäin.

2aLeikki 1, leikkihalu4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2bLeikki 1, tarttuminen3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2cLeikki 1, puruote ja taisteluhalu             3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja
tarttuu uudestaan/Korjailee otetta

Leikkiosio sai Vilpun (ja vähän ohjaajankin) vapautumaan. Vilppu oli ihan oma itsensä tässä ja leikki vieraan kanssa kivasti. Sillä on hyvin pehmeä puruote ja se tykkää pehmeistä ja ohuista patukoista, joten testin paksu narupatukka oli vähän pohtimisen arvoinen asia ja sai Vilpun mälväämään aktiivisessa leikissä.

Tämä lelu olisi hyvä t. Vilppu. Nämäkin kuvat Teemu Korpelan ottamia, kiitos!!


3a1Takaa-ajo 1                     3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
3a2Takaa-ajo 21 Ei aloita
3b1Tarttuminen 12 Ei tartu, nuuskii saalista
3b2Tarttuminen 21 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään

Ekalla kerralla jahtasi vieheen loppuun ja kävi hyvin varovasti nuuhkaisemassa; toisella kerralla ei jaksanut vaivautua kun totesi, että tämä on nähty jo.

4Aktiviteettitaso                     4 Tarkkailevainen, toiminnot ja rauhattomuus lisääntyy vähitellen

Istui, makasi hetken ja sitten taas istui mun vieressä fyysisesti hyvin rauhallisena, mutta piippasi lähestulkoon koko 3min ajan. Henkistä rauhoittumista ei kunnolla tapahtunut ollenkaan ja tämä pitäisi kyllä ottaa taas treenilistallekin, palkaten oikeasta rauhoittumisesta eikä pelkästään maahanmenosta tmv.

5aEtäleikki, kiinnostus3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5bEtäleikki, uhka/aggressio     1 Ei osoita uhkauseleitä
5cEtäleikki, uteliaisuus             4 Saapuu avustajan luo epäröiden ja viiveellä
5dEtäleikki, leikkihalu4 Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen
5eEtäleikki, yhteistyö5 Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään

Etäleikki oli mielenkiintoinen osa-alue. Olin osannut odottaa Vilpulta uhkauseleitä jossain vaiheessa testiä, mutta etäleikin alussa niitä ei vielä nähty. Seurasi avustajaa tarkkaavaisesti ja lähti heti irti päästyään löysähköllä laukalla kohti, kävi tarkastamassa rannan suunnassa jonkun hajun ja meni vähän kaartaen avustajan luo. Nuuhki hieman varoen ja lähti kyllä todella reippaasti leikkiin mukaan. Tässä vaiheessa mun ja kuvaajien mielipide Vilpun reaktiosta kuitenkin erosi. Viipaa murisi TODELLA kovaa koko ajan ollessaan patukassa kiinni ja kun avustaja passivoitui, Vilppu aloitti saman tien tauottoman, kovan paukuttamisen. Kuvaajat olivat tulkinneet, että koira vaan vimmatusti vaatii avustajaa jatkamaan leikkiä. Em. käytös ei kuitenkaan ole missään nimessä Vilpun normaalia leikkikäytöstä - se ei murise oikeastaan koskaan ellei sitä riepota kovaa, ja jos se joskus sattuukin haukkumaan leikin tauotessa, on se enemmän hampaiden naksuttelua, kimeitä haukkukiljahduksia ja pakittamista. Useimmiten Vilppu tarjoaa kuitenkin luopumista (maahanmeno), niin kuin se teki alun lähileikissäkin. Itse näin että Vilpun elekieli oli hyvin saman tyyppistä kuin aaveilla myöhemmin, eli tiukkaa vartiointia, jonka se sitten purki leluun kun sai saalisärsykkeen. Todella harmi ettei tämä osuus ole videolla, sillä tämä arvio on mun mielestä hieman virheellinen.



6aYllätys, pelko1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
6bYllätys, puolustus/aggressio          4 Osoittaa useita uhkauselkeitä ja muutamia hyökkäyksiä
6cYllätys, uteliaisuus5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
6dYllätys, jäljellejäävä pelko1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6eYllätys, jäljellejäävä kiinnostus1 Ei osoita kiinnostusta haalariin

Haalarilla Vilppu oli todella tiukkana. Se ei ottanut yhtään askelta taakse vaan ensireaktio yllätykseen oli täysiä päin, selkein uhkauselkein ja muutamin hyökkäyksin. Tämän ensireaktion jälkeen Vilppu kävi saman tien haistamassa haalaria ja oli sitten ihan ok asian kanssa. Yhteensä koko hommaan meni ehkä neljä sekuntia. Jäljellejääviä reaktiota ei ollut ollenkaan.

7aÄäniherkkyys, pelko1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
7bÄäniherkkyys, uteliaisuus                   5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7cÄäniherkkyys, jäljellejäävä pelko     1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
7dÄäniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

Ääniherkkyys muistutti reaktiota haalarilla: saman tien kohti, nopea nuuhkiminen, ei minkäänlaisia jäljellejääviä reaktioita. Kuivinen sanoi, ettei muista nähneensä koiraa joka olisi mennyt näin nopeasti tarkistamaan räminälaitteen. Reipas koira!



8aAaveet, puolustus/aggressio3 Osoittaa useita uhkauselkeitä
8bAaveet, tarkkaavaisuus5 Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
8cAaveet, pelko                                     1 On ohjaajan edessä tai sivulla
8dAaveet, uteliaisuus2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
8eAaveet, kontaktinotto aaveeseen4 Ottaa itse kontaktia avustajaan

Aaveilla Vilppu ampaisi saman tien hihnanmitan päähän räkyttämään ja haukkui sitkeästi ja taukoamatta koko osion ajan. Hyökkäyksiä ei nähty, mutta selkeät uhkauselkeet kyllä. Irti päästyään Vilppu säntäsi toisen aaveen helmoihin, mutta palasi sitten vähän taaksepäin jatkamaan paukuttamista. Se olisi varmaan vartioinut aaveita hamaan loppuun saakka, mutta tuli kuitenkin katsomaan kun vähän houkuttelin. Toiseen otti itse kontaktia ja palautui osiosta erittäin hyvin.

9aLeikki 2, leikkihalu                       3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9bLeikki 2, tarttuminen4 Tarttuu heti koko suulla

Toisessa leikissä Vilppu oli vähän löysemmin mukana kuin ensimmäisessä, mutta tarttui kuitenkin leluun paremmin. Liekkö johtunut siitä, että lelu oli jo tuttu.

10Ampuminen          4 Keskeyttää leikin/passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen

Paukut oli tänään pieni mysteeri. Ysimillisellä startterilla Vilpulle ei olla ammuttukaan koskaan, eikä se ole muitakaan paukkuja kuullut noin läheltä. Leikin keskeytti pieneksi hetkeksi mutta palasi takaisin leikkiin. Passiivisissa Vimsu säntäsi laukauksia/ampujaa kohden haukkumaan (...) eikä palannut takaisin passiivisuuteen, joten siitä 4. Luonnetestissä tuomio olisi ollut paukkuärtyisä (+). Ampuja meni Vilpulla tunteisiin, se räkytti sille pitkän aikaa vielä palautteenannossa ja vaikka ampuja kävi tervehtimässä ja Vilppu tätä nuuskikin, vielä piti vähän haukkua ja seurata silmä kovana ampujan liikkeitä. Erikoinen reaktio kaiken kaikkiaan, täytyy nyt päästä kuuntelemaan laukauksia ja palkkaamaan toivotuista käytöksistä.

Noin ylipäätänsä tosiaan koin, että testi oli oikein Vilpun näköinen, ei mitään suuria yllätyksiä. Kuivisen sanoin sosiaalinen, utelias, erittäin nopea ja valitettavasti todella huonomuistinen koira. En itse ole kokenut Vilppua mitenkään erityisen huonomuistisena enkä kovana koirana ja ehkä olisin jotain jäljellejäävää kiinnostusta odottanut, mutta testissä mitään reaktiota ei tosiaankaan nähty. Mielenkiintoista kyllä!

On erittäin kiva saada omasta koirasta jotain mustaa valkoiselle ja suosittelen ehdottomasti testausta, jos se yhtään kiinnostaa. Näitä on hauska verrata myös tulevaisuudessa LT:n tuloksiin, joskin Vilppu saa mennä testiin vasta selvästi aikuistuttuaan, ehkä joskus neljän ikävuoden tietämillä. Näissä MH:n tuloksissa mielestäni näkyy vielä selvästi nuoren koiran ailahtelevaisuus, hienoinen epävarmuus ja ylireagointi, mutta kuitenkin todella paljon hyvää ja toki sellaisia ominaisuuksia, jotka tiesin Vilpussa olevankin. Ei mikään ihme, että näin nopeasti ja tiukasti reagoivan koiran kanssa hidas omistaja on välillä joutunut vain sanomaan, että meni jo.

tiistai 28. elokuuta 2018

Empathica's -viikonloppu

Tämän kesän Empathica's -kasvattitreffit järjestettiin viime viikonloppuna. Paikalla oli pääsääntöisesti Jyväskylän jengiä, mutta myös muutama pitkämatkalainen. Oli taas ihana, treenintäytteinen viikonloppu hyvässä seurassa! Huippua, kun on niin aktiivinen ja välittävä kasvattaja, joka jaksaa aina järjestää kaikkea porukkahäppeninkiä. 

Lauantai aloitettiin maastolajeilla: osa porukasta teki hakua ja osa jälkeä. Vilppu oli hakuryhmässä ja oli niin kertakaikkisen pätevä ja hieno, että vieläkin tulee onnellinen ja ylpeä olo kun muistelee treeniä! Tehtiin sille kaksi valmista löytöä, yksi tyhjä pisto ja viimeisenä pakeneva maalimies. Vilppu teki aivan sairaan hienoja, innokkaita suoria pistoja ja nopeita löytöjä, ja tyhjä oli ihan superhieno ollakseen sen elämän toinen tyhjä. Lähti keskilinjalta kuin ohjus, upposi ihan luotisuorassa sivurajalle saakka ja teki täsmällisen laatikon. Niin ylpeä pikkutyypistä! Otettiin myös yksi rullantuonti eikä siinä ollut mitään ongelmaa.

Aikaa jäi vähän yli, joten ehdittiin katsomaan myös jäljen alkeita. Saatiin hyviä vinkkejä treenin aloittamiseen ja ajattelin, että rupean ottamaan Vilpulle jälkihommaa keppimotivaation ja keppien ilmaisun kautta tässä syksyn tullen. Jälki olisi niin kiva laji, kun sitä pystyy tekemään vähällä vaivalla oikeastaan missä vain eikä se vaadi treenikavereita.

Vilppu nosen purkkiradalla. Kaikki kuvat ottanut Aija Tanskanen!

Metsätreenien jälkeen käytiin keskustassa syömässä ja lähdettiin sitten Haukkuvaaraan nose work -treeneihin, jotka Elli piti. Vilppu on tehnyt muistaakseni kaksi kertaa eläissään nosen alkeita, molemmat viime vuoden puolella, ilman mitään sen suurempia oivalluksia hajuerottelusta. Nythän se osaa tunnarin ja on muutenkin tehnyt nenähommia enemmän, joten ehkä sen tai sitten tosi hyvin suunniteltujen ja ohjattujen treenien takia Vilppu oli supertaitava tässäkin lajissa! Tehtiin purkkiradalla erottelua (yhdessä kolmesta purkista oli eukalyptuksen raakahaju) ja saatiin todella selkeitä reaktioita hajuun. Viimeiseksi Vilppu pääsi jo "romuradalle", jossa tilaan oli kasattu kaikenlaista sälää ja hajupurkki oli puolittain piilossa yhden pussin sisällä. Vilppu työsti kuin vanha tekijä ja ilmaisi selvästi päästessään hajulle. Saattaa olla että "joudutaan" ottamaan nosekin valikoimaan talvikaudella - se se vasta olisikin helppoa harrastaa missä ja milloin vain, mutta kuitenkin monipuolinen ja haasteita sisältävä laji.


Sunnuntaiaamuna aksattiin pienemmällä porukalla Ainon ohjauksessa. Vilpun kanssa aksa tuntuu vielä, edelleen, ihan todella vaikealta. Se on huomattavan isolaukkainen ja voimakas etenijä eikä vaan mahdu tai käänny pienellä radalla ja kovasta vauhdista. Musta taas tuntuu etten ehdi enkä saa vaikutettua koiraan riittävästi. Vilppu saattaa hakea jotain ihan omituisia esteitä tai olla hakematta suoralla linjalla olevaa putkea. Etenkin vähän väsyneenä Vilppu myös flänkkää paljon ja sille tulee kaikkia omituisia päähänpistoja ja sijaistoimintoja. On lievästi turhauttavaa, ettei mitkään ihan perusjututkaan toimi, mutta toisaalta kuitenkin tietää miten sairaan hieno aksakoira Vilpusta voisi tulla jos vaan jaksaisi tehdä sitkeästi töitä ja ajatuksella suunniteltuja treenejä. Toki on tässä nyt taukoa ollutkin, että mitään ihmeitä en odottanutkaan.

Aksailun jälkeen vuorossa oli rally-toko/tokobrunssi. Humpattiin Vilpun kanssa alo-rata ja hyvinhän se kulkee. Vähän se ehtii alonkin kisamittaisella radalla laskea vireen puolesta liikaa, joten täytyy ottaa nyt palkattomuuden ja virekeston treenaaminen työn alle. Muuta ei oikeastaan tehtykään, satoi sen verran että tuli välillä pidettyä taukoja ja nautittua brunssin antimista. 

Otettiin myös perinteiset seisotus- ja porukkakuvat. Vilpulla ei ollut mitään ongelmaa olla yhdeksän koiran kanssa rivissä kuvassa, vaikka kontaktia se halusikin pitää, mutta kuvaan mennessä se ehti jo rähähtää yhdelle sille vieraista koirista. Voi kun osaisin vielä tarkemmin sanoa, mistä sen rähjääminen johtuu ja miksi se on tietyissä vaikeissa tilanteissa kuitenkin ihan rento, niin ehkä osaisin työstää asiaa paremmin. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen pieniin edistysaskeliin.

Porukkakuva: Vilppu (Empathica's You Are Not Alone), Lempi (Two Coasts’ Rala), Nada (Hazelmoor Empress Empathica), Rini (Hazelmoor Natty Napkin), Neve (Hazelmoor Nefertiti Nia), Ruuti (Hazelmoor Yoiku Yemma), Keksi (E. Naroona), Noa (E. Norris), Nuppu (Titangus Daracha) ja Yola (Hazelmoor Yade Yolanda)