sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kolmen vuoren vaellus


Lauantaina käytiin kämppis-Iinan ja koirien kanssa Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Alun perin oli ajatus olla yötäkin, mutta koska öisin on jo telttailuun suhteellisen viileää ja mä oon edelleen vähän kipeä, päädyttiin päiväreissuun. Kohteeksi valikoitui reilun tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä oleva Etelä-Konnevesi ja siellä tuo Kolmen vuoren vaellus, joka on 14 km rengasreitti + kilometri parkkipaikalta reitille ja takaisin. Tosiasiassa reitti oli (yleensä melko tarkan) puhelimen mukaan noin 18 km ja muualtakin luin, että 16 km on aika paljon alakanttiin.

Lähdettiin matkaan kasin pintaan aamulla ja ajomatka kesärenkaat alla oli kyllä melkoisen järkyttävä. Tie oli Jyväskylästä lähdettäessä ok, mutta muutttui vähän kauempana kaupungista ihan superliukkaaksi. Madeltiin Ysitiellä neljääkymppiä pitkät pätkät, ja se oli ihan absoluuttinen maksimi mitä mun autolla ja ajotaidoilla pystyi etenemään, eikä juuri kellään muullakaan ollut tarvetta sen kovempaa ajaa. Lukuisia rekkoja ja autoja oli jopa pysähtynyt tienvarsille odottamaan tien sulamista. Mulla on ollut ajokortti kohta kuusi vuotta ja noin pelottavaa ei ole ollut ratissa ikinä, mutta onneksi parikymmentä kilometriä ennen kansallispuistoa käännyttiin hiekkatielle ja päästiin hyvin perille, joskin jonkun verran ajateltua myöhemmin.


Ennen kymmentä päästiin lähtemään liikkeelle. Sattui huippukiva sää, lähtiessä pari astetta ja palatessa seitsemisen astetta plussalla, puolipilvistä ja tyyntä. Luontoon.fi oli kertonut meille reitin olevan "erittäin haastava", ja vaikka se nyt on ehkä liioiteltua, helppo reitti ei kyllä ollut. Kuten nimikin kertoo, korkeuseroja oli paljon, samoin kivikkoja ja juurakkoja. Koirat olivat repun lantiohihnassa 1,8m narussa kiinni valjaista ja välillä tuli mieleen, että joustopala hihnaan voisi olla ihan hyvä hankinta, kun Vilppukin hyppi kiveltä kivelle ylämäkeen ja yritin parhaani mukaan oli nykäisemättä sitä kesken loikan alas.

Maisemat olivat kyllä paikoin makeita ja vaihtelevia luontotyyppejä riitti, ei päässyt kyllästymään! Iso osa reitistä kulki Konneveden rantaa. Reitti kiertää Kituvuoren, Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren, mutta noista oikeastaan vain Kituvuoren päältä on maisemia; Loukkuvuoren ja Kalajanvuoren voisi käydä katsastamassa erikseen näköalapaikoilta, mutta me ei jaksettu enää pidentää reittiä. Taukopaikkoja oli hyvin ja niillä näkyikin muita kulkijoita jonkun verran. Loppumatkasta oli myös vastaantulijoita, mutta siihen nähden että palatessamme takaisin parkkipaikalla oli useita kymmeniä autoja, aika rauhassa sai olla. Alueellahan on muutamia lyhyempiä reittejä (2-5km), ja luulen että suurin osa oli kiertämässä niitä.


Meillä ei ollut mukana tulentekovälineitä eikä kunnon taukovaatteita, joten pyrittiin kävelemään aika tasaista tahtia parilla lyhyellä evästauolla. Silti matkaan meni lähestulkoon kuusi tuntia, joten aikaa saa varata ihan hyvin noiden korkeuserojen vuoksi. Kolmen vuoren vaellus sopisi varmasti hyvin myös yhden yön reissuksi, jolloin ehkä jaksaisi käydä katsastamassa näköalapaikkojakin perusteellisemmin. Teltalle löytyisi kyllä hyvin paikkoja ja joitain porukoita tulikin nähtyä rinkat selässä. Voin siis suositella kauempaakin tuleville! Reitti oli hyvin merkitty ja polku selkeä, vaikka kansallispuistohan on hyvinkin uusi (perustettu 2014).

Koirat jaksoivat reissun hyvin, vaikka olivatkin illalla aika väsyneitä. Etenkin Lennin jaksamista olin etukäteen miettinyt, mutta hyvin se käpsytteli menemään. Taitaa olla, että sitä ei välillä vain huvita lähteä täällä tutuissa maisemissa ulos; ei niinkään, ettei se jaksaisi. Vilpusta oli kivaa päästä ulkoilemaan kunnolla, mutta täytyy todeta, että se ei ole kovin kiva vaelluskumppani tässä vaiheessa sen vahtivietin, terävyyden ja puolustushalun yhdistelmän vuoksi. Vilppu koki kovasti tarvetta huutaa vastaantulijoille, eikä se vain haukahtele pari kertaa ilmoittaakseen vaan on ihan tosissaan. Esimerkiksi tauot piti sen takia mielellään jossain omassa rauhassa varsinaisten taukopaikkojen sijaan. Jouduttiin vähän keskustelemaan siitä, onko älämölö sallittua, ja joudutaan varmaan keskustelemaan vastakin. Vahtiviettihän on asia, joka Vilpulla vielä tulee vahvistumaan jos on vahvistuakseen, mutta toisaalta voisi kuvitella että turhanpäiväinen ylireagointi saattaa jäädä aikuistumsen myötä vähemmälle. Eiköhän Vilpustakin ihan kiva retkikoira saada, mutta mikään luontainen helppo ja mutkaton vaelluskaveri se ei kyllä ole.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Lenni 9 vuotta


Paljon onnea rakas 9-vuotias Lennipsi! Juhlimme syntymäpäivää pienimuotoisesti perhepiirissä lenkillä, jossa hänen korkeutensa saa nuuskia puskia ihan niin kauan kuin huvittaa, ja vinguttamalla uutta ihanaa lelua. 

Lenni on vanhentunut vuodessa aika paljon, vaikka muuta toivoisin. Siitä on tullut mukavuudenhaluinen vanha hedonisti, joka aamuisin herättää ruoka mielessä mutta ei oikein jaksaisi enää lähteä myöhäisiltaisin lenkille (lähtee kuitenkin aina, kun ovi aukeaa, mutta kutsuun ei vielä reagoida). Toisinaan se intoutuu juoksuttamaan Vilppua ja hammastelee sen kanssa välillä karvamatolla, mutta pääasiallisesti päivittäinen riehuminen on jo jätetty nuoremmille. Lennin ei omasta mielestään läheskään aina tarvitse totella käskyjä, tulla kun kutsutaan tai kävellä lenkillä samaan suuntaan kuin muut, mutta kun se on muuten niin kiltti ja kultainen, niin eipä tuo oikeastaan haittaa.

Toivottavasti saan nauttia Lennin seurasta vielä monen, monen, monen monta vuotta. Hienoja vuosia ovat olleet jokainen tähän mennessä ♥ Hän on niin hirveän rakas. 

Treenikuvat Teemu Korpelan ottamia, kiitos! 


sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kesämuistelmia ja syksysuunnitelmia



Elokuu meni älyttömän nopeasti, ja tämä syyskuu ehkä vielä nopeammin. Elokuussa Seinäjoella jatkettiin siitä mihin ennen lomaa jäätiin: töitä, ulkoilua ja treenejä. Käytiin edelleen kerran viikossa tekemässä tokoa tai rallya Raikulla ja kerran viikossa SPL:n kentällä. Treenien puolesta kesä olisi toki voinut olla aktiivisempikin, mutta tilanteen (= uusi paikkakunta ja uudet kuviot) huomioon ottaen olin ihan tyytyväinen. Päästiin hyvin tekemään hommia vieraissa paikoissa ja vieraassa seurassa. Tottikset meni kovasti eteenpäin, etenkin paikkamakuussa alkoi näkyä vähän valoa tunnelin päässä (ei näy enää, mutta ehkä se tästä taas). Hakutreenit pystyi valitettavasti laskemaan yhden käden sormilla, mutta siitä huolimatta Vilppu oli niissä vähissä treeneissä älyttömän taitava ja edennyt isoin harppauksin.

Seinäjoelta oli yllättävänkin haikea lähteä, vaikka toki oli kiva palata kotiin Jyväskylään. Erityisesti sakemanniporukan treeneissä olisin kovin mielelläni jatkanut, niin mukava siellä oli harrastaa! Alueena Etelä-Pohjanmaa oli kyllä sellainen missä voisin ajatella asuvani joskus tulevaisuudessakin, viihdyin hyvin. Oli kaikin puolin mukava kesä ja ehdittiin tehdä melkein kaikki jutut mitä huhtikuussa suunnittelin. Tutustuttiin paikallisiin luontopolkuihin ja tehtiin kaikenlaista nenähommaa sekä vähän, mutta ei kyllä riittävästi esineruututreeniä. Vilppu oppi suhteellisen kelvollisesti uimaan. Canicrossin makuun ei vielä päästy, kuumuus haittasi sitä harrastetta ja nyt syyskuussa oon ollut useamman viikon kipeä, mutta vakaa aikomus on suunnata juoksemaan heti kun toivun.


Jyväskylässä ollaan päästy palaamaan vanhoihin tuttuihin treeniporukoihin, mikä on ollut tietysti ihanaa sekin. Maanantaitokoissa Vilppu on ollut taas valitettavan kireä samaan tapaan kuin alkuvuonna, ja ulkona tutussakin seurassa tehdessä se on ottanut kovasti häiriötä kaikesta mahdollisesta. Treenimotivaatio sinällään olisi mulla kova ja aika paljon ollaan nyt treenattukin asiaksemme, mutta välillä väsyttää työstää samoja Vilpun reaktiivisuuteen liittyviä ongelmia päivästä ja treenistä toiseen. Takapakit toki kuuluu asiaan ja jos miettii juurikin sitä alkuvuotta, niin pitkä matka ollaan tultu, mutta pitkän pitkä on vielä edessäkin ja se välillä synkistää. Jatkamme harjoituksia.

Toiveena on päästä tekemään kentällä vielä paljon ennen talven tuloa ja toivottavasti hakuilemaankin jonkun verran. Auto on tosin nyt myynnissä ja kun se on myyty, niin sittenpä sitä ei ole, mutta tehdään mitä voidaan. Aksahallille en vielä syyskuussa ottanut treenioikeutta, mutta ainakin nyt lokakuuksi aion sen maksaa. Haluaisin treenata kepit ja kontaktit kuntoon ennen kunnon taukoa, niin olisi sitten helpompi jatkaa, jos/kun jatketaan.


Loppuvuodesta tulee jälleen eteen muutto, kun suuntaan kotikonnuille Pohjois-Karjalaan näillä näkymin joulu- ja tammikuuksi graduprojektin merkeissä. Sen ajan ajattelin pitää treenitaukoa, tai ainakaan en etsimällä etsi mitään treenimahdollisuuksia Joensuusta. Vilppu ei ole pitänyt pitkää treenitaukoa varmaan viime joulun jälkeen ja kaipaan ehkä itsekin vähän irtiottoa tokosta. Ehkä koirat voisivat voimistella aivoja vaikka nosen merkeissä, mutta mitään toko-/rallyhommia en aio ajatellakaan pariin kuukauteen vuodenvaihteessa.

Vuosi tähän mennessä on kyllä vain vilissyt silmien edessä: toisaalta alkuvuodesta on pitkä aika, mutta kun on kolmasosan vuodesta pois kotipaikkakunnalta, tuntuu vähän kuin se aika olisi vain oudosti pyyhkiytynyt pois. Kohtahan tuo onkin jo joulu, ja sitten tammikuu, ja Vilppukin täyttää jo kaksi. Suoraan sanottuna en ole huomannut Vipsussa hirveää aikuistumista siinä mielessä, että ajattelisin sen olevan kovin kypsä tai valmis, mutta on se joissain asioissa ihan eri koira kuin ennen Seinäjokea. Lenni taas täyttää ensi viikolla jo yhdeksän. Niin ne kasvaa ja vanhenee!


lauantai 15. syyskuuta 2018

OnniDog 2018: Lauantai & sunnuntai

Lauantai alkoi Krista Karhun luennolla kisoihin valmistautumisesta. Oli ihan superhyvä luento, mutta palataan siihen vielä tosiaan myöhemmin! Luennolta lähdin pikku lenkille ja sitten vetämään hakutreenit yhdelle ryhmälle. Olin alun perin ilmoittautunut itse tähän ryhmään treenaamaan, mutta viime hetken kouluttajaperuutuksen takia päädyin sitten vetämään treenit. Mukana oli enimmäkseen ihan ensimmäistä kertaa hakuilemassa olevia, joten hyvin sujui. En ehtinyt itse treenaamaan Vilppua, mikä oli vähän harmi, mutta tietysti oma vika :D Toivottavasti ehditään tässä syksyn mittaan tekemään vielä parit treenit Jyväskylässä, vaikka ensi viikolla alkavat työt hankaloittaa elämää.

Nämäkin kuvat ottanut Stiina Heikkilä!

Vilpun päivän eka ja vika treeni oli Jirka Vierimaan tokotunti. Jirka piti aamupäivällä luentoa luopumisesta ja kohteista ja tunti liittyikin vahvasti näihin. Tiedän tuttuja, jotka ovat tykänneet Jirkan treeneistä kovasti ja saaneet sieltä paljon apua esim. impulsiivisen koiran kanssa toimimiseen, mutta sitten tiedän kyllä niitäkin jotka eivät ole ihan päässeet samalla aaltopituudelle kouluttajan kanssa ja kokeneet jääneensä vaille konkreettisiä neuvoja. Olikin kiva päästä itse ihan käytännössä Jirkan oppiin ja tykkäsin kyllä, jos pääsisi käymään pidempikestoisella kurssilla tmv. voisin kuvitella, että Vilpun kanssa voitaisiin hyötyä Jirkan lähestymistavasta joissain asioissa paljonkin.

Mua jännitti treeni ihan älyttömästi syystä tai toisesta, mutta Vilppu oli itse asiassa ihan ok mielentilassa siihen nähden, että se oli räksyttänyt autossa jo jonkun aikaa sille päivälle. Tunnilla oli neljä koiraa, joten hyvin mahduttiin tekemään liikkuvampiakin tehtäviä. Juteltiin ensin vähän meistä ja meidän koirista, luopumiseen liittyvistä haasteista ja vähän teoriaa. Ensimmäinen harjoitus oli houkuttelevasta namista/lelusta luopuminen, eli houkuteltiin koiraa liikkumaan ohjaajan edessä itse peruuttaen ja kesken imutuksen pyydettiin koiralta joku helppo jäävä asento. Otin aluksi istu-käskyn, mutta se oli yllättävänkin vaikea toteuttaa Vilpulta muuta kuin hiiiiitaaaaaasti, joten vaihdoin seisomiseen. Se oli skarppi ja hyvä. Näitä voisi tehdä paljon enemmänkin kaikilla kolmella asennolla ja miksei pyytää vaikka pyörähdyksiä tai jotain muuta, missä koira joutuu vielä kääntymään pois päin namista.

Toisena tehtiin luopumista helpottavaa vihjeisiin reagoimista nopeasti. Aloitettiin kutsumalla koira perusasentoon, palkkaamalla ja siirtymällä samalla itse koiran eteen, kutsumalla taas koira perusasentoon jne. Tarkoitus oli tuottaa vauhtia olemalla itse vikkelä ja testaamalla, miten nopeasti saa tehtyä esim. 3-5 toistoa. Vilppuhan ei ole koira, joka vastaisi kovin hyvin tällaisiin nopeustreeneihin ja esim. kaukoihin sille ei saa vauhtia pyytämällä yhä nopeammassa rytmissä vaihtoja, mutta tämä yllättäen toimi! Nopea palkkaus ja hyvään rytmiin pääsy tuotti selkeästi vauhtia perusasentoon siirtymiseen.

Eniten työstettiin maassa olevasta (nami)alustasta luopumista. Tässä Jirka halusi, että jos päätti lähteä syömään houkutusnamit, sen piti antaa mennä ja ottaa se vinkkinä itselle, että tarvitsisi ottaa enemmän tilaa/vahvistaa itse enemmän ja paremmin kontaktia. Tarkoituksena ei siis ollut seuruuttaa koiraa alustan ohi tmv. vaan antaa sen itse valita. Tähän liittyi joku ajatus josta en ihan saanut kiinni, että jos koira ei oikeasti halua luopua, ajautuu koirakko sellaiseen kielto-korjaus -kierteeseen, jossa mielentila kääntyy vääräksi. Mulle on aina ollut vaikeaa keskittyä ohjeisiin tai ylipäätänsä puheeseen samaan aikaan kuin olen koiran kanssa kentällä, joten nytkin meni osa jutuista valitettavan ohi. Vilppu osasi kyllä tosi hienosti olla rennosti tauolla, mutta kun ohjaaja ei pysty, niin ei pysty...


Lenni pääsi nose workiin. Tehtiin samat treenit kuin Vilpulle Emppu-treffeillä eli hajuradalla purkkierottelua ja sitten romurata toisessa huoneessa. Lenni oli ihan leikissä, sen mielestä oli PARASTA IKINÄ päästä treenaamaan ja vauhdilla ja innolla tulikin hommat tehtyä. Saatiin ajettua sille idea eukalyptuksesta todella nopeasti sisään ja romuradalla se ilmaisi selvästi ja vahvasti osuttuaan hajupilveen. Kouluttaja-Elli sanoikin, että Lennin tyyppisen yli-innokkaan koiran kanssa on hyvä edetä aika reippaasti eikä jäädä esim. jankkaamaan purkkirataa. Tämä laji otetaan kyllä valikoimaan talveksi molemmille koirille!

Sunnuntaina olin koko aamupäivän luennolla, mutta vielä ennen vikaa lenkkiä ja kotiinlähtöä Vilppu pääsi takaosan tehotreenitunnille etsimään takatassujaan. Tehtiin hommia tasapainotyynyllä, harjoiteltiin niitä samoja ristiaskeleita mitä Mikankin tunnilla mutta pienen kavaletin yli, opetettiin koira peruuttamaan laatikkoon ja muuta pientä ja hyödyllistä. Vilppu osasi suurimman osan tunnin tehtävistä entuudestaan, mutta sivuaskeleet olivat edelleen haastavia. Otetaan ne työn alle kotona. Tämä oli kyllä hyvä tunti, mukavan reipas tempo ja kiva kouluttaja!


Temppuradalle ei jääty, vaan lähdettiin ajamaan kohti Jyväskylää Hesburgerin toivossa ja sieltä jatkoin Joensuuhun gradujuttujen merkeissä pariksi päiväksi. Hieno viikonloppu oli kyllä, ensi vuonna toivottavasti taas uudestaan! Koirat olivat tosi väsyneitä, vaikka tuntimäärällisesti treeniä ei paljon ollutkaan. Toki reissaaminen aina rähjäännyttää ja vilkas ympäristö on koiralle kuin koiralle varmasti kuormittava.

Kaikkinensa olin myös tosi tyytyväinen Vilppuun viikonlopun aikana vaikeissakin tilanteissa. Toki sen kanssa joutuu joitain järjestelyjä tekemään ja miettimään vähän mitä voin tehdä, että luon edellytykset onnistumisille. Ottaa tilaa, etsiä rauhallisia kulmia treenissä, olla jäämättä juttelemaan tutuille koira kädessä paikkaan, jossa koiria menee oikealta ja vasemmalta, olla huolellinen mm. kentältä poistumisissa ja ottaessa koiraa autosta. Ei mitään ihmeellistä ja isoa, mutta sellaisia juttuja, mitä nyt ei vaan joudu toisten koirien (Lenni) kanssa miettimään koskaan. Mulle on ollut iso juttu oppia sanomaan tarvittaessa esim. kouluttajille ja treenikavereille, että meillä on tällaisia haasteita ja jos mahdollista niin ihan kosketusetäisyydelle ei kannata tulla. Tietysti kaikkia olosuhteita ei vaan voi muokata ja jos Vilppu olisi ollut ihan mahdoton koiravilinässä, olin varautunut siihenkin että sitten se katselee muita vähän kauempaa ja Lenni treenaa. Mutta hyvä näin, jäi hyvä mieli itse kullekin. Ihan täysin kiihtymättä ei viikonlopusta selvitty, mutta ne olivat melko pieniä ja paikallisia kiihtymyksiä, ei mitään hallitsemattomia haukku- ja rähinäkohtauksia. Tästä se taas homma etenee.



keskiviikko 12. syyskuuta 2018

OnniDog 2018: Perjantai


Freya ja Vilppu, murut ♥ Kaikki ihanat kuvat ottanut Stiina Heikkilä!

OnniDog koitti tänä vuonna jotenkin salakavalasti johtuen varmaankin hitokseen kiireisestä loppukesästä. Ilmoittautumisen kanssa oli tänä vuonna ongelmia ja laskuakaan ei oikein meinannut kuulua, mutta itse tapahtuma kuitenkin järjestyi mukavasti aika saman kaavan mukaan kuin viime vuonnakin. Nyt säät suosivat koko viikovaihteen, kun viime vuonna saatiin joka päivä treenata sateessa. Olipas taas kivat kolme päivää, etenkin kun mukana oli parhaat Rantamotelli-kämppikset Stiina ja Freya. ♥ Ei oltu pitkään aikaan ehditty kunnolla vaihtaa kuulumisia, niin oli huippua rauhassa jutella teinikoirien uusimmista käänteistä, ja ne toki nauttivat toistensa seurasta ihan älyttömästi. 

Perjantaina saavuin paikalle aamusta ja ensimmäisenä ilmoittautumisen jälkeen käytiin Stiinan kanssa purkamassa koirista turhat energiat Himoksen rinteillä. Nuoriso veti hullun lailla mäkeä ylös, alas ja sivulle. Aussie on niin fyysinen koira, että huomaa hyvin miten ne nauttii kun saa haastaa kroppaa. Mun koirat ei keskenään juurikaan juokse, joten selvästi teki Vilpullekin hyvää päästä rehaamaan sydämen kyllyydestä OnniDogin aikana useamman kerran päivittäin.


Perjantai oli treenien puolesta meidän viikonlopun tehokkain päivä: kahdet treenit molemmille koirille. Lenni aloitti dobolla. Tehtiin ihan perusjuttuja tasapainotyynyllä ja pallolla. Lennihän ei juuri osaa tarjota mitään, mutta nyt se oppi läiskäisemään etutassut tasapainotyynylle. Takatassut olivat sen sijaan hieman hukassa. Kiva tunti, kouluttaja oli sama kuin viime vuonna ja edelleen hyvä!

Vilppu pääsi sosiaalisen palkkauksen tunnille, jonka piti tuttu tokokoutsi Elli. Tunti pidettiin niityn laidassa ja se oli meille hyvä alku; saatiin otettua tarvittaessa vähän tilaa ja katsella rauhassa toisia koiria. Vähän ne kiihdyttivät, mutta yleisesti ottaen Vilppu oli yllättävän ok koiravilinässä koko viikonlopun. Käsiteltiin sosiaaliseen palkkaukseen liittyen erilaisia äänensävyjä, liikkumista, sosiaalisen palkan jälkeisen välineellisen palkan ajoitusta ja suuntaa ja ei-vapauttavaa sosiaalista palkkaa kesken liikkeen. Vilppu väsyi yllättävän nopeasti ja sain vähän kaivamalla kaivaa lopputunnista vastetta palkalle, mutta uusia ideoita ja parannusehdotuksia sosiaaliseen palkkaan saatiin mukavasti. Havaitsin uutena mm. sen, että Vilppu tykkää palkassa paitsi vähän ronskimmasta "äijämeiningistä" myös nopeatempoisista, korkealla nuotilla tulevista kehuista, jotka saivat koiralta iloisen ja spontaanin vasteen.

Päivän puolivälissä olin Mika Jalosen luennolla, josta kirjoittanen ehtiessäni muistiinpanot erikseen. Sieltä lähdettiin kohdetyöskentelyn tunnille Lennin kanssa. Koska se ei tosiaan juuri tarjoa eikä olla varta vasten tehty kohteita kovinkaan paljon, lähdettiin liikkeelle ihan perusteista. Tehtiin käsikosketusta, haettiin siihen kestoa ja sujumista myös liikkeessä. Kouluttaja ehdotti, että käsitargetia voisi käyttää oikealla seuruun opettamiseen, mikä on ihan harkitsemisen arvoinen idea. Lopputunnista työskenneltiin vähän tasapainotyynyllä ja se sujui nohevasti, kun homma oli aamulta tuoreessa muistissa. Lenni on niin paras, kun se tekee hirveällä tarmolla ja draivilla kaikki pikkuhommatkin. Kovin huolellinenhan se ei ole, mutta väliäkös tuolla! Kunhan punaturkilla on hauskaa. 


Illan päätti Mika Jalosen toko, jonne oltiin mahduttu Vilpun kanssa. Tunnilla ei ollut mitään erityistä teemaa ja aika paljon aikaa meni keskustellessa. Oon tottunut vähän ehkä tehokkaampaan ja ainakin tarkemmin strukturoituun treeniin Ellin opeissa, mutta oli silti superkiva saada treenivinkkejä ja palautetta Mikan kaltaiselta osaajalta. Käsiteltiin sitä, miten hyvin koirat oikeasti ymmärtävät sanallisia vihjeitä pyytämällä niiltä asennonvaihtoja täysin selin. Vilppu oli tästä ihmeissään ja teki alkuun hommia tosi hitaasti, mutta teki kuitenkin. Lisäksi katsottiin takapäänkäyttöä yrittämällä saada koiria ottamaan sivuaskelia ohjaajan edessä. Tämä oli mulle vaikeaa saada aikaan houkuttelemalla, mutta pitäisi tehdä vastaavanlaisia kropankäyttöharjoituksia kyllä taas enemmän. 

Lisäksi tehtiin pieniä seuruuruutuja molempiin suuntiin - askel suoraan, käännös, askel suoraan, käännös jne. Vaikka Vilppu oli selvästi jo vähän väsynyt, jaksoi se skarpata tässä tosi hyvin ja esitteli hyvää, oman osaamistasonsa mukaista seuraamista ja sai kovasti kehuja Mikalta.

Vilpullehan treenitilanteessa odottelu ja tauolla, mutta kentällä oleminen on ehdottomasti haastavinta, joten tämänkaltaiset 'paljon puhetta ja vähän tekemistä' -treenit ovat sille vaikeita. Se oli meidän kanssa samalla tunnilla olevien kahden koiran kanssa ihan sujut, mutta kehän ohi kulkevat koirat aiheuttivat kireyttä väliaikoina. Mikan kanssa oli tästä lyhyesti puhetta ja hän sanoi, että Vilppu muistuttaa Mikan omaa koiraa Kaitsua, joka herkästi tulkitsee asiat uhkiksi. Mikan näkemys oli se, että jos koira ehtii treenitilanteessa hermostua, ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa lisää tilaa tai viedä huono mielentila tokoliikkeisiin. Jos Vilppu jäi nostelemaan karvoja jollekin, halusi Mika että ihan vain kävelen sen kanssa sen verran, että koira rentoutuu. Itse olen tottunut noissa tilanteissa ottamaan Vilpun yksinkertaisesti takaisin hommiin ja minusta se on palannut kontaktiin ihan kohtuullisessa mielentilassa ja rentosuhtetunut kyllä seuraavan tehtävän myötä. En sitten tiedä, täytyy ehkä vähän tutkailla ja kokeilla onko eroa oikeasti olemassa.

Tokoilun jälkeen lähdettiin Stiinan kanssa meidän majoitukseen Patalahden rantamotellille, syömään ja sieltä saunaan. Teki hyvää pitkän päivän jälkeen!



sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Vilppu MH-luonnekuvauksessa

Eilen lauantaina muutettiin Seinäjoelta takaisin Jyväskylään. Koska ajattelin ettei muutossa, muuttosiivouksessa ja kaikessa härdellissä varmaankaan ole riittävästi, ilmoitin Vilpun samalle päivää Lapualle MH-kuvaukseen. No, matka ei ollut onneksi pitkä ja koska joka tapauksessa halusin käyttää Vipsun tämän vuoden puolella kuvattavana, tämä meni ihan hyvin näin. Testin järjesti Suomen Bokseriyhdistyksen Pohjanmaan alaosasto ja kuvaajina toimivat Anne Kuivinen ja Kai Tarkka.

Olin paikalla yli tuntia ennen omaa vuoroa ja saman tien sain kuulla, että meitä edeltävä koira on aikatauluväärikäsityksen vuoksi vasta matkalla ja että päästään Vilpun kanssa heti testiin. Tässä vaiheessa edelliselle koiralle ammuttiin jo, joten ei muuta kuin paperit järjestäjille ja Vilppu autosta. Mua jännitti hirveästi ja Vilppu toki sen tiesi ja oli tosi kireä, kun hetki odotettiin omaa vuoroa, mutta onneksi se siitä helpotti kun päästiin testialueelle. Varmaan ihan hyväkin ettei tarvinnut tuntia odottaa, kun kuitenkin olin sen verran videoita katsellut että tiesin mitä tuleman pitää ja testinohjaaja kyllä neuvoi koko ajan. Vilpun kuvauksesta ei videota saatu, kun olin paikalla ihan yksin, mutta profiilihan oli hyvin Vilpun näköinen:

1aKontakti, tervehtiminen                       4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1bKontakti, yhteistyö4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1cKontakti, käsittely4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia

Vilppu antoi itsestään aika sosiaalisen kuvan testissä, tarjosi testinohjaajalle iloisesti kontaktia pois päin vietäessä ja käsittelyssä varovasti nuuhki kasvoja, vaikka nojautui ja vähän liikkuikin poispäin.

2aLeikki 1, leikkihalu4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2bLeikki 1, tarttuminen3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2cLeikki 1, puruote ja taisteluhalu             3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja
tarttuu uudestaan/Korjailee otetta

Leikkiosio sai Vilpun (ja vähän ohjaajankin) vapautumaan. Vilppu oli ihan oma itsensä tässä ja leikki vieraan kanssa kivasti. Sillä on hyvin pehmeä puruote ja se tykkää pehmeistä ja ohuista patukoista, joten testin paksu narupatukka oli vähän pohtimisen arvoinen asia ja sai Vilpun mälväämään aktiivisessa leikissä.

Tämä lelu olisi hyvä t. Vilppu. Nämäkin kuvat Teemu Korpelan ottamia, kiitos!!


3a1Takaa-ajo 1                     3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
3a2Takaa-ajo 21 Ei aloita
3b1Tarttuminen 12 Ei tartu, nuuskii saalista
3b2Tarttuminen 21 Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään

Ekalla kerralla jahtasi vieheen loppuun ja kävi hyvin varovasti nuuhkaisemassa; toisella kerralla ei jaksanut vaivautua kun totesi, että tämä on nähty jo.

4Aktiviteettitaso                     4 Tarkkailevainen, toiminnot ja rauhattomuus lisääntyy vähitellen

Istui, makasi hetken ja sitten taas istui mun vieressä fyysisesti hyvin rauhallisena, mutta piippasi lähestulkoon koko 3min ajan. Henkistä rauhoittumista ei kunnolla tapahtunut ollenkaan ja tämä pitäisi kyllä ottaa taas treenilistallekin, palkaten oikeasta rauhoittumisesta eikä pelkästään maahanmenosta tmv.

5aEtäleikki, kiinnostus3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5bEtäleikki, uhka/aggressio     1 Ei osoita uhkauseleitä
5cEtäleikki, uteliaisuus             4 Saapuu avustajan luo epäröiden ja viiveellä
5dEtäleikki, leikkihalu4 Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen
5eEtäleikki, yhteistyö5 Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään

Etäleikki oli mielenkiintoinen osa-alue. Olin osannut odottaa Vilpulta uhkauseleitä jossain vaiheessa testiä, mutta etäleikin alussa niitä ei vielä nähty. Seurasi avustajaa tarkkaavaisesti ja lähti heti irti päästyään löysähköllä laukalla kohti, kävi tarkastamassa rannan suunnassa jonkun hajun ja meni vähän kaartaen avustajan luo. Nuuhki hieman varoen ja lähti kyllä todella reippaasti leikkiin mukaan. Tässä vaiheessa mun ja kuvaajien mielipide Vilpun reaktiosta kuitenkin erosi. Viipaa murisi TODELLA kovaa koko ajan ollessaan patukassa kiinni ja kun avustaja passivoitui, Vilppu aloitti saman tien tauottoman, kovan paukuttamisen. Kuvaajat olivat tulkinneet, että koira vaan vimmatusti vaatii avustajaa jatkamaan leikkiä. Em. käytös ei kuitenkaan ole missään nimessä Vilpun normaalia leikkikäytöstä - se ei murise oikeastaan koskaan ellei sitä riepota kovaa, ja jos se joskus sattuukin haukkumaan leikin tauotessa, on se enemmän hampaiden naksuttelua, kimeitä haukkukiljahduksia ja pakittamista. Useimmiten Vilppu tarjoaa kuitenkin luopumista (maahanmeno), niin kuin se teki alun lähileikissäkin. Itse näin että Vilpun elekieli oli hyvin saman tyyppistä kuin aaveilla myöhemmin, eli tiukkaa vartiointia, jonka se sitten purki leluun kun sai saalisärsykkeen. Todella harmi ettei tämä osuus ole videolla, sillä tämä arvio on mun mielestä hieman virheellinen.



6aYllätys, pelko1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
6bYllätys, puolustus/aggressio          4 Osoittaa useita uhkauselkeitä ja muutamia hyökkäyksiä
6cYllätys, uteliaisuus5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
6dYllätys, jäljellejäävä pelko1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6eYllätys, jäljellejäävä kiinnostus1 Ei osoita kiinnostusta haalariin

Haalarilla Vilppu oli todella tiukkana. Se ei ottanut yhtään askelta taakse vaan ensireaktio yllätykseen oli täysiä päin, selkein uhkauselkein ja muutamin hyökkäyksin. Tämän ensireaktion jälkeen Vilppu kävi saman tien haistamassa haalaria ja oli sitten ihan ok asian kanssa. Yhteensä koko hommaan meni ehkä neljä sekuntia. Jäljellejääviä reaktiota ei ollut ollenkaan.

7aÄäniherkkyys, pelko1 Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
7bÄäniherkkyys, uteliaisuus                   5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7cÄäniherkkyys, jäljellejäävä pelko     1 Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä
7dÄäniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

Ääniherkkyys muistutti reaktiota haalarilla: saman tien kohti, nopea nuuhkiminen, ei minkäänlaisia jäljellejääviä reaktioita. Kuivinen sanoi, ettei muista nähneensä koiraa joka olisi mennyt näin nopeasti tarkistamaan räminälaitteen. Reipas koira!



8aAaveet, puolustus/aggressio3 Osoittaa useita uhkauselkeitä
8bAaveet, tarkkaavaisuus5 Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
8cAaveet, pelko                                     1 On ohjaajan edessä tai sivulla
8dAaveet, uteliaisuus2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
8eAaveet, kontaktinotto aaveeseen4 Ottaa itse kontaktia avustajaan

Aaveilla Vilppu ampaisi saman tien hihnanmitan päähän räkyttämään ja haukkui sitkeästi ja taukoamatta koko osion ajan. Hyökkäyksiä ei nähty, mutta selkeät uhkauselkeet kyllä. Irti päästyään Vilppu säntäsi toisen aaveen helmoihin, mutta palasi sitten vähän taaksepäin jatkamaan paukuttamista. Se olisi varmaan vartioinut aaveita hamaan loppuun saakka, mutta tuli kuitenkin katsomaan kun vähän houkuttelin. Toiseen otti itse kontaktia ja palautui osiosta erittäin hyvin.

9aLeikki 2, leikkihalu                       3 Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9bLeikki 2, tarttuminen4 Tarttuu heti koko suulla

Toisessa leikissä Vilppu oli vähän löysemmin mukana kuin ensimmäisessä, mutta tarttui kuitenkin leluun paremmin. Liekkö johtunut siitä, että lelu oli jo tuttu.

10Ampuminen          4 Keskeyttää leikin/passiiv., lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen

Paukut oli tänään pieni mysteeri. Ysimillisellä startterilla Vilpulle ei olla ammuttukaan koskaan, eikä se ole muitakaan paukkuja kuullut noin läheltä. Leikin keskeytti pieneksi hetkeksi mutta palasi takaisin leikkiin. Passiivisissa Vimsu säntäsi laukauksia/ampujaa kohden haukkumaan (...) eikä palannut takaisin passiivisuuteen, joten siitä 4. Luonnetestissä tuomio olisi ollut paukkuärtyisä (+). Ampuja meni Vilpulla tunteisiin, se räkytti sille pitkän aikaa vielä palautteenannossa ja vaikka ampuja kävi tervehtimässä ja Vilppu tätä nuuskikin, vielä piti vähän haukkua ja seurata silmä kovana ampujan liikkeitä. Erikoinen reaktio kaiken kaikkiaan, täytyy nyt päästä kuuntelemaan laukauksia ja palkkaamaan toivotuista käytöksistä.

Noin ylipäätänsä tosiaan koin, että testi oli oikein Vilpun näköinen, ei mitään suuria yllätyksiä. Kuivisen sanoin sosiaalinen, utelias, erittäin nopea ja valitettavasti todella huonomuistinen koira. En itse ole kokenut Vilppua mitenkään erityisen huonomuistisena enkä kovana koirana ja ehkä olisin jotain jäljellejäävää kiinnostusta odottanut, mutta testissä mitään reaktiota ei tosiaankaan nähty. Mielenkiintoista kyllä!

On erittäin kiva saada omasta koirasta jotain mustaa valkoiselle ja suosittelen ehdottomasti testausta, jos se yhtään kiinnostaa. Näitä on hauska verrata myös tulevaisuudessa LT:n tuloksiin, joskin Vilppu saa mennä testiin vasta selvästi aikuistuttuaan, ehkä joskus neljän ikävuoden tietämillä. Näissä MH:n tuloksissa mielestäni näkyy vielä selvästi nuoren koiran ailahtelevaisuus, hienoinen epävarmuus ja ylireagointi, mutta kuitenkin todella paljon hyvää ja toki sellaisia ominaisuuksia, jotka tiesin Vilpussa olevankin. Ei mikään ihme, että näin nopeasti ja tiukasti reagoivan koiran kanssa hidas omistaja on välillä joutunut vain sanomaan, että meni jo.

tiistai 28. elokuuta 2018

Empathica's -viikonloppu

Tämän kesän Empathica's -kasvattitreffit järjestettiin viime viikonloppuna. Paikalla oli pääsääntöisesti Jyväskylän jengiä, mutta myös muutama pitkämatkalainen. Oli taas ihana, treenintäytteinen viikonloppu hyvässä seurassa! Huippua, kun on niin aktiivinen ja välittävä kasvattaja, joka jaksaa aina järjestää kaikkea porukkahäppeninkiä. 

Lauantai aloitettiin maastolajeilla: osa porukasta teki hakua ja osa jälkeä. Vilppu oli hakuryhmässä ja oli niin kertakaikkisen pätevä ja hieno, että vieläkin tulee onnellinen ja ylpeä olo kun muistelee treeniä! Tehtiin sille kaksi valmista löytöä, yksi tyhjä pisto ja viimeisenä pakeneva maalimies. Vilppu teki aivan sairaan hienoja, innokkaita suoria pistoja ja nopeita löytöjä, ja tyhjä oli ihan superhieno ollakseen sen elämän toinen tyhjä. Lähti keskilinjalta kuin ohjus, upposi ihan luotisuorassa sivurajalle saakka ja teki täsmällisen laatikon. Niin ylpeä pikkutyypistä! Otettiin myös yksi rullantuonti eikä siinä ollut mitään ongelmaa.

Aikaa jäi vähän yli, joten ehdittiin katsomaan myös jäljen alkeita. Saatiin hyviä vinkkejä treenin aloittamiseen ja ajattelin, että rupean ottamaan Vilpulle jälkihommaa keppimotivaation ja keppien ilmaisun kautta tässä syksyn tullen. Jälki olisi niin kiva laji, kun sitä pystyy tekemään vähällä vaivalla oikeastaan missä vain eikä se vaadi treenikavereita.

Vilppu nosen purkkiradalla. Kaikki kuvat ottanut Aija Tanskanen!

Metsätreenien jälkeen käytiin keskustassa syömässä ja lähdettiin sitten Haukkuvaaraan nose work -treeneihin, jotka Elli piti. Vilppu on tehnyt muistaakseni kaksi kertaa eläissään nosen alkeita, molemmat viime vuoden puolella, ilman mitään sen suurempia oivalluksia hajuerottelusta. Nythän se osaa tunnarin ja on muutenkin tehnyt nenähommia enemmän, joten ehkä sen tai sitten tosi hyvin suunniteltujen ja ohjattujen treenien takia Vilppu oli supertaitava tässäkin lajissa! Tehtiin purkkiradalla erottelua (yhdessä kolmesta purkista oli eukalyptuksen raakahaju) ja saatiin todella selkeitä reaktioita hajuun. Viimeiseksi Vilppu pääsi jo "romuradalle", jossa tilaan oli kasattu kaikenlaista sälää ja hajupurkki oli puolittain piilossa yhden pussin sisällä. Vilppu työsti kuin vanha tekijä ja ilmaisi selvästi päästessään hajulle. Saattaa olla että "joudutaan" ottamaan nosekin valikoimaan talvikaudella - se se vasta olisikin helppoa harrastaa missä ja milloin vain, mutta kuitenkin monipuolinen ja haasteita sisältävä laji.


Sunnuntaiaamuna aksattiin pienemmällä porukalla Ainon ohjauksessa. Vilpun kanssa aksa tuntuu vielä, edelleen, ihan todella vaikealta. Se on huomattavan isolaukkainen ja voimakas etenijä eikä vaan mahdu tai käänny pienellä radalla ja kovasta vauhdista. Musta taas tuntuu etten ehdi enkä saa vaikutettua koiraan riittävästi. Vilppu saattaa hakea jotain ihan omituisia esteitä tai olla hakematta suoralla linjalla olevaa putkea. Etenkin vähän väsyneenä Vilppu myös flänkkää paljon ja sille tulee kaikkia omituisia päähänpistoja ja sijaistoimintoja. On lievästi turhauttavaa, ettei mitkään ihan perusjututkaan toimi, mutta toisaalta kuitenkin tietää miten sairaan hieno aksakoira Vilpusta voisi tulla jos vaan jaksaisi tehdä sitkeästi töitä ja ajatuksella suunniteltuja treenejä. Toki on tässä nyt taukoa ollutkin, että mitään ihmeitä en odottanutkaan.

Aksailun jälkeen vuorossa oli rally-toko/tokobrunssi. Humpattiin Vilpun kanssa alo-rata ja hyvinhän se kulkee. Vähän se ehtii alonkin kisamittaisella radalla laskea vireen puolesta liikaa, joten täytyy ottaa nyt palkattomuuden ja virekeston treenaaminen työn alle. Muuta ei oikeastaan tehtykään, satoi sen verran että tuli välillä pidettyä taukoja ja nautittua brunssin antimista. 

Otettiin myös perinteiset seisotus- ja porukkakuvat. Vilpulla ei ollut mitään ongelmaa olla yhdeksän koiran kanssa rivissä kuvassa, vaikka kontaktia se halusikin pitää, mutta kuvaan mennessä se ehti jo rähähtää yhdelle sille vieraista koirista. Voi kun osaisin vielä tarkemmin sanoa, mistä sen rähjääminen johtuu ja miksi se on tietyissä vaikeissa tilanteissa kuitenkin ihan rento, niin ehkä osaisin työstää asiaa paremmin. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen pieniin edistysaskeliin.

Porukkakuva: Vilppu (Empathica's You Are Not Alone), Lempi (Two Coasts’ Rala), Nada (Hazelmoor Empress Empathica), Rini (Hazelmoor Natty Napkin), Neve (Hazelmoor Nefertiti Nia), Ruuti (Hazelmoor Yoiku Yemma), Keksi (E. Naroona), Noa (E. Norris), Nuppu (Titangus Daracha) ja Yola (Hazelmoor Yade Yolanda)



tiistai 14. elokuuta 2018

Collieleirillä hakuilemassa

Viime viikonloppuna collieihmiset järjestivät tuossa lähellä Ilmajoella Collie tuloo ja teköö -harrasteleirin, jonne me lähdettiin hakuilemaan, kun paikkoja jäi muunrotuisillekin. Paikalla oli varmaan nelisenkymmentä ihmistä ja tietysti jonkun verran enemmän koiria, mutta hyvin mahduttiin kaikki, sen verran tilava paikka oli! Meidän hakuporukassa oli muistaakseni seitsemän ihmistä ja yhdeksän koiraa, eli koko päivän sai kyllä metsässä viettää kun kaksi kierrosta tehtiin. Vaan mikäpäs siinä oli viettäessä, kun oli mukavia treenikavereita, hienoja koiria ja huippuhyvä leireilysää (aurinkoinen alta 20 astetta) sekä kunnon ruokakin leirinjärjestäjien puolesta. Haku oli lajeista se joka oli vetänyt aika vähän collieita puoleensa, joten rotukirjoa löytyi ja oli mukava nähdä erityyppisiä ja eritasoisia koiria hommissa. Kouluttajana toimi bortsuharrastaja Arja Paloniemi, joka oli ihanan kannustava ja mukava, tykkäsin kovasti.

Lauantaiaamuna tallattiin reilut 150 metriä pitkä hakurata, syvyyttä ei ollut varmaan ainakaan paljoa yli viidenkympin. Maasto oli paikoin tosi vaikeaa, ryteikköistä, pientä puustoa jne, hyvin erilaista kuin missä ollaan Jyväskylässä treenattu. Pieni aukeampikin alue oli, mutta pääsääntöisesti näkyvyyttä ei ollut sivurajoille ollenkaan. Hyvä oli päästä tekemään haastavammassakin maastossa, vaikka tietysti se koiralle tarkoitti sitä että edessä oli paljon uusia juttuja. Vilppuhan ei ollut viime lokakuun jälkeen tehnyt vierailla maalimiehilläkään ollenkaan ja oli silloin aika varovainen vieraiden maalimiesten kanssa. Sittemminhän siitä on kasvanut vieraita ihmisiä kohtaan varsin välinpitämätön, mutta toki maalimiesmotivaatio sillä pitäisi olla kohdallaan enkä siksi ollut niinkään huolissani uusista tyypeistä.

Treenikuvat ottanut taas Teemu Korpela, kiitos!

Olin ottanut viikonlopun tavoitteeksi että päästään tekemään lähetyksiä valmiille maalimiehille. Leiriolosuhteissa on aina se hankaluus, että juuri oikean tasoisten treenien tekeminen voi olla vähän haastavaa, kun koira saattaa toimia hyvinkin erilailla kuin omassa porukassa eikä kouluttaja saa välttämättä selvyyttä koiran tasosta ohjaajan selitysten perusteella. Eka kierros onkin aina vähän kokeilua, ja me päädyttiin testaamaan jo saman tien miten ne valmiit nyt toimii, niin voitiin loppuja treenejä katsoa sen perusteella. Otettiin neljä pistoa valmis-ääni-ääni-valmis siirtyvillä maalimiehillä ja Vilppu oli niin taitava!! Lähti kuin ohjus keskilinjalta suoraan ja teki erittäin sitkeästi hommia, vaikka joutui vaikeassa maastossa työskentelemään tarkennuksen eteen. Tosi hyvä ettei se päässyt koko viikonloppuna oikeastaan juoksemaan silmällä, koska viimeisimmissä hakutreeneissä Jyväskylässä sitä oli taas selvästi nähtävissä.

Toisella kierroksella iltapäivällä otettiin sama setti aamuisten muistikuvien perusteella valmis-valmis-ääni-valmis eikä siinäkään ollut mitään ihmeellistä korjattavaa. Pistot on suoria ja vauhdikkaita, Vilppu spottaa hyvin ohjaajan osoittamaan suuntaan ja lähtee sinne tarmokkaasti. Maalimiehiä se ei vierastanut tosiaan yhtään ja palkkautui oikein hyvin. Oli ihana nähdä miten tyytyväisenä se kiemurteli treenin lopuksi muiden rapsuteltavana ja tiesi olleensa tosi taitava pikkutyyppi.

Sunnuntaina kouluttaja ehdotti, että kokeillaan tyhjää pistoa. Siis ensimmäistä kertaa ikinä! Tehtiin kolme valmista löytöä-tyhjä-valmis eli jo ihan isojen poikien juttuja, ja voi että miten tuntui hyvältä kun Vilppu oikeasti osasikin ja näytti, että sillä on perustaidot varsin hyvällä mallilla. Tyhjä pisto nyt ei ollut mitenkään kaunis, enemmän lusikan mallinen kuin laatikko, mutta Vilppu upposi riittävän syvälle, kääntyi eteenpäin ja tuli pois kun ei saanut hajua. Ohjeeksi saatiin jatkaa näitä tyhjien harjoittelua suunnilleen yksi tyhjä pisto per treeni -tahtia, riittävän aukeassa maastossa ja niin, että oikeasti etenen reippaasti keskilinjalla ja kerron aluksi koiralle missä menen, jotta se osaa tulla oikeassa linjassa pistolta pois. Sunnuntaipäivän lopuksi tehtiin vielä kahden oton verran ilmaisua, sekin etenee hyvin.


Oli kyllä kiva viikonloppu ja hurjasti tuli taas motivaatiota jatkaa treenejä. Otettiin (mulle) iso askel harjoituksissa eteenpäin enkä malta odottaa Jyväskylään paluuta, jotta päästään säännöllisesti metsään! Haku on kyllä niin huippukiva laji, että ei voi kuin olla onnellinen että hakuryhmäpaikkaa tultiin suunnilleen kotiovelle tarjoamaan jo ennen kuin Vilppu oli edes kotiutunut. Sen verran vaikeasti lähestyttävältä jutulta pk-puoli oli musta aiemmin tuntunut että taatusti en olisi itse lähtenyt aktiivisesti hakemaan oppia yhtikäs mistään.

Vilppu käyttäytyi koiravilinässä oikein kivasti. Sillä on tuo tyypillinen tapa että kun koiria on riittävästi ympärillä, ei kenellekään niistä tarvitse rähjätä. Autossa se kyllä jaksoi paukuttaa aika pitkiä pätkiä (ja nikersi myös pelkääjänpaikan niskatukeen reiän), mikä on kieltämättä ärsyttävää. Suunnittelin vähän josko investoisin vaikka joululahjaksi itselleni namiautomaattiin ja opettaisin sillä Vilpun rauhoittumaan autossa. Sen lisäksi ainoa mieleen tullut idea tuon pois kitkemiseksi on tyyliä sitruunapanta, ongelma kun on se että räksytys alkaa kun poistun näköpiiristä. Olisi kiva jos Vilppu osaisi levätä reissussa. Mutta päätin että pohdiskelen asiaa myöhemmin ja keskityn nyt hetken nauttimaan siitä fiiliksestä kun on oppinut paljon uutta ja havainnut että oma pieni juniori on niin taitava hakukoiran alku! Lenni oli mukana humppaamassa ja nautti vilinästä. Sillä ei ole mitään ongelmaa ottaa nokosia takapenkillä vaikka pikkuveikka huutaisikin vieressä, onneksi.



tiistai 31. heinäkuuta 2018

Loman loppu

Niin se meni - kuukauden kesäloma! Olipas kyllä ihan mahtavaa olla ihan täysin lomalla pitkästä aikaa, ilman että tarvitsi miettiä sen paremmin työ- kuin koulujuttujakaan.

Suunnitelmista poiketen oltiin melkein koko heinäkuun Joensuussa. Omakotitalo on väkisinkin viileämpi kuin kerrostaloasunto keskustassa, lenkille pääsi paremmin metsään ja koirille oli helpompi järjestää uintimahdollisuuksia. Jos sattui vähänkin tuulemaan, pihalla varjossa oli ihan kohtuullisen hyvä olla ja lenkit hoidettiin aamusta ja illasta. Treenaaminen jäi vähiin kun paahteinen kenttä ei houkutellut, mutta lenkkeillä pystyi suhteellisen normaalisti kun vähän katsoi mihin aikaan lähti. Lenni ja Vilppu kestävät onneksi kohtuullisesti kuumaa eikä niitä ole ollut tarvetta mitenkään erikseen viilentää.

Jyväskylään palattiin viime viikon loppupuolella ja täällä tilanne on toki aivan toinen: asvaltti ja betoni kuumenee nopeasti ja hohkaa lämmintä pitkälle yöhön. Asvaltti on polttavan kuuma omiin jalkoihinkin jopa kengänpohjien läpi, joten ei puhettakaan että pidemmälle citylenkille voisi lähteä edes alkuillasta. Pääasiassa päivät onkin vietetty sisällä pimennysverhot kiinni ja vaikka sisälläkin on varmasti yli 30 astetta, selvitty ollaan. Tietysti nyt MM-ralliviikonloppuna ei keskustassa olisi tullut koirien kanssa liikuttua päivisin muutenkaan, eli samakos tuo.



Loman aikana kävin pyörähtämässä pari päivää Frankfurtissa ja koirat olivat sen aikaa vanhemmilla hoidossa. Hyvin olivat pärjänneet, Vilppukin, vaikka sen jättäminen muiden vastuulle vähän jännitti. Vilppu on muuten oppinut nyt myös uimaan! Ei se edelleenkään mikään vesipeto ole ja vaatii aika hyvän rannan uidakseen, mutta osaa nyt kuitenkin uida oikeassa asennossa ja hakee esim. keppiä vedestä jonkun verran. Hyvää liikuntaa kuumilla säillä.

Jyväskylässä ollessamme ollaan käyty hakutreeneissä kahdesti ja hakuporukalla tottistelemassa kahdesti. Vilppu on tehnyt ihan kivasti hommia metsässä, nyt pitäisi vaan päästä avuista pikkuhiljaa eroon niin päästäisiin hakutreeneissä eteenpäin. Ollaan menossa elokuussa hakuilemaan collieleirille, toivottavasti siellä saadaan vinkkejä miten jatkaa. Tottikset ovat menneet tosi hyvin eteenpäin! Seuraaminen alkaa muotoutua pikkuhiljaa, siinä alkaa olemaan ihan hyvää sitkeyttä ja tarmoa vaikka oikeaa mielentilaa pitää ensin hakea leikittämällä. Jäävät hyvät paitsi istuminen vielä kesken. Luoksari toimii. Nouto sujuu ohjatun kapulalla hienosti kokonaisena liikkeenä, isompaa (450g) palauttaa vähän varoen. Hyppyjä ja hyppynoutoa pitäisi päästä treenaamaan.

Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin paikkikseen, sunnuntainakin Vilppu teki 15m liinan päässä hyvin rauhallisen ja keskittyneen paikkiksen samaan aikaan kun treenikaverin uros juoksi mm. luoksareita ja eteenmenoja. Näitä pitäisi vaan päästä tekemään ihan älyttömästi nimenomaan koirahäiriössä. Täytyy varmaan mennä jonnekin puistoon paikkistelemaan.

Treenien lopussa ollaan tehty kolmen uroksen kesken kaikenlaista kasuaalia yhdessä kävelyä, ohituksia ja pienessä piirissä hengailua. Hirveän hyvää tekee itse kullekin harjoitella sitä, että toisia koiria ja eritoten uroksia voi sietää ihan lähellä eikä niihin tarvitse niin kiinnittää huomiota. Kun on tuttuja koirakoita ja tietää että koirat pysyy kavereilla hanskassa niin on hyvä ollut harjoitella vaikeampiakin juttuja ja tilanteita. Sunnuntaina treenasin myös ekaa kertaa piiiitkään aikaan vauhtiliikkeitä Vilppu irti niin, että kentällä oli myös koira tekemässä paikkiksia. Tietynlainen luotto Vilppuun kyllä uupuu ja tietysti hyväkin olla sen kanssa huolellinen, mutta tällaisissa sopivissa tilanteissa ja sopivassa seurassa on tärkeää päästä ottamaan sen kanssa askelia kohti vaikeampia häiriöitä ja harjoitella samalla sitä hallintaa. Ei Vipsu kyllä ollut nyt aikeissakaan lähteä haastamaan riitaa, en tiedä huomasiko se treenikaveria ollenkaan vai jättikö sen vaan aktiivisesti huomiotta mutta tekeminen tuntui hyvältä ja yhteistyö pelasi. Kiva fiilis.

1.5 vuotta

Verijälkeä tehtiin Joensuussa jopa viitisen kertaa, sen kun kävi aamulla ajamassa niin väsytti sopivasti koiria ja aivot saivat ajateltavaa ilman niin hurjaa fyysistä rasitusta. Tein joidenkin satojen metrien mittaisia jälkiä parilla kulmalla, Lenni ajoi jäljen ensin n. 12 h vanhana ja sitten Vilppu heti siihen perään. Vilppu toki enemmän jäljesti mun ja Lennin jälkiä kuin verta, mutta samakos tuo kun lähinnä ajatuksena oli aktivointi enkä jaksanut tehdä sille omaa puhdasta jälkeä. Kyllä se kuitenkin makaukset otti huolellisesti, jopa huolellisemmin kuin Lenni, ja on äärimmäisen tarkka ja rauhallinen jäljestäjä ollakseen ihan aloittelija. Metsäjälki voisi sopiakin sille, jos vaan itse tietäisi lajista jotakin. Lenni muisti myös mitä jäljelle ollaan menossa tekemään ja työsti hyvin, joskin sen tyyli on vähän seilaava ja kulmat olivat paikoin vaikeita.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kolmas kerta toden sanoo, paitsi paimennuksessa

Kuvat toukokuulta, ottanut Aija Tanskanen/Linda Siekkinen, kiitos!

Toukokuisen paimennusviikonlopun jälkeen Vilppu on päässyt kertaalleen paimentamaan Seinäjoella kesäkuussa ja kertaalleen täällä Keski-Suomessa heinäkuussa. Mielenkiintoista ja opettavaista on taas ollut, mutta saa kyllä tämän kesän paimennukset olla tässä, on se vaan niin kallista ettei säännöllisesti pysty harrastamaan. Keskitytään me vaan siihen tokoon toistaiseksi. 

Seinäjoella paimennettavana pyöröaitauksessa oli ehkä kahdentoista pienen ahvenanmaanlampaan lauma, joka oli huomattavasti vähemmän liikkuvainen kuin nuo paimennusviikonlopun isommat suomenlampaat. Vilppu oli taas kovasti menossa. Kouluttaja näki siinä paljon epävarmuutta lampaita kohtaan, ja rauhaa hakeaksemme lähdettiin tekemään ihan vain lampaiden lähestymisiä. Otin Vilppua pannasta kiinni ja edettiin sen kanssa yksi askel kerrallaan kohti lampaita, koiraa silitellen ja kehuen joka välissä. Ajatuksena oli opettaa koiralle ettei sen tarvitse pinkaista lampaita kohden saadakseen ne liikkeelle vaan että se voi kontrolloida itse tilannetta etäisyydellä ja että lampaat liikkuvat kyllä kohtuullisestakin paineesta, niitä ei tarvitse räjäyttää. Nämä lampaat vaan päästivät koiran niin lähelle, että kun ne sitten lopulta lähtivät (reippaasti) liikkeelle, Vilppu vaihtoi saaliille ja meinasi vähän kiihtyä. Ja kiihtyikin. 

Kouluttaja kuitenkin kehui Vilppua kovasti siitä, että se pystyy todella hyvin rauhoittumaan sitten kun ei ole kiihkoilun aihetta. Esimerkiksi vielä neljän-viiden askeleen päässä lampaista se katseli niitä hyvin tyynesti istuviltaan ilman kiljumista tai haukkumista. Kuulemma Vilpun tyyppinen koira on yleensä sitten kiihkeä koko ajan lampailla ollessaan. Kouluttaja sanoi myös, että monet hänen tuntemansa aussiet ovat paimennuksessa vähän sitä mieltä, että ohjaaja on lähinnä tiellä ja yhteistyö saattaa siten olla hitusen vajavaista. Tunnistin itseni.

Lisäksi tehtiin kuljetusta. Sain ensimmäistä kertaa kepin käteeni, ja en tiedä ottiko Vilppu kuitenkin siitä niin paljon painetta vai ehtikö se vain väsyä, mutta joka tapauksessa koira meni vähän sijaistoiminnoille. Vaihdettiin sitten niin että kouluttaja otti Vilpun ja minä lampaat ja siinä kohtaa löytyi taas kummasti vauhtia. Päästiin lopettamaan hyvään tasaiseen ajoon jossa ei tarvinnut roikkua liinassa. Kouluttaja sanoi että kokeilisi minuna ensi kesänä tätäkin lajia uudelleen, kun koira on jo kypsempi ja ehkä vähän vähemmän räiskyvä liikkeissään. Hyvä treeni kyllä ja tykkäsin kouluttajasta kovasti.

Heinäkuussa oltiin samassa paikassa kuin toukokuussa. Koska olin ainokainen treenaaja, tehtiin ainoastaan yksi pidempi pätkä. Treeninä ihan vaan kuljetusta ja vähän hakukaarille lähtöä. Oli suhteellisen karsea sää, satoi aivan kaatamalla (just ja just uskalsi ajaa autoa pois lähtiessä) ja Vilppu haukkui turhaumaa todella paljon. Kouluttaja sanoi että pitäisi antaa sen vaan reippaasti ajaa, mutta sitten se yritti rynniä ihan lampaisiin kiinni eikä niinkään oikein voi tehdä, ja sitten kun haukku kuitenkin alkaa niin en halua että se rääkymällä pääsee etenemään. Enpä tiedä. Hakukaaria se työsti aluksi tosi hyvin, mutta sitten väsähti ja vaihtoi ryntäilyyn kun keskittymisaivosolut oli kulutettu sillä erää loppuun.

Kouluttajan mielestä oli kivaa, että Vilppua ei tarvitse sytytellä vaan voi heti tehdä isojen poikien juttuja. Minusta oli aika hirveää :D Toisaalta koutsi myös lohdutteli että tämä todennäköisesti on se korkein vire missä tulen koiraa koskaan näkemään. Oli miten oli, jätämme tämän lammasasian hautumaan ja jatketaan harjoituksia kenties ensi vuonna.